Uho johti mahalaskuun

Antti Rinne ehti intoilla jo toisesta hallituksestaan, vaikka ensimmäinenkin ajautui kriisiin.

Politiikka 03.12.2019 11:23
teksti Heikki Vento
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kiirehti eduskuntaryhmän kokoukseen 29. marraskuuta.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kiirehti eduskuntaryhmän kokoukseen 29. marraskuuta. © JARMO WRIGHT

Lausunto joulukuun ensimmäisenä päivänä kertoi paljon pääministeri Antti Rinteen (sd) persoonasta. ”Hallituksen toimintakyky on ihan täydellinen”, hän sanoi vain vuorokausi ennen hallituskriisin puhkeamista.

Seuraavana päivänä keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni oli täysin eri mieltä. Keskusta vaati muutoksia hallitukseen mainitsematta Rinnettä nimeltä. ”Meidän luottamus on horjunut hallituksen toimintakykyyn. Toivomme, että sosiaalidemokraatit palauttavat sen.”

 

Pääministerin vahva usko itseensä on näkynyt pitkin hallituksen matkaa. Aiemmin hallituksen neuvottelussa pääministeri on ollut vauhdissa ja halunnut virittää muut samaan tunnelmaan.

Rinne on esimerkiksi yllättänyt puoluetoverinsa ja hallituskumppaninsa töräyttämällä, että hänen tavoitteenaan on jatkaa samaa hallitusyhteistyötä vielä vaalikaudella 2023–2027.

Läsnäolijat hämmästyivät, vaikka kerta ei ollut ensimmäinen, kun Rinne toi julki haaveensa.

Kulmuni on hillinnyt pääministeriä muistuttamalla, että ensin kannattaisi hallita kuluva vaalikausi, jota on jäljellä yli kolme vuotta.

Rinteen haaveen muuttaminen todeksi olisi ollut historiallinen temppu. Ainoastaan kaksi kertaa enemmistöhallituksen pääministeri on heti vaalien jälkeen muodostanut seuraavan enemmistöhallituksen: Paavo Lipponen (sd) 1999 ja Matti Vanhanen (kesk) 2007. Heistäkin vain Lipponen kokosi hallituksensa samalle puoluepohjalle.

 

Syksy on yleensä ollut Sdp:lle mukava vuodenaika. Puolueen kannatus on viime vuosina lähtenyt kesän jälkeen nousuun, kun politiikan asialistalle ovat tulleet valtion talousarvio ja työmarkkinakysymykset.

Tuo jatkumo on nyt katkennut, ja Sdp:n sijasta perussuomalaisten kannatus nousee. Hallituspuolueista kasvussa on vihreät, joiden suosio on usein notkahtanut syksyllä.

Yleisradion Taloustutkimukselta tilaamissa mittauksissa hallituksen suosio on rapautunut puolessa vuodessa selvästi. Rinteen johdolla hallitus teki mahalaskun ennätyksellisen nopeasti.

Erityisen ikävää luettavaa kyselytulokset ovat sosiaalidemokraateille, koska hallituksen alamäki menee Sdp:n piikkiin. Huhtikuun eduskuntavaaleissa nykyiset hallituspuolueet saivat 55,7 prosenttia äänistä. Sdp:n kannatus oli 17,7 prosenttia.

Marraskuun kyselyssä hallituspuolueiden kannatus putosi 53,2 prosenttiin. Sdp:lle kiusallista luvuissa on se, että pääministeripuolueen suosio syöksyi 13,9 prosenttiin. Se on lähes neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Hallituspuolueiden alakuloa lisäsi tuore puoluebarometri. Kyselyssä vain 31 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että hallitus on onnistunut vähintäänkin melko hyvin.

Tulos on selvästi huonompi kuin pääministeri Juha Sipilän (kesk) porvarihallituksen viimeinen vastaava luku. Enemmistön mielestä punamultahallitus on pärjännyt huonosti tai melko huonosti.

