Upotimmeko kaksi naista yhdellä kopautuksella, pelkää keskustalainen – Saarikon tehtävänä on hakea kadonneet takaisin

Keskustan kokeneet paikallisvaikuttajat istuivat sovussa aamiaispöytään dramaattisen lauantain jälkeen. ”Nyt on johdossa kaikkien aikojen troikka.”
Annika Saarikko (vas.) voitti selvin luvuin Katri Kulmunin keskustan puheenjohtajaäänestyksessä Oulussa 5. syyskuuta 2020. © Antti Aimo-Koivisto

Joskus tappion hetkellä suomalaiset poliitikot ovat loistaneet, puhuneet paremmin kuin kenties koskaan.

Demareiden Jutta Urpilainen piti hienon puheen vuonna 2014. Hän oli juuri hävinnyt puheenjohtajuuden Antti Rinteelle. Urpilainen aloitti fraasilla, jonka toistelusta häntä oli pilkattu - ”aivan aluksi haluaisin kiittää” - ja antoi Rinteelle ohjeen: älä suostu valokuviin verkkosukkahousuissa.

”Liike, toverit, se on meille kaikista tärkeintä”, Urpilainen sanoi ja vaikutti liikuttuneelta.

Myös Alexander Stubb neuvoi Petteri Orpoa kokoomuksen puoluekokouksessa 2016.

Suostu aina tikkatauluksi, jos lapsi pyytää, käytä shortseja vältellen, ole tarkkana prosenttilaskuissa.

Stubb sanoi, että puheenjohtajakisassa oli vain yksi voittaja, kokoomus. Itki, kiitti perhettään.