Tältä näyttää evakko-eduskunta

Sibelius-Akatemian parlamenttiin valitaan 200 ensikertalaista.

eduskunta
Teksti
Heikki Vento Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ensi viikolla valittavassa eduskunnassa jokainen kansanedustaja on ensikertalainen. Jo 1970-luvulla aloittanut veteraani ja uusi edustaja ovat yhtä eksyksissä, kun he ensimmäisen kerran saapuvat eduskunnan väistötiloiksi muutetun Sibelius-Akatemian rakennukseen.

Työnsä päättävän eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) esitteli torstaina tiedotusvälineille istuntosaliksi muutettua konserttisalia. Saliin on asennettu eduskunnan tarvitsemaa tekniikkaa, lattiaa on korotettu ja näyttämö on osittain purettu. Tiedotusvälineitä varten saliin on rakennettu parvi. Yleisölehterille mahtuu väkeä noin puolet siitä mitä Arkadianmäellä, 140.

Heinäluoma uskoo, että tiivis tunnelma lyö leimansa myös eduskuntatyöhön. “Veikkaan, että keskustelut ovat värikkäämpiä kun ihmiset ovat lähempänä toisiaan.”

Eduskunnan päärakennus on remontissa vuoden 2017 syksyyn saakka. Siihen asti täysistunnot pidetään akatemian tiloissa Pohjoisella Rautatienkadulla.

Eduskuntataloon tehdään täysi putkiremontti. Samalla uusitaan talon lämmitysjärjestelmä, ilmanvaihto ja turvajärjestelmät. Remontti maksaa 125 miljoonaa euroa.