STTK:n Mikko Mäenpää varoittaa ay-liikkeen radikalisoitumisesta

Jyrki Jantunen
Politiikka 25.3.2008 09:35

Pois paitsiosta, kehottaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää. Radikalisoitumalla ay-liike murentaa vain omaa asemaansa.
Mikko Mäenpää

Teksti Tuomo Lappalainen
(SK 12-13/2008, ilm. 20.3.2008)

Työmarkkinoiden terävimmät aivot ovat olleet viime ajat tiiviisti paperitöissä. Syksyn neuvottelurumban tuloksia, kokemuksia ja opetuksia on analysoitu sekä työnantaja- että palkansaajapuolella jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Ennätyskorkeisiin palkankorotuksiin johtaneen liittokierroksen voittajat on julistettu ja tappiot selitetty, asiaankuuluvasti parhain päin.

Toimihenkilöiden keskusjärjestön STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään (sd) mielestä nyt on kuitenkin jo aika kääntää katseet eteenpäin. Jälkipelit on pelattu, ja edessä on valmistautuminen seuraavaan kauteen. Siellä eivät vanhat meriitit paina yhtään enempää kuin urheilussakaan.

Mäenpää on ennenkin ravistellut suomalaista työmarkkinakenttää ennakkoluulottomilla, vanhoihin juoksuhautoihin käpertyneiden ay-jyrien maailmankuvaa järisyttäneillä ajatuksilla. Nyt hän on entistäkin huolestuneempi koko palkansaajaliikkeen tulevaisuudesta.
Ellei se kykene nopeasti uudistumaan, ammattiyhdistysväki ajautuu pahimmassa tapauksessa paitsioon ja menettää vaikutusvaltaansa, työmarkkinakonkari varoittaa.

Räyhälinja
voimistuu

STTK:n puheenjohtaja vetoaa elinkeinoelämän edustajiin, että he miettisivät vielä uudelleen suhtautumistaan globalisaatioon. Vaihtoehtoja on kaksi. Joko sitä hallitaan ”kaikkien edun mukaan” konsensuspolitiikalla, tai sitten yksinkertaisesti ”annetaan mennä”.

”Jos annetaan mennä, ay-liike muuttaa todennäköisesti ratkaisevasti luonnettaan ja radikalisoituu huomattavasti. Merkkejä tästä on jo näkyvissä kaikkialla Euroopassa. Kohta ollaan siinä tilanteessa, että eurooppalaisen ay-liikkeen ihannemaa on nationalistisen Nicolas Sarkozyn johtama Ranska, joka taistelee globalismia vastaan”, Mäenpää ennustaa.

Se olisi hänen mielestään huono vaihtoehto sekä Suomelle että ammattiyhdistysliikkeelle.

Hallituksen olisi turha toivoa palkansaajajärjestöiltä samanlaista tukea, jota se sai aikoinaan EU- ja Emu-ratkaisuissa. Työmarkkinoilla seuraukset olisivat vielä tuhoisammat.

”Ay-liikkeen radikalisoituminen johtaisi helposti siihen, että liittokohtaisissa neuvotteluissa haettaisiin ratkaisut vastakkainasettelun kautta. Pahimmillaan siitä voisi olla seurauksena, että ay-liike ajautuisi oppositioon sekä elinkeinoelämään että poliittisiin päättäjiin päin. Palkansaajapuoli osoittaisi käyttäytymisellään, ettei sen kanssa voi elää, kun se ei tajua ollenkaan bisnestä eikä sitä miten maailma muuttuu.”

Mäenpää pelkää, että poliitikot eivät vielä ymmärrä, kuinka tärkeää olisi säilyttää edes rippeet siitä konsensuksesta, jonka varassa Suomea rakennettiin vuosikaudet. Esimakua saatiin viime keväänä, kun Suomeen puuhattiin uutta tulopoliittista ratkaisua, mutta hallitus luovutti heti kättelyssä.

”Se saattoi olla sinänsä heiltä oikea ratkaisu, mutta hyvin nopeasti ja kevyillä perusteilla he siihen päätyivät. Jos ajatellaan, että poliittinen päättäjä haluaisi taas ensi vuonna keskitettyä sopimusta veroratkaisunsa tueksi, heidän pitää tavoitella sitä ihan eri painolla. Muuten sellaista ei synny.”

Toiveet kohdistuvat ennen kaikkea pääministeriin, joka on jo julkisesti toivonut, että seuraavalla kierroksella voitaisiin taas solmia kattava tuloratkaisu.

”Matti Vanhanen ja keskusta ovat selvästi aktivoituneet työmarkkinakysymyksissä, ja heidän analyysissään on paljon samaa kuin meilläkin. Sen sijaan kokoomus on ollut minusta yllättävän passiivinen”, Mäenpää tukistaa.

Hänelle on täysi arvoitus, mistä kokoomuksen passiivisuus johtuu.

”Suomelle voisi olla aikamoinen kilpailuetu, jos me osaisimme hoitaa hommat niin, että vastakkainasettelu ei kärjisty, ja ongelmat saataisiin ratkaistua neuvottelupöydässä eikä kaduilla.”

Puolitiehen
vastaan

Voiko mikään enää pysäyttää ay-liikkeen radikalisoitumisen? Mäenpää on kaikesta huolimatta toiveikas.

Se edellyttää kuitenkin elinkeinoelämältä suurempia neuvotteluhaluja kuin siellä on viime aikoina ollut.

”Minun viestini työnantajalle on, että istutaan vielä yhteiseen pöytään ja katsotaan, voitaisiinko kaikesta huolimatta päästä yhteisymmärrykseen suomalaisen yhteiskunnan menestystekijöistä ja työmarkkinajärjestelmän kehittämisestä. Suomi tekee nyt työmarkkinoiden rakennemuutoksen väärällä hetkellä. Se pitää tehdä mieluummin evoluution kautta kuin kertarysäyksellä.”

Jos vastapuolelta löytyy kompromissihaluja, palkansaajajärjestötkin ovat valmiit tulemaan puolitiehen vastaan, hän vakuuttaa.

Sovittavaa riittää. Ensin on löydettävä yhteinen näkemys ympäristö- ja energia-asioiden kaltaisista uusista haasteista. Sitten pitää vielä määritellä uudelleen monet vanhan yhteiskuntasopimuksen ydinkohdat.

”Mistä kaikesta hyvinvointiyhteiskunta koostuu, mikä on julkisen ja yksityisen sektorin työnjako, millaisia uusia työaikamalleja tarvitaan, mikä on työelämässä joustoa ja mikä turvaa”, Mäenpää luettelee.

Periaate on yksinkertainen. Lisätään johdonmukaisesti paikallista sopimista ja haetaan joustavampia palkitsemisjärjestelmiä, mutta säilytetään sopimuksissa yhä jonkinlainen keskitetty runko.

”Paikallisen sopimisen ja muutoksenhallinnan kehittäminen on ilman muuta ay-liikkeen ykkösasia. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, ettei tupoja tehtäisi jatkossakin.”

Kaikkea vanhaa ei kannata hylätä.

”Aikaisemmassa konsensuksessa oli se moraalinen arvo, että yleensä ratkaisuissa pystyttiin näkemään luokkarajojen yli. Suomi on ollut uskomattoman demokraattinen yhteiskunta, jossa johtaja ja työntekijä ovat olleet tasavertaisia keskenään. Tämä voima pitäisi käyttää hyväksi uudessakin tilanteessa.”

Lue lisää SK:sta 12-13/2008 (ilm. 20.3.2008)

Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva