Ukkola: Mykkäkoulu

Jukka Ukkola
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jukka Ukkolan kolumni on julkaistu SK:ssa 40/2007.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva on nopeasti noussut tekstiviestivirtuoosista valtiomieheksi. Alta aikayksikön hän on ehtinyt sukkuloida maailmanpolitiikan reunalta toiselle ja tavannut ihmisiä, joista koko valtakunta on kateellinen. Hänen omaperäinen retoriikkansakin, jolle ennen naureskeltiin, on kohonnut arvoon arvaamattomaan, mutta tähän mennessä hän ei ehkä ole siinä lajissa yltänyt aivan puoluetoverinsa Jyri Häkämiehen tasolle.

Nyt taitaa tuokin puute korjautua. Suomalainen ulkopoliitikko on aina saanut nimensä lehtiin, kun on sanonut jotain räväkkää, kuten että Venäjä on Suomen naapurimaa, mutta nyt Kanerva yltää otsikoihin jo sillä, että hän ei puhu yhtään mitään. STT kertoi alkuviikosta, että Kanerva jättää Brysselissä käyttämättä puheenvuoron, jossa piti käsitellä Suomen suhtautumista Euroopan unioniin. Syyksi arveltiin sitä, että EU on pamputtanut Suomea sokerijuurikkaalla päähän.  

Kanerva tietysti kiistää väitteen. Hänen mukaansa puhe lykkääntyy tuonnemmaksi, koska sitä ei työkiireiden takia ehditty valmistella.  Noin voi ollakin – eihän olisi ensimmäinen kerta, kun töissä olisi niin kiirettä, että työt jäävät tekemättä. Ja sekin on ymmärrettävää, että puheen laatimiseen kuluu aikaa, kun se pitää kierrättää etukäteen kaikkien ulkopoliittisten suuntausten nähtävänä.

Paljon mielenkiintoisempaa kuitenkin olisi, jos Suomi tosiaan aloittaisi mykkäkoulun EU:ta vastaan – tai vielä parempi, jos ottaisi käyttöön kauniin kielemme koko kirosanavalikoiman. Siis Suomi, unionin mallioppilas, luokan kilttipinko, joka on aina esiintynyt siivosti nenä niistettynä, nätisti niiaten ja ensimmäisenä viitaten kun on vapaaehtoisia kyselty mihin tahansa.

Ei tuo ihan mahdoton ajatus ole, sillä Suomi on ollut EU:n jäsenenä kohta 12 vuotta. Se tarkoittaa murrosiän alkamista, ainakin esipuberteettia. Jospa EU saa meistä todellisen kauhukakaran. Kuka tietää, vaikka kohta alamme haistatella ja huudella hävyttömyyksiä Brysseliin, lintsaamme europarlamentista, spreijaamme Berlaymontin seinät täyteen graffiteja, päästämme Häkämiehen uudelleen irti, puhkomme komission autojen renkaat ja tukimme yöllä Manneken Pisin kikkelin. Kyllä silloin ranskalaisetkin katuvat, että veivät meiltä sokerit suusta. Noinhan me muistaakseni aikoinaan taltutimme Neuvostoliitonkin – vai muistanko aivan väärin?  

Teksti Jukka Ukkola