Tuomioja ehdollisesti puheenjohtajaehdokkaaksi

Karri Kokko
Politiikka 12.1.2008 15:03

Kansanedustaja Erkki Tuomioja on ”halukas ja valmis” johtamaan Sdp:tä. Kouvolassa lauantaina puhunut ex-ulkoministeri ei kuitenkaan ilmoittanut yksiselitteisesti asettuvansa ehdolle ensi kesän Hämeenlinnan puoluekokouksessa.

Teksti Matti Simula Kuva Hannu Lindroos

Tuomiojan mielestä puheenjohtajasta tulisi järjestää puoluekokouksen alla neuvoa-antava jäsenäänestys.

erkki tuomioja
Erkki Tuomioja sanoo olevansa halukas
ja valmis johtamaan sellaista
sosiaalidemokratiaa, joka ”vastaa
suomalaisten toiveita, tarpeita ja odotuksia”.

”Olen pitkän harkinnan jälkeen valmis asettautumaan ehdolle tällaiseen puheenjohtajasta toimeenpantavaan jäsenäänestykseen”, Tuomioja ilmoitti Kouvolan kaupunginvaltuuston kokoussaliin kerääntyneelle demariväelle.

Uudistusseminaariksi kutsuttu tapaaminen ei ollut Sdp:n virallinen tilaisuus. Tuomiojan lisäksi sen järjestelyistä vastasi kuusankoskelainen kansanedustaja Valto Koski.

Tilaisuudessa puhui myös demarien puoluehallituksen jäsen SusannaRahkonen. Kevään vaaleissa eduskunnasta pudonnut Rahkonen sanoi haluavansa Sdp:n puheenjohtajaksi maailmalla arvostetun kansainvälisen osaajan.

”Haluan, että puolueen puheenjohtajalla on oma tunnistettava linja, jota hän on johdonmukaisesti toiminnassaan noudattanut. Haluan myös, että hän osaa nähdä asioiden pitkiä linjoja ja syy-yhteyksiä”, Rahkonen suitsutti Tuomiojaa: ”Jos tällainen henkilö on käytettävissä, hänet kannattaa ehdottomasti ottaa.”

Ei estettä jäsenkyselylle

Kouvolan neuvonpitoa voisi kutsua kliseenomaisesti kapinakokoukseksi. Salintäydessä seminaariväessä eli selvää tyytymättömyyttä puheenjohtaja Eero Heinäluomaa kohtaan.

Tuomioja moitti puoluekokousvalmisteluja salamyhkäisiksi.

”Niille ei haluta ennenaikaista julkisuutta, vaan puoluekokoukseen halutaan mennä koetellulla tavalla, jossa puolueen valtapiirit pitävät ohjakset tiukasti käsissään.”

Sdp:n nykysäännöt eivät tunne puoluejohtajasta järjestettävää jäsenäänestystä.

”Mutta mikään ei estä neuvoa-antavan jäsenäänestyksen toimeenpanemista puheenjohtajasta esimerkiksi samaan aikaan, kun jäsenet valitsevat puoluekokousedustajat tai joka tapauksessa ennen puoluekokousta”, Tuomioja julisti.

Kolmesti puheenjohtajavaalin hävinneen poliitikon esitys jäsenäänestyksestä on kiusallinen Heinäluomalle. Hänen voi olla vaikea perustella, miksi puheenjohtajasta ei voisi tiedustella rivijäsenten mielipiteitä puoluekokouksen alla.

Vaikka puolueen säännöissä ei ole mainintaa puheenjohtajasta järjestettävästä jäsenäänestyksestä, ne mahdollistavat kuitenkin ”jäsenkyselyt”. Puolueen yhdistykset ja piirit voivat kartoittaa jäsenkyselyillä väen näkemyksiä aiheesta kuin aiheesta.

Koko puolueessa toteutettava puheenjohtajajäsenkysely edellyttäisi puoluevaltuuston päätöstä. Sdp.n puoluevaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maaliskuun 8. päivänä.

Yksityisajattelijana tunnettu Tuomioja menestyisi koko jäsenkuntaan ulotettavassa kyselyssä todennäköisesti paremmin kuin itse puoluekokouksessa. Koko jäsenkunnassa lienee Heinäluoma-kriitikoita suhteellisesti enemmän kuin kokousedustajiksi valikoituvassa puolue-eliitissä.

”Olen tosissani”

Heinäluoma todennäköisesti voittaisi Tuomiojan koko jäsenistöön kohdistettavassa neuvoa-antavassa kyselyssäkin.

”Kunniallinen” tappio antaisi kuitenkin lisää painoarvoa Tuomiojan ja hänen tukijoidensa puoluekokouksessa esittämille kannanotoille. Se saattaisi heijastua esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisiin päätöksiin. Jäseniltä vahvan mandaatin saanut Tuomioja voisi saada tiukennuksia esimerkiksi muotoiluun, jolla puoluekokous torjuu Suomen Nato-jäsenyyden.

Tuomioja vakuutti olevansa tosissaan sekä puheenjohtajuutensa että jäsenäänestyksen järjestämisen suhteen.

”Näkemykseni ja kokemukseni ovat sellaisia, että ne eivät vain edelleen, vaan nimenomaan juuri nyt vastaavat parhaiten sitä, mitä sosiaalidemokratia tarvitsee”, hän sanoi.

Jäsenkyselyn toteuttaminen ei ole todennäköistä. Entä onko Tuomioja valmis ehdokkaaksi, vaikka mitään jäsenäänestystä tai –kyselyä ei järjestettäisikään?

”Haluan nyt nähdä tämän prosessin. Sen, miten tämä jäsenvaaliasia käsitellään. Ratkaisen sen jälkeen, mitä teen”, hän vastasi Suomen Kuvalehdelle.

Eero Heinäluoma ei ole vielä ilmoittanut suunnitelmiaan. Hänen uskotaan kuitenkin lähtevän tavoittelemaan jatkokautta Sdp:n puheenjohtajana.