Siniset potee sote-tuskaa

Hallitus täydensi esityksiään soteen, jota uhkaa aikapula.

politiikka
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallituspuolue sinisten eduskuntaryhmässä vastustetaan sote- ja maakuntauudistusta. Kansanedustajia Martti Mölsää, Vesa-Matti Saarakkalaa ja Pentti Oinosta arveluttaa erityisesti palveluiden valinnanvapaus.

Kolmikon avautumisen jälkeen puolueen eduskuntaryhmä piti kokouksen 26. helmikuuta. Ryhmän puheenjohtaja Simon Elo vakuutti sinisten pysyvän hallitusrintamassa.

Hallituksella on niukka enemmistö eduskunnassa äänin 103–97. Sinisten kolmikon lisäksi kokoomuslaiset Susanna Koski ja Elina Lepomäki ovat arvostelleet sotea.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut hallitukselta perustuslakivaliokunnan edellyttämiä tarkistuksia lakiesityksiin. Uudistus voi kaatua myös aikapulaan. Eduskunta saattaa pidentää istuntokauttaan, jonka on tarkoitus päättyä 15. maaliskuuta.