Tehy-lain läpimeno varmistui

Jukka Gustafsson
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
jukka gustafsson

Tehy-lain läpimeno varmistui sunnuntaina. Sdp:n Jukka Gustafsson epäilee, ettei vastaavan kaltaista lakia säädettäisi miesvaltaisen liiton työtaistelun varalta.
Kansanedustaja Jukka Gustafssonin (oik.)
muisti ei kanna kahden vuoden päähän.
Gustafssonin vieressä Vasemmistoliiton
Markus Mustajärvi.

Teksti Matti Simula

Kolme eduskunnan valiokuntaa käsitteli sunnuntaina lakiesitystä, jonka tarkoitus on taata potilasturvallisuus Tehyn mahdollisen työtaistelun aikana.

Päivän populistisimman puheenvuoron käytti työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson (sd). Hän epäili, ettei hallitus esittäisi vastaavankaltaista lakia miesvaltaisen liiton työtaistelun varalta.

”Minusta on hallituksen kannalta noloa kohdella korkean ammattietiikan työntekijöitä tällä tavalla”, Gustafsson paheksui.

Oppositiopuolueen edustaja tuntui unohtaneen, että edellinen punamultahallitus suunnitteli vastaavankaltaista lakia kesällä 2005. Sitä oli tarkoitus soveltaa miesvaltaiseen Rajavartioliittoon, joka uhkasi lakolla yleisurheilun MM-kisojen aikana. Demarien ministeriryhmä oli silloin valmis hyväksymään lain. Puolueen eduskuntaryhmä ei kuitenkaan joutunut määrittämään asiaan kantaa, koska alalle syntynyt sopimus mahdollisti lakiesityksen poisvetämisen.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa olevat oppositiopuolueiden edustajat katsoivat sunnuntaina, ettei potilasturvallisuuslakia pitäisi säätää ollenkaan. He kuitenkin hävisivät äänestyksessä hallituspuolueiden edustajille.

Lain läpimeno ratkesi jo sunnuntaina. Asia varmistui kun perustuslakivaliokunta päätti, että lain hyväksymiseen riittää yksinkertainen äänten enemmistö. Ainoastaan vasemmistoliiton Veijo Puhjon mielestä laki tulisi säätää vaikeutetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Valiokunta teki useita täsmennyksiä hallituksen esitykseen.

Poikkeuslaki velvoittaisi 10–20 prosenttia irtisanoutumisilmoituksen jättänyttä hoitajaa osallistumaan kiireellisimmän hoidon antamiseen mahdollisen työtaistelun aikana. He joutuisivat tekemään normaalia enemmän ylitöitä, mutta saisivat 1,3-kertaista palkkaa.

Perustuslakivaliokunnan rkp:läinen jäsen Mikaela Nylander kutsui lakiesitystä ”vastemieliseksi, mutta välttämättömäksi”.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee lakiesitystä vielä maanantaina. Lain ensimmäinen käsittely on niin ikään huomenna. Toinen käsittely on torstaina.

Kansanedustajat toistivat moneen otteeseen toiveensa, että hoitoalalle saataisiin nopeasti sopimus. Tehy-laki voitaisiin silloin vetää eduskunnasta samalla tavoin kuin rajavartiolaki kaksi vuotta sitten.

Mikäli toive ei toteudu, noin 12 800 tehyläistä hoitajaa uhkaa irtisanoutua viroistaan marraskuun 20. päivänä.