Puolustusministeri Jyri Häkämies: Yhteiset sotaharjoitukset Venäjän kanssa mahdottomia

Karri Kokko
Politiikka 12.12.2008 13:36

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) ei yllättynyt venäläisen virkaveljensä Anatoli Serdjukovin lausunnosta, jossa tämä esitti Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia ja tarjosi apua puolustusvoimien venäläisperäisen kaluston modernisoinnissa. Sen sijaan hän torjui ehdotuksen mahdottomana.
jyri häkämies

Asia nousi esiin Serdjukovin Maanpuolustus-lehdelle antamassa haastattelussa, jossa tämä nosti terrorismin torjunnan yhdeksi mahdolliseksi yhteisten harjoitusten aiheeksi.

”Puolustusvoimat ei Suomessa harjoittele terrorismia vastaan, vaan se on sisäministeriön alla”, Häkämies perustelee, miksi ajatus ei ole mahdollinen.

Sen sijaan Häkämies toivoo edelleen, että kaikki Itämeren maat – siis myös Venäjä – voisivat olla yhteistyössä merivalvontaa ja meriturvallisuutta koskevissa asioissa.

”Siihen voisi kuulua erityyppistä suunnittelua ja harjoitusta, jotka liittyisivät ennen kaikkea kasvavaan öljyliikenteeseen, ja sota-aluksia voisi olla mukana normaalin virka-avun kautta”, hän kaavailee.

Myös kalustoasia on ollut jo aikaisemmin esillä muun muassa Häkämiehen viime vuonna Moskovaan tekemällä vierailulla.

”Kaksi meillä olevaa venäläistä Mi-8-helikopteria korjattiin juuri Pietarissa”, hän muistuttaa.

Muuten kalustopuolella on rauhallista.

”Meillä on jonkin verran venäläisiä taisteluajoneuvoja, mutta niiden osalta ei ole nyt upgreidaustarvetta, varaosia ostetaan kyllä Venäjältä säännöllisesti. Ilmatorjunnassa oli esillä yhtenä vaihtoehtona Bukien modernisointi, mutta lopulta päädyttiin ihan uuteen ratkaisuun.”

Marssijärjestys on Häkämiehen mukaan selvä: Suomi panostaa nyt eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön ja muu tulee vasta sitten.

”Se on se porukka, missä materiaalinen suunnittelutyö ja siihen liittyvien yhteishankkeiden valmistelu tapahtuu.”

Teksti
Tuomo Lappalainen
Kuva
Roni Rekomaa / Lehtikuva

Puolustusministeri Anatoli Serdjukovin haastattelu on luettavissa kokonaan puolustusministeriön internetsivuilla.