 

Politiikan tutkija Jenni Karimäen mukaan Rinteen ja Sdp:n alamäelle löytyy eduskuntavaalien tuloksista. Sdp pääsi suurimmaksi puolueeksi vain 0,2 prosenttiyksikön erolla perussuomalaisiin.

”Vaalitulos oli tasainen, ja pääministeripuolueen kannatus oli heikko. Usein voittajaan kohdistuu toivo ja usko. Sekään ei ole paras startti, jossa historiallisen tappion kokenut pääministeripuolue keskusta lähtee hallitukseen. Nyt tunne muutoksesta kanavoitui perussuomalaisiin”, Karimäki sanoo.

Rinteen ahdingossa ei ole kyse pelkästään hallitusratkaisusta ja puheenjohtajan henkilöstä, vaan koko Sdp:n tulevaisuudesta.

Rinne on ensimmäinen sosiaalidemokraattinen pääministeri, jolla ei ole takanaan nousukauden myötätuulta. Tilalle ovat tulleet uudet ongelmat, ilmastonmuutos, muuttuneet työmarkkinat ja rajojen yli liikkuvat pääomat ja ihmiset.

”Sosiaalidemokraattiset puolueet pärjäsivät 1950-luvulta 1970-luvulle, kun valtioiden ote talouspolitiikassa oli vahvempi. Vasemmistolaisen politiikan ratkaisut haetaan tukien ja verotuksen kautta, ja ne ovat nousukauden hommia”, Karimäki sanoo.

”Sdp edusti taloudellista ja sosiaalista tasa-arvoa. Näistä on tullut kaikkien puolueiden teemoja. Sdp näyttäytyy perinteisen järjestelmän edustajana, joka on unohtanut pienen ihmisen. Siinä perussuomalaiset on uskottavampi vaihtoehto.”

Tutkija Karimäki hahmottelee puoluekentän muutosta tavalla, joka on kauhistus Rinteen hallituksen pääpuolueille, Sdp:lle ja keskustalle.

”Uuteen vasemmistoon asettuisivat vihreät ja vasemmistoliitto, ja sitten olisivat keskustaoikeistolaiset puolueet. Tätä jollain tavalla todistaa kehitys läntisessä Euroopassa. Puhtaasti luokasta, ryhmästä ja kollektiivisesta identiteetistä lähtevälle puolueelle on hyvin vähän tilausta.”

Sdp:n ja erityisesti keskustan vahvimmat kannatusalueet kärsivät muuttotappiosta. Karimäen mukaan tämä kehitys näivettää keskustaa ja sosiaalidemokraatteja ja suosii kokoomusta ja vihreitä.

”Kaupungeissa ja taajamissa on koulutettua keskiluokkaa, jossa kokoomus ja vihreät menestyvät. Betonilähiöissä, pienten ja keskisuurten taantuvien kaupunkien perinteiset Sdp:n kannattajat katsovat perussuomalaisiin. Keskustalta perussuomalaiset vievät kannattajia, koska puolue näyttäytyy uskottavampana alueiden puolustajana.”

 

Sosiaalidemokraattien pitkän linjan poliitikko Liisa Jaakonsaari tekee saman arvion eurooppalaisesta kehityksestä kuin Karimäki.

”Vanhat valtakeskittymät, sosiaalidemokraatit ja maltillinen oikeisto, heikentyvät. Suomessa on kaksi asiaa: maahanmuutto ja vouhotus ilmastovouhotuksesta. Perussuomalaiset ovat luoneet meille tämän ilmapiirin. Kun on iso murros ja pelon ilmapiiri, silloin nousevat ryhmät, jotka esittävät monimutkaisiin asioihin yksinkertaisia ratkaisuja.”

Jaakonsaari tuli tunnetuksi ”Liisan listasta”. Hän ehdotti 1990-luvun puolivälissä useiden sosiaalietuuksien leikkaamista.

Jaakonsaaren mukaan lista oli hahmotelma siitä, miten hitaan kasvun oloissa hyvinvointivaltio olisi mahdollista uudistaa oikeudenmukaisesti.

