Sipilä tavoittelee puhdasoppista kolmen suurimman hallitusta

Uutisanalyysi: Toimintakykyinen ministeristö on tärkeämpää kuin laaja eduskuntaenemmistö.

Alexander Stubb
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä yrittää muodostaa toimintakykyisen enemmistöhallituksen, joka on puhdas kolmen suurimman puolueen ministeristö.

Sipilä aloittaa perjantaina hallitusneuvottelut, jossa mukana ovat keskustan lisäksi perussuomalaiset ja kokoomus. Puolueilla on eduskunnassa yhteensä 124 kansanedustajaa.

”Ei ollut helppo päätös. Ensisijainen vaihtoehto oli neljän suuren hallitus”, Sipilä kertoi.

Sipilän mukaan tavoitteena ”on toimintakykykyinen enemmistöhallitus” eikä mahdollisimman laajapohjainen kokoonpano. Asetelma on erilainen kuin 2011, jolloin kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen teki kuuden puolueen hallituksen.

Uuteen hallitukseen ei tule yhtäkään pienpuoluetta. Ruotsalainen kansanpuolue jää oppositioon ensimmäisen kerran sitten vuoden 1978.