Niinistön hyvät ja pahat porvarit

Presidentti ja porvarivalta -kirjan mukaan poliitikot jaetaan yhä niihin, joihin presidentti luottaa ja niihin, joihin hän ei luota.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja eduskuntavaaliehdokas Sauli Niinistö vaaliristeilyllä helmikuussa 2007. © Markku Ulander / Lehtikuva

Presidentti Sauli Niinistön mielestä kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen rikkoi miesten välisen sopimuksen vuonna 2007.

Sopimuksen mukaan Niinistö olisi halutessaan voinut ryhtyä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) toisen hallituksen ulkoministeriksi.

Tänään julkistetussa kirjassaan Presidentti ja porvarivalta- ristiriitoja tasavallan sisäpiirissä Tuomo Yli-Huttula kertoo sopimuksesta. Niinistön ja Kataisen muistikuvat tapahtumista ovat erilaiset.

”Meillä oli välipuhe Kataisen kanssa, että minulla on ehdoton optio valita tehtävä. Minä puhuin erityisesti ulkoministerin tehtävästä. Hän oli valmis antamaan puhemiehen paikan, koska ei enää pitänyt suotavana ministeriyttäni”, Niinistö kertoo kirjassa.

Niinistö on katkera Kataiselle siitä, että häntä käytettiin lähinnä vaalityöntekijänä, joka itse keräsi 60 000 ääntä.

”Tunsin ennen vaaleja, että minua kovasti tarvittiin, vaalipäivän jälkeen sitten ei enää”, Niinistö muisteli maaliskuussa 2018.

 

Katainen oli yhteydessä Niinistöön hallitusneuvotteluiden keskellä 15. huhtikuuta 2007, kuukausi vaalien jälkeen. Niinistö tulkitsee yhteydenoton viivästymisen tarkoittaneen sitä, että häntä ei haluttu hallitukseen.

”Hallitusneuvotteluissahan ulkopoliittinen linja oli lyöty kiinni – ei niin tehdä ilman ulkoministerikandidaattia.”

Katainen vakuuttaa kirjassa, että Niinistö ilmoitti menevänsä puhemieheksi.

”Niinistö sai valita minkä tehtävän tahansa, jonka haluaa, eli ministeriksi tai puhemieheksi, mutta tietenkin sillä ehdolla, että minä valitsen ensin oman ministerisalkkuni”, Katainen kertoo.

Niinistön versio on toinen.

”Minä kysyin, miten hän suhtautuisi ulkoministeriyteeni, johon hän sanoi, ettei hän siitä pitäisi siitä.”

 

Niinistön nimitys ulkoministeriksi olisi tarkoittanut sitä, että ulkopolitiikan johtokolmikkoon olisi tullut vuoden 2006 presidentinvaalien kärkikolmikko.

Vaalin voitti sosiaalidemokraattien ehdokas, presidentti Tarja Halonen. Niinistö oli kokoomuksen ja Vanhanen keskustan ehdokas.

Niinistön sivuuttaminen oli Haloselle helpotus. Presidentin asema olisi voinut olla hyvin kiusallinen, jos Vanhasen ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) lisäksi Niinistö olisi ollut mukana ulko- ja puolustuspolitiikan ytimessä.

Yli-Huttula ei usko, että Halonen tai Vanhanen olisivat vaikuttaneet siihen, kenet kokoomus nostaa ulkoministeriksi.  Hänen mielestään syy löytyy kokoomuksen sisältä. Kataisen läheiset eivät halunneet entistä puheenjohtajaa ministeriksi.

”Kokoomuksessa oli pelko, että Niinistön ottaminen hallitukseen olisi uhannut Kataisen poliittista johtajuutta”, Yli-Huttula arvioi.

Niinistön harmia saattoi lisätä se, että ulkoministeriksi nousi kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok). Niinistön ja Kanervan suhteet olivat tunnetusti huonot.

Taustalla on tiettävästi Kanervan 1980-luvun lopulla esittämä arvio, jonka mukaan Niinistö on tyypillinen yhden kauden kansanedustaja.

Kanerva kesti ministerinä vain vuoden. Hän joutui eroamaan hallituksesta tekstiviestikohun vuoksi. Uudeksi ulkoministeriksi nimitettiin europarlamentaarikko Alexander Stubb (kok).

 

Yli-Huttula ruotii seikkaperäisesti erityisesti kokoomuslaisten toimintaa vallan kammareissa. Kahden viime vuosikymmenen tapahtumiin keskittyvän kirjan päähenkilö on Niinistö. Hänen kauttaan kirjassa valikoituvat hyvät ja pahat.