Sdp:lla on edelleen sama ongelma.

”Oppi hyvinvointivaltiosta perustuu kasvuun, ja nyt on ihan toisenlainen tilanne. Siihen on yritetty etsiä vastausta. Sosiaalidemokratia ei ole löytänyt yhteiskunnallista tulkintaa, mistä kaikesta on kysymys. Se on uuden ja vanhan ristiriidan synnyttämää heikkoutta.”

Jaakonsaarenkin mielestä Sdp:n on varottava ajautumasta samanlaiseen tilanteeseen kuin keskusta ennen huhtikuun eduskuntavaaleja. Hädissään keskusta ryhtyi korostamaan aluepolitiikkaa ja keskittyi pitämään perinteiset äänestäjänsä.

”Sellainen vaara on. En pysty sanomaan, meneekö Sdp siihen, vaikka kannatuksen lasku on aika dramaattista.”

 

Surkeinta hallituspuolueille luvuissa on se, että niissä eivät edes näy Rinteen, omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) ja Postin sekasortoinen riitely, joka johti hallituskriisiin.

”Virallinen lausunto on ollut tietysti se, että puheenjohtajalla ja pääministerillä on puolueen ehdoton tuki ja luottamus”, Sdp:n keskeinen vaikuttaja sanoo.

Virke ei ole enää totta, ja Rinteen asema alkoi rapautua jo kesällä. Ennen postikriisiä Rinne ehti muutamassa kuukaudessa suututtaa tärkeimpiä kannattajiaan.

Rinteen asema on perustunut ay-liikkeen ja erityisesti SAK:n sosiaalidemokraattien tukeen. Viime aikoina yhteys on katkeillut.

Demariduunarit kauhistuivat, kun Rinne ehdotti, että rahat Sdp:n eläkelupauksen maksamiseksi kaivetaan työeläkerahastoista.

Vasemmisto ja ay-liike ovat perinteisesti arvostelleet porvaripoliitikkoja yrityksistä kajota eläkevaroihin.

”Se oli vielä meidän esityksemme hallitusohjelmaan. En tiedä, olisiko meillä kanttia viedä se päätökseen saakka”, puoluevaikuttaja sanoo.

Eläkepuheiden lisäksi vientiliittojen sosiaalidemokraatteja on ärsyttänyt Rinteen avoin tuki julkisen sektorin liittojen palkkavaatimuksille.

 

Rinteellä on kaksi kohderyhmää, joiden tukeen hän on luottanut: eläkeläiset ja ammattiyhdistysliikkeen sosiaalidemokraatit.

”Eläkeläiset ja duunarit, niistä Antti jaksaa aina innostua ja meuhkata”, puoluevaikuttaja kertoo.

Sdp:lla on kesäkuussa puoluekokous, joka valitsee puolueelle uuden johdon. Viime viikkoihin asti Rinne on halunnut jatkaa kolmannen kauden Sdp:n puheenjohtajana. Valinta olisi ollut seuraava askel marssilla kohti toista hallituskautta.

Entiselle ay-johtajalle äänien kalastelu on tuttua puuhaa. Rinne on ollut asemastaan epävarma ja varmistellut alituisesti selustaansa.

Junttakone on jo ajettu asemiin. Pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa Rinne kestitsi verovaroilla ydinjoukkoa, joka oli 2014 mukana vyöryttämässä Rinnettä Jutta Urpilaisen tilalle Sdp:n puheenjohtajaksi.

Tilaisuuden asialistalla oli puoluekokous, jonne edustajat valitaan ensi vuoden alussa. Kutsutuille korostettiin, kuinka tärkeää on lähettää kokoukseen luotettavia ihmisiä, jotka eivät livistä Rinteen riveistä mahdollisen kilpailijan leiriin.

Rinne on pyrkinyt vahvistamaan otettaan myös puoluetoimistossa. Puoluesihteeri Antton Rönnholm ei kuulu Rinteen lähipiiriin.

