Paasikiven arkistopommi

J. K. Paasikiven päiväkirjojen julkaisemista yrittivät 1980-luvulla estää niin Suomen presidentti kuin Neuvostoliiton kommunistinen puoluekin.

politiikka
Teksti
Jukka Tarkka
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidentti J. K. Paasikiven laaja arkisto ja hänen erittäin yksityiskohtaiset päiväkirjansa avautuivat tutkijoille 1980-luvun puolivälissä, kun niiden salaamisen jatkaminen oli osoittautunut mahdottomaksi, vaikka yritys oli kova. Aineiston ulkopoliittinen tulenarkuus oli yleisesti arvattavissa, ja tekstejä etukäteen lukemaan päässeet tiesivät niiden räjähdysvoiman. Sen purkautumisella julkisuuteen oli pitkä esihistoria.

Rouva Alli Paasikivi lupasi 1950-luvun lopulla Kekkos-mielikuvan rakentamisen elämäntyökseen ottaneelle akateemikko Kustaa Vilkunalle, että presidentti Kekkonen pääsisi vaikuttamaan edeltäjänsä kirjallisen jäämistön hallinnointiin. Presidentti sai luettavakseen näytteitä Paasikiven päiväkirjan sisällöstä ja kauhistui niissä olevaa kiukkuista Neuvostoliiton arvostelua.

Materiaalin salassapitoajaksi määrättiin 25 vuotta, kuitenkin niin, että ulkoministeriö saisi käyttää asiakirjoja, jos valtion etu sitä vaatisi. Rajaus oli yleistä käytäntöä tiukempi, sillä se esti tutkijoiden pääsyn lukemaan Paasikiven papereita. Aineiston tekijänoikeudet olivat omaisilla. Päiväkirjamuistiinpanot sinetöitiin ja talletettiin Kansallis-Osake-Pankin holviin.

Kekkonen ehdotti 1964 opetusministeri Reino Oittiselle, että Paasikiven päiväkirjat hankittaisiin valtion omistukseen. Ajatuksena oli todennäköisemmin varmistaa niiden pysyminen salassa kuin ratkaista monimutkainen tekijänoikeuskysymys ja julkaisuoikeus.