Uusille vesille

Juho Salminen
Politiikka 20.7.2007 05:52

Ulkopolitiikkaa leimaa yhä jämähtäminen ja muutoksen pelko, sanoo
puolustusministeri Jyri Häkämies. ”Suomessa ei ymmärretä, että kylmä sota
on jo ohi”, hän valittaa. SK netin viikon puheenaihe tästä teemasta.Jyri Häkämies

Kuva yllä: Jyri Häkämies tutustui kesäkuussa päivän ajan merivoimien toimintaan. Päivän pääteeksi ohjusvene Hamina vei ministerin Helsingin edustalta Isosaaresta kotiin Kotkaan.

Teksti Tuomo Lappalainen
Kuva Kristiina Kurronen

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) on hyvissä voimissa mieheksi, joka on monien mielestä juuri astunut poliittiseen miinaan.

”Minuthan on leimattu kokemattomaksi, tai osaamattomaksi”, hän aloittaa. ”Mutta osaamattomuudeksi otan vain sen, että olin avoin”, ministeri heittää arvostelijoilleen.

Häkämies vieraili kesäkuun lopussa Afganistanissa suomalaisten rauhanturvaajien luona, ja siitä lähtien hän on saanut selitellä yhtä ja samaa asiaa. Miksei hän vastannut ei, kun presidentti Hamid Karzai tiedusteli, voisiko Suomi sittenkin toimittaa Afganistaniin ne yli 100 000 rynnäkkökivääriä, jotka se oli jo kieltäytynyt luovuttamasta?

Viime syksynä edellinen hallitus ja presidentti Tarja Halonen tulivat siihen tulokseen, ettei Suomesta voitu lain mukaan viedä aseita sotatoimialueelle, jollaiseksi Afganistan luokiteltiin. Kielteistä kantaa ajoi erityisen pontevasti ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd), jonka mielestä se sitoi myös uutta hallitusta, kunnes olosuhteet muuttuvat.

Tuomiojan kommentit Häkämiehestä olivat murhaavia.

Hänen mielestään uusi puolustusministeri oli ”sooloillut”, ”hairahtunut” ja osoittanut ”pahaa ulkopoliittisen harkintakyvyn puutetta”. Arvio huipentui peiteltyyn uhkaukseen, jonka mukaan Tuomioja saattaisi joutua tarkistamaan porvarihallituksen ulkopolitiikasta syntynyttä myönteistä alkuvaikutelmaansa.

Tuomiojan arvioidessa asiaa Matti Vanhasen (kesk) kanta kiväärien luovutukseen oli auki. Pääministeri oli heti Karzain pyynnön tultua julkisuuteen todennut Suomen Tietotoimistolle, että hallituksessa selvitettäisiin nyt, oliko mikään muuttunut siitä, kun asia oli syksyllä ollut esillä.

Julkisuudessa liikkui myös huhuja, joiden mukaan Vanhanen oli silloin puoltanut aselahjoitusta mutta jäänyt vähemmistöön.

Sitten tapahtui jotakin, johon Häkämies ei ollut osannut varautua. Keskustan kenttäväen tuntoja usein heijastava puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi 5.7. Kansan Uutisissa vastustavansa yksiselitteisesti aseiden vientiä Afganistaniin.

Jo seuraavana päivänä Ylen uutisissa kerrottiin Vanhasenkin tulleen siihen tulokseen, että kiväärit pysyisivät Suomessa.

Kekkosen haamu kummittelee

Puolustusministeri teki heti tuoreeltaan selväksi, ettei hän hyväksynyt Tuomiojan kritiikkiä eikä Vanhasen johtopäätöstä. Häkämiehen mielestä Tuomioja tulkitsi hänen sanomisiaan tietoisen pahantahtoisesti väärin. Pääministeri taas hätiköi aivan suotta.

Nyt noista tapahtumista on jo muutama viikko, mutta ne eivät ole vieläkään jättäneet Häkämiestä rauhaan.

Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä selvemmältä hänestä on alkanut vaikuttaa, että kysymyksessä ei ole vain yhtä asiaa koskeva päivänpoliittinen erimielisyys. Taustalta löytyy isoja periaatteellisia näkemyseroja siitä, miten ulko- ja turvallisuuspolitiikasta saa keskustella – tai saako siitä aina keskustella ollenkaan.

”Turvallisuuspoliittisen keskustelun yllä leijuu aina vain Kekkosen ajan henki. Silloin saattoi mennä kymmenen vuotta siihen, että otettiin jokin uusi sana käyttöön. Impivaaralainen muutosten pelko verhotaan vieläkin vaatimukseksi, että pitää olla jatkuvuutta”, Häkämies puuskahtaa.

Viikon puheenaihe: Onko Suomen ulkopolitiikka juuttunut menneisyyteen?

Lue koko juttu Jyri Häkämiehestä SK:sta 29/2007.