Hakaniemen toimistossa Rinteellä on uusi luottomies, poliittisen suunnittelun päällikkö Joona Räsänen. Rinne järjesti kummipojalleen töitä, kun tämä putosi eduskunnasta.

Antti Lindtman ja Sanna Marin ovat vahvimmin esillä seuraajaksi.

Rinteen ja Sdp:n uskottavuus murenivat muutamassa viikossa.

Karimäki ei tarjoa ketään Rinteen tilalle puheenjohtajaksi, mutta muistuttaa Sdp:n selvinneen hyvin Rinteen sairausloman aikana.

”Olisiko esimerkiksi keväällä hyvin esiintynyt nykyinen liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin oikea henkilö?”

Marinin lisäksi Rinteen seuraajaksi on tarjottu eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania. Sdp:lla on puoluekokous ensi kesänä ja seuraavan kerran vaalivuonna 2023.

Sdp:n säännöt sallivat puoluekokouksen pitämisen alkuvuonna ennen huhtikuun eduskuntavaaleja, ja se olisi haastajille ensi kesää mieluisampi vaihtoehto.

Jaakonsaari myöntää puolueensa vaikeudet, mutta Rinteen syrjäyttämiseen hän suhtautuu varauksellisesti.

”En allekirjoita, että tämä olisi Rinteestä kiinni. Rinne on taistelutahtoinen. Sitten on tietysti se vanha kysymys: taistelu jatkuu, mutta olemmeko samassa sodassa.”

Kulmunin silmukassa

Pääministeri Antti Rinne (sd) ajoi itsensä kummalliseen tilanteeseen, jossa hänestä tuli keskustan ja vihreiden panttivanki. Katri Kulmunilla (kesk) ja Maria Ohisalolla (vihr) oli ase, jolla he pystyivät vaikuttamaan merkittävästi siihen, voiko Rinne jatkaa pääministerinä ja Sdp:n puheenjohtajana.

Suurin syyllinen Sdp:n kehnoon julkikuvaan ja ahdinkoon on Rinne itse, vaikka pääministerin lisäksi puolueen mainetta ovat tahrineet esimerkiksi kulttuurineuvos Veijo Baltzarin rikosepäily, kansanedustaja Hussein al-Taeen kannanotot, kuntapoliitikko Abdirahim Husseinin petokset ja puolueen nuorisojohtajan Mikkel Näkkäläjärven tuomio eläinsuojelurikkomuksesta.

Pääministeri on Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko, jonka pitäisi johtaa poliittista keskustelua eikä sekaantua liikaa muiden ministereiden tai työmarkkinajärjestöjen asioihin. Siinä Rinteellä on ollut samanlaisia vaikeuksia kuin edellisellä pääministerillä Juha Sipilällä (kesk).

Hallitus ei ole ammattiliitto tai yritys, joissa kaikilla on sama käsitys siitä, mikä on järjestölle tai firmalle eduksi. Pääministerin on otettava huomioon erilaiset mielipiteet ja sopeuduttava siihen, että jokainen yksityiskohta ei järjesty hänen toivomallaan tavalla.

Rinteen toinen suuri kompastuskivi on ollut julkisuus. Rinne on laukonut ehdotuksia, joista eivät ole tienneet omat eivätkä hallituskumppanit. Sipilälle taas tuli yllätyksenä, että tiedotusvälineet ovat kiinnostuneita kaikesta, myös pääministerin arvoista ja yksityiselämästä.

Sdp:n ja keskustan yhteistyön katkeaminen saattaisi ajaa sisäpolitiikan pattitilanteeseen. Nykyinen viiden puolueen ministeristö on käytännössä ainoa vaihtoehto enemmistöhallitukseksi, jossa perussuomalaiset eivät ole mukana.

Jos punamultayhteistyö yhtäkkiä loppuisi, jäljelle jäisi kolme vaihtoehtoa: perusuomalaiset hallitukseen, vähemmistöhallitus tai eduskunta hajotetaan.

Sisältö