Uurnilla tavataan, vai tavataanko?

Karri Kokko
Politiikka 16.7.2008 09:00

Aikamoisen yllätyksen ainekset ovat ilmassa, arvioi Olli Kemppainen kuntavaaleja koskevassa kommentissaan.

Syksyn kuntavaalien ennakkoäänestyksen alkamiseen oli keskiviikkona tätä kirjoittaessa 90 päivää. Jollette muuten usko, käykää katsomassa netistä osoitteesta www.kuntavaalit.fi. Siellä on laskuri, joka näyttää ajan vaalihuoneistojen avaamiseen minuutin tarkkuudella.

Kuntaliiton teettämä tuore kysely kertoo, että kaksi kolmesta aikoo äänestää kuntavaaleissa, niin tai kunnallisvaaleissa kuten ennen tavattiin sanoa. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti jäi alle 60:n, joten joko vaalikuume on kovassa nousussa tai ihmiset vain antavat itsestään mielipidemittausyhtiölle parempaa kuvaa.

Neljä vuotta sitten laiskimmin äänestettiin Kajaanissa ja Vantaalla, 50,9-prosenttisesti. Kajaanissa samaan aikaan järjestetty Kainuun maakuntavaali varmaan vaikutti asiaan. Vaikeampi tapaus on Vantaa, joka jäi selvästi naapureistaan Helsingistä (57,1 %) ja Espoosta (59,2 %).

Kuntaliiton kyselyn mukaan pääkaupunkiseutulaisista 70 prosenttia aikoo äänestää kuntavaaleissa. Yllättävintä on, että kevään vaalirahoituskeskustelu näyttäisi innostavan helsinkiläisiä, espoolaisia ja vantaalaisia – ja kauniaislaisia uurnille. Joka viides pääkaupunkiseutulainen tuntuu saaneen kimmokkeen, mistä pitänee kiittää vaalirahoituksen valvontavelvollisuutensa hyvin hoitanutta mediaa.

Eri asia on, toteutuvatko hyvät aikeet lähteä äänestämään. Aikamoisen vaaliyllätyksen ainekset ovat kuitenkin ilmassa. Uurnilla tavataan, vai tavataanko?

Teksti Olli Kemppainen (STT)