Presidentti Halonen: ”Ei perustetta liittyä Natoon”

Karri Kokko
Politiikka 22.11.2007 09:46

Presidentti Tarja Halonen vastaa kokoomuksen ulkopoliittiseen rynnistykseen. Hän kritisoi Nato-haukkoja ja sotilaallisen liittoutumattomuuden vähättelijöitä.sk 47

Teksti Jarkko Vesikansa
SK 47/2007

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on saanut vuosien saatossa luettavakseen valtavan määrän turvallisuuspoliittisia muistioita ja raportteja. Ne ovat tarjonneet tietoja ja näkemyksiä, joita presidentti tarvitsee tehdessään ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä yhteistyössä hallituksen kanssa.

Mutta yksi puuttuu. Suomen Nato-jäsenyyttä vakuuttavasti perustelevaa muistiota Haloselle ei ole kiikutettu. Ei vaikka Naton kannattajat ovat vedonneet muun muassa Suomen kansainvälisen vaikutusvallan kasvattamiseen, uhittelevaan Venäjään, EU:n ja Naton päällekkäisyyteen ja aseistuksen kallistumiseen.

”Minulle ei ole esitetty sellaista perustelua, mikä edellyttäisi, että Suomen pitäisi liittyä Naton jäseneksi”, Halonen painottaa valottaessaan nykyistä Nato-kantaansa SK:lle.

”En ole nähnyt sellaista tarvetta muuttaa linjaa. Asiaa pitää ajatella näin päin.”
Hallituksen vaihduttua ja kokoomuksen työnnyttyä ulko- ja puolustuspolitiikan ytimiin Suomen aiemmin noudattama linja on toistuvasti leimattu jämähtäneeksi, eristäytyväksi ja Nato-kammoiseksi. Tällaisia puheenvuoroja ovat käyttäneet muun muassa puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) (SK 29 ja 37/2007).

Halosen mielestä synkkien mielikuvien luominen on perusteetonta. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut aktiivista, yhteistyöhakuista ja tulevaisuuteen suuntautunutta. Ulkopoliittisiin mustamaalaajiin presidentti suhtautuu nuivasti, samoin sotilaallisen liittoutumattomuuden hyötyjen vähättelijöihin.

Liittoutumattomia arvostetaan

Sotilasliittoon kuulumattomuuden edut näyttäytyivät Haloselle kirkkaasti viime viikon Irlannin valtiovierailulla, jonka aikana SK haastatteli häntä.

Matkan aikana muun muassa Irlannin pääministeri Bertie Ahern totesi Haloselle, ettei vihreällä saarella käydä ”samanlaista jatkuvaa Nato-keskustelua kuin Suomessa”. Irlanti pysyttelee Naton ulkopuolella eikä tästä kiistellä – toisin kuin Suomessa.

Irlannissa vieraileminen näytti muutenkin miellyttävän Halosta. Hän puhkui intoa, esitti napakoita kommentteja ja heitti irlantilaisille ideanpoikasia. Yksi niistä oli ajatus, että irlantilaiset kokoaisivat oppinsa Pohjois-Irlannin rauhanprosessista YK:n käyttöön, muuta maailmaa varten.

Tapaamisten ja seremonioiden jälkeen Halonen on entistä vakuuttuneempi, että pienet, sotilaallisesti liittoutumattomat maat voivat ratkoa menestyksellisesti maailman kriisejä.

”Kansainvälisessä politiikassa arvostettuina maina” hän mainitsee liittoumattomista Suomen, Irlannin ja Itävallan.

Ei yleistä Nato-vaatimusta

Halosen mukaan Suomen turvallisuustarpeet tai kansainvälinen kehitys eivät luo paineita liittyä Natoon.

”Ei muualla Euroopassa ole näköpiirissä sellaista yleistä vaatimusta, että Nato-jäsenyyden suhteen pitäisi tehdä jotain”, Halonen muistuttaa.

Eurooppalainen kehitys ei hänen mukaansa puolla ulkopuolisten hakeutumista joukolla Natoon, kuten integraatiokehitys EU:hun 1990-luvun alussa, jolloin Suomi säntäsi ”liikkuvaan junaan”.

