Timo Soini boikotoi puolueiden sopimusta EU-vaalien kampanjoinnissa

SK:n toimitus
Politiikka 14.4.2009 15:16

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat sopimassa pelisäännöistä EU-vaalien kampanjoinnissa. Maahanmuuttajavastaisia ilmiöitä ei sallita. Puoluejohtajien yhteinen vetoomus allekirjoitetaan torstaina. Yksi on kuitenkin joukosta poissa: perussuomalaisten Timo Soini.

”Perussuomalaisia yritettiin painostaa maahanmuuttaja-asialla”, Soini väittää.

”Tällä hankkeella pyrittiin vaikuttamaan meidän ehdokasasetteluun. Itse vetoomuksen tekstiä vastaan minulla ei ole mitään, mutta en tykkää tällaisesta painostuksesta”, Soini sanoi tiistaina STT:lle.

Soini viittaa RKP:n puoluesihteerin Ulla Achrénin lausuntoon helmikuussa Hufvudstadsbladetissa. Siinä Achrén piti aivan selvänä, että perussuomalaiset ei voi ottaa Jussi Halla-ahoa ehdokkaakseen tulevissa EU-vaaleissa, jos Soini allekirjoittaa vetoomuksen.

Nettikirjoituksistaan syytteen saaneesta Halla-ahosta ei tullut perussuomalaisten ehdokasta. Soinin mukaan syy oli siinä, että puoluetta oli yritetty painostaa ulkopuolelta.

Halla-ahon tukijat olivat aloittaneet kannattajakorttien keräämisen sen varmistamiseksi, että tämä pääsee jotain tietä ehdokkaaksi EU-vaaliin.

”Meihin yritettiin vaikuttaa noilla kannattajakorteilla. Samasta asiasta on kysymys tässä vetoomuksessa. Kannattajakorteilla ei meihin vaikutettu eikä vaikuteta tälläkään tavalla”, Soini sanoi.

”RKP meitä vastaan”

Puoluejohtajien yhteistä vetoomusta ryhtyi puuhaamaan RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin. Pohjateksti valmisteltiin RKP:ssä.

”En hyväksy sitä, että RKP ratsastaa tällä asialla yhtä puoluetta vastaan. Muut sitten menevät allekirjoittamaan Wallinin valmisteleman tekstin, jolla on pyritty vaikuttamaan meidän ehdokasasetteluun”, Soini sanoi.

Soini ihmettelee myös sitä, että keskustan, kokoomuksen ja vihreiden puheenjohtajat eivät saapuneet itse paikalle, kun vetoomuksesta järjestettiin eduskuntapuolueiden puheenjohtajien neuvottelu.

Achrénin mukaan Soini piti tuossa neuvottelussa vetoomuksen sisältöä sinänsä hyvän, mutta oli arvostellut valmistelun menettelytapoja. Sen jälkeen Soini ei ole vastannut yhteydenottopyyntöihin.

Vetoomustekstin loppuun on jätetty paikka myös Soinin allekirjoitukselle.

Teksti Hannu Kuparinen / STT

Keskustelu

Astrid Thorsin maahanmuutto politiikka on täysin epäonnistunutta. Se on tehnyt Suomen valtiosta hyväntahtoisen hölmön, jota elintasopakolaiset käyttävät hyväkseen. Ja tätä ei saisi sanoa vaalitaistelussa. Kyseessä on tökerö yritys rajoittaa kritiikkiä ja sananvapautta.

Allekirjoittaneet puolueet pitää panna nurkkaan häpeämään !

Olisiko tuo vetoomuskin jossain luettavissa niin voisi tehdä omat johtopäätöksensä tästä, eikä vain arvailla.

miksi minä en saa enää esiintyä julkisesti, vaikka olen suomen kansan lellikki????

Mi hämäryys, mi pimeys, mi pimitys ruotsalaisia vaivaakaan. Koko puoluehan on perustettu rasisti Freudenthalin innoituksesta ja puolue jakaa ylimielisimmille puolueen kannattajille yhä Freudenthal -mitalejaan.

Jos pakkoruotsia ja pakkoruotsitusta kaikkine vinoutuneine ilmiöineen, kielilakia, yliopistojen kielikiiintiöitä, vikramiesruotsia jne kritisoi tai siitä avoimesti yrittää keskustella, on RKP heti syyttämässä rasistiksi. Heidän etujaan ja vaatimuksiaan ei saa mitenkään ja missään arvostella. Kaikki on nieltävä ja kaikki maksettava. Valtaväestön kuin myös maamme jo lukuisten muiden kielivähemmistöjen on vain mykkänä veronmaksajina katseltava tätä epädemokraattista todella kallista kielellistä toilailua, jollaista ei missään päin maailmaa muualla esiinny eikä hyväksyttäisi

Viime viikolla kiellettiin keskustelu NATOsta . Nyt tämä lapsellinen veto.
Mikä maa. Mikä demokratia.

