Puoluesihteereiltä suorat sanat oikeusministeriön virkakunnalle: ”Vuosi ollut aikaa valmistautua vaaleihin”

Perussuomalaisten puoluesihteerin Simo Grönroosin mukaan kuntavaalien siirtäminen horjuttaisi kansalaisten luottamusta siihen, järjestetäänkö vaaleja "joskus lokakuussakaan".
Politiikka 17.2.2021 16:55
Lauri Lehtinen ja Leena Sharma
Koronatilanne on herättänyt huolta siitä, että äänestäminen olisi liian monelle mahdotonta esimerkiksi karanteenin takia. © Emmi Korhonen/Lehtikuva

Suurimpien eduskuntapuolueen puoluesihteerit arvostelevat oikeusministeriön virkamiesten hidasta ja kehnoa valmistelua kuntavaalien turvallisessa järjestämisessä korona-aikana. Yksikään puoluesihteeri ei tämän hetken tietojen valossa kannata vaalien siirtämistä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti sanoi tänään 17. helmikuuta STT:n haastattelussa, että kuntavaalien järjestämisen ajankohtaa ja mahdollista siirtämistä on pohdittava huolellisesti vielä helmikuun aikana.

Varsinainen vaalipäivä on aikataulun mukaan 18. huhtikuuta. Pöysti näkee, että äänestysmahdollisuuden takaaminen riittävän laajasti voi edellyttää vaalien viivästyttämistä.

Oikeusministeriön virkamiehet esittivät siirtoa jo helmikuun alussa, mutta puoluesihteerit ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) tyrmäsivät tuolloin idean.