”Yhteistyötä Naton kanssa tarvitaan. On tärkeää arvioida eurooppalaista tilannetta, mihin suuntaan EU ja Nato kehittyvät. Mutta ei ole mitään sellaista akuuttia syytä, jonka takia Suomen pitäisi muuttaa linjaa suhteessa Natoon”, Halonen sanoo.

Naton ja EU:n yhteistyösuhde on presidentin mukaan ”tärkeä kysymys”, mutta se ei aja Suomea Natoon. EU:n puolustus- ja kriisinhallintapolitiikka on sitä paitsi nopeammassa liikkeessä kuin Naton.

Halonen muistuttaa, että ”EU:lla on toimivat kriisinhallintajoukot, mutta EU joutuu käyttämään Natoa kouluttajana ja järjestelmien yhtenäistäjänä”.

”Tosiasia on, että EU näyttää saaneen toiminnan paremmin liikkeelle. Mutta jos Nato haluaa myös saada joukot liikkeelle nykyisten tehtäviensä lisäksi, on kysyttävä, mikä on Naton erityinen panos nopeassa toiminnassa.”

Sopivia kriisinhallintatehtäviä

Usein ihmetellään, mikä on EU:n ja Naton nopeiden joukkojen ero, kun valtaosa unionimaista kuuluu kumpaankin järjestöön.

Halosen mielestä niillä on eroa, etenkin Suomen näkökulmasta. Hän kaipaa ”koherenttia politiikkaa”, jolla hän tarkoittaa, että eri maat saisivat osaamisensa ja resurssiensa mukaisia tehtäviä kriisinhallinnassa.

Hiljan Helsingissä vierailleelle Naton pääsihteerille Jaap de Hoop Schefferille Halonen kertoi, että Suomen vahvuuksia kriisinhallinnassa ovat ”pitkäjänteinen rauhanrakentaminen”, ”hyvien suhteiden solmiminen kohdemaiden paikalliseen väestöön” sekä ns. CIMIC-yhteistyö eli sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteensovittaminen.

Halonen selvästikin arvelee, että näiden vahvuuksien hyödyntäminen onnistuu Suomelta helpommin EU:n kuin Naton nopean toiminnan joukoissa.

Naton ulkopuolella pysymisen edut Halonen aikoo nostaa pöydälle ryhtyessään käsittelemään turvallisuuspoliittista selontekoa hallituksen kanssa.

”Se keskustelu on edessä, ja on demokratian kunnioittamista, että käyn sen keskustelun hallituksen kanssa”, presidentti toteaa.

Jonkinlaisia suuntaviivoja ajatuksistaan hän suostuu kertomaan.

”Kansainvälisessä politiikassa sotilaallisesti liittoutumattomat maat ovat hyviä vaihtoehtokapuloita. Ne ovat usein tervetulleita vaihtoehtoja”, Halonen sanoo ja viittaa kriisien ratkomiseen.

Onko sotilaallisen liittoutumattomuuden edut unohdettu suomalaisessa keskustelussa?

”On”, vastaa Halonen. ”On ehkä käynyt vähän samalla tavalla kuin hyvän työmarkkinatoiminnan kanssa. Kun menee hyvin, ei muisteta etuja. Pitäisi muistaa, että liittoutumattomuudessa on hyviä puolia ja etuja.”

Puolustusministerin rooli

Kokoomuksen ulkopoliittisen ”rymistelyn” takia Halonen on välillä tuntunut jäävän varjoon. Alkusyksystä nimettöminä esiintyneet vaikuttajat kuiskivat jopa Halosen menettäneen otteensa ulkopolitiikan johtamisesta.

Halonen vaikuttaa hieman happamalta, kun häneltä kysyy ulkopoliittisesta melskauksesta.
Presidentti myöntää, että kuluneet kuukaudet ovat olleet ”jossain määrin värikkäämpiä” kuin edellisen hallituksen aikana. Varjoon jäämistä hän kiistää tuskailleensa, Suomen linjasta ulkomailla syntyvää kuvaa kylläkin.

”Ei keskeistä ole se, kuka jää varjoon kuka ei. Sanoisin vähän kuin ulkoministeri Ilkka Kanerva, että keskeistä on se, kuinka selkeää ja uskottavaa ulkopoliittista linjaa Suomi vetää