Nykyremmin syytä väistyä. Johtoon isänmaallisia demokraatteja.

Holhotaanko suomalaisia liikaa? Soini on oikeassa.

Tähän voi liittää EU-politiikkaa ihmettelevän kirjoitelman huomioista nyky-Suomesta:

EU:n ydinjäte Suomen kohtalona?

Tässä oma tilannekuvaukseni, jossa hiukan laajempaakin katsantoa maailmastamme nykyään.

Ehkä tämä paljastaa taustan Suomenkin tilanteelle, ja tilanteille?-eli miksi maailma ei kehity enää parempaan suuntaan, vaikka nyt meillä olisi ollut siihen mahdollisuus tekniikan ja elintasomme puolesta?:

Kaikki liittyy kaikkeen…’Zeitgeist’? – eli ’Ajan henki’?:

Olen pettynyt Suomeen.
Nazi Suomi Finland omia kansalaisiaan kohtaan?

Onko kenelläkään tietoa RKP:n ja ruotsinkielisten vallasta Suomessa?

Timo Soinia myöten kaikki huippupoliitikot ”RKP:n” taskussa?

Todellinen ”natsi”-valta Suomessa yli suomalaisten? = Pakkoruotsi, kaksikielisyys, Ahvenanmaa erityisoikeudet, jne. jne.?

Mielestäni olisi jo aika lopettaa kaksikielinen Suomi, ja saada maa yksikieliseksi. Ruotsinkieli byrokratiassa maksaa valtavasti ja sillä ei enää juuri ole käytännön merkitystä. Ruotsinkielisiä vain 3% enää? Ruotsinkieliset kunta-asiat voidaan hoitaa erityisillä niille tehdyillä tulkkauspalveluilla, jos tarpeen.

Ahvenanmaa: Saamme vapaasti muuttaa minne tahansa EU:n alueella ”Ivalosta Ibizalle, Puolasta Portugaliin” paitsi omassa maassamme Ahvenanmaalle? On aika lopettaa tämä kansanvaltaan kuulumaton Ahvenanmaan ”eliitti-asema”.

Tuossa myös nyky-Suomea:

100777.com/node/1903

http://kaarle.blogit.uusisuomi.fi/

Uusi maailmanjärjestys-EU etenee, demokratiaa järkyttävää tietoa on jatkuvasti näistä asioista, mutta suomi-media ei kerro meille siitä.

On tullut mieleen juutalaisen kansan tuhoaminen 30-luvulla, sehän aloitettiin pikkuhiljaa, ja tehtiin aina pala palalta oikeuksia vähentäen. Sama on meneillään Suomessa suomalaisia kohtaan?

EU on päättänyt tehdä Suomesta ydinjätevarastonsa peruskallioomme kaukana EU:n maista, ja louhia uraania Suomesta?

Onko peruskalliomme ainoa sopiva EU:n alueella tähän tarkoitukseen? Silloinhan on itsestäänselvää että EU ydinjäte tuodaan Suomeen? Missä on poliittinen keskustelu tästä?

uusisuomi.fi/kotimaa/32741-yllattava-varoitus-ydinjatetta-ulk…

zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/01/14/apinat-vauhdissa-valhe…

”…ydinvoimayhtiöt ajattelevat, että jos se saadaan yleiseurooppalaiseksi ydinjätehaudaksi tai saadaan eurooppalaisia yhtiöitä mukaan, sen tekeminen on kannattavampaa. Tämä pelko ulkomaisen ydinjätteen tuonnista Suomeen on täysin reaalinen.”:

tinyurl.com/dyns55
( =
217.71.145.20/TRIPviewer/temp/OTSIKKO__109.1994_1__HE_135_1994_1_K_Ed._Haavisto__NUMERO_6211_su.html
)

”SUOMESTA EI SAA TEHDÄ EUn YDINJÄTTEIDEN HAUTAUSMAATA!”,Mertsi Lanki:

mertsilanki.blogit.uusisuomi.fi/2008/11/01/suomesta-ei-saa-tehda-…

Myös on kerrottu EU:lla olevan EU-arabia eli Eurabiaksi nimitetty operaatio, jossa muhamettilaisuutta tuodaan eurooppalaiseen kulttuuriin, ja kohteena saattaa olla kansanvallan ja kristillisyyden vähentäminen?

Valtaapitävä maailmaneliitti siis kaiken taustalla ajamassa omaa valtaansa?

Totalitaarinen maailmanvalta tavoittena, EU vain yksi askel siihen?:

video.google.com/videoplay?docid=8756795263359807776

100777.com/node/1871

PS.

Maassa on työttömyys- ei työvoimapula. Vuoden 2007 tilastojen mukaan yli 200 000 ilman työtä, ja tilanne pahentunut koko ajan. Uudempia tilastoja ei ole julkaistu netissä?