Joku heistä on uusi pääministeri

Kokoomuksen puheenjohtajan pitäisi menestyä myös ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Paula Risikko, Alexander Stubb ja Jan Vapaavuori on kokoomuksen puoluekokoukselle hankala kolmikko asetettavaksi paremmuusjärjestykseen.

Jokainen heistä täyttää kaksi esimerkiksi kolmesta ehdosta: väitellyt, helsinkiläinen, hallitsee sote- ja kunta-asiat. Samoin näistä: kansansuosikki, nainen, hyvä valinta pätkäpääministeriksi.

Kokoomuslaisen vaikuttajan mukaan ”Paula tarvitsisi suurimman avustajakunnan”. Terveystieteiden tohtorilla on seitsemän vuoden ministeriura, jonka aikana hän on keskittynyt sosiaali- ja terveyspolitiikkaan.

Ehdokkaat painottavat eri tavalla vaalin merkitystä. Risikolle ”se on puheenjohtajavaali, ja siinä pääministeriys tulee till”. Risikko sanoo haluavansa vahvistaa uskoa parempaan.

”Me ei lamaannuta. Kokoomus antaa ongen ja opettaa kalastamaan. Muut puolueet antavat kalan.”