Sipilä teki pesäeroa demareihin: ”keskusta ei ole valmis hallitukseen, joka romuttaa tämän hallituksen perinnön”

Porvariyhteistyön jatko kelpaisi Sipilälle, mutta kannatusvaikeuksissa oleva keskusta ei kykene yksin määräämään hallitusneuvotteluiden askelmerkkejä.

Antti Rinne
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän poliittisessa tilannekatsauksessa oli yksi vihjaus keskustan tavoitteista huhtikuun eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa. Puolue haluaa jatkaa nykyisen hallituksen talouspolitiikkaa.

”Keskusta ei ole valmis sellaiseen hallitukseen, joka romuttaa tämän hallituksen perinnön”, Sipilä sanoi.

Sotkamossa lauantaina jatkuneessa puoluekokouksessa Sipilä otti maalitauluksi suurimman oppositiopuolueen Sdp:n, joka on vaatinut hallitusta perumaan useita päätöksiään.

”Varsinkin pääoppositiopuolueen osalta on esitetty toimia, jotka riskeeraisivat talouden perustukset. Tähän emme ole valmiita – emme missään oloissa”, Sipilä julisti.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne on luvannut perua työttömyysturvaa alentavan aktiivimallin, jos Sdp pääsee seuraavaan hallitukseen. Lisäksi puolue on vaatinut julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkauksen perumista ja useita muutoksia hallituksen sote-esityksiin.