Ministerikiistan lisäksi Niinistön ja Kataisen välejä rasittivat Kataisen hallituksen talouspolitiikka ja pääministerin toiminta EU:n huippukokouksessa.

Presidentti Niinistö ryhtyi siivoamaan Kataisen jälkiä, kun tämä oli huippukokouksessa lupaillut, että Suomen poliittinen johto boikotoi kaikkia tapaamisia Venäjän johtohenkilöiden kanssa.

Puheenjohtaja ja pääministeri Stubbin kanssa presidentillä sukset menivät näyttävästi ristiin viimeistään joulukuussa 2014. Silloin Stubb ilmoitti kannattavansa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon ja arvosteli keskustaa Venäjä-myönteisistä lausunnoista.

Presidentti kutsui puoluejohtajat Mäntyniemeen ja potki rivit suoriksi. Tapaamisesta kerrottiin ulos, että yksikään puolue ei ole juuri nyt ajamassa Suomea sotilasliittoon.

Kataisen ja Stubbin lisäksi Niinistö vierasti avoimesti Nato-jäsenyyttä kannattanutta puolustusministeri Carl Haglundia (r).

 

Pääministereistä Niinistö kehuu kirjassa eniten Juha Sipilää (kesk). Muita luotettuja ovat Elinkeinoelämän keskusliiton nykyinen toimitusjohtaja Häkämies, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk) ja kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd).

Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi perussuomalaisten hajoaminen ja Sipilän hallituksen paikkaaminen sinisillä. Samoin Yli-Huttula käsittelee kattavasti väitteitä siitä, patisteliko Niinistö Fortumia mukaan Fennovoiman voimalahankkeeseen.

Sipilän hallituksen tuunaamisesta perussuomalaisten hajottua ei kirjan mukaan ollut ennakkosuunnitelmaa. Niinistö kiistää jyrkästi painostaneensa Fennovoimaa.

Kirja on kiinnostavaa luettavaa niille, joita politiikka ja porvareiden meno kiinnostavat. Kirjoittaja on haastatellut kymmeniä vaikuttajia.

Heidän joukossaan ovat Niinistö, Eero Heinäluoma (sd), Katainen, Mari Kiviniemi (kesk), Rehn, Stubb, Paula Risikko (kok), Jutta Urpilainen (sd), Vanhanen ja Tuomioja.

 

Yli-Huttula ei sorru johtopäätöksiin, jotka perustuisivat vahvistamattomiin tietoihin tai vain kirjoittajan päättelyyn. Teos käy pienestä kokoomuksen lähihistoriaa käsittelevästä tietokirjasta.

Vaikka teksti on paikoin tuttavallista, presidenttejä ja ministereitä puhutellaan välillä etunimillä, kaikki ei ole kliffaa.

Yli-Huttulan mukaan viime vuosikymmenien kolmen huonoimman hallituksen pääministerinä on ollut kokoomuslainen: Harri Holkeri, Katainen tai Stubb.

Kokoomusvetoisia hallituksia paremmin ovat onnistuneet Paavo Lipposen (sd) ministeristöt ja Vanhasen porvarihallitus.

Tulevaisuuteenkin kirjassa kurkistetaan. Jos puheenjohtaja Petteri Orposta (kok) tulee pääministeri, kokoomuslaisella pääministerillä olisi ensimmäisen kerran vuosikymmeniin suhteet presidenttiin kunnossa.

Edellinen kerta oli 1987-1991. Pääministerinä oli Holkeri ja presidenttinä sosiaalidemokraateista maan johtoon noussut Mauno Koivisto.

 

Tuomo Yli-Huttulan Presidentti ja porvarivalta – ristiriitoja ja yhteistoimintaa tasavallan sisäpiireissä -kirjan kustantaa Kustannusosakeyhtiö Otava. Se kuuluu samaan konserniin Suomen Kuvalehteä julkaisevan Otavamedian kanssa. 

Valinnat
DEKKARIT

Daniel Kuisma ja agentti Forsten ovat trillerisyksyn uudet sankarit.

Romaani

Risto Isomäki vaihtoi tulevaisuustrillerit vanhaan mytologiaan.

ooppera

Pikaparantola rakastaa klassisia kliseitä.

Elokuva

Taiteellinen toimintadraama vie thaivankilaan.

ELOKUVA

Elämäkertaelokuvan Olavi Virta laulaa ja juo.

vehjetärpit

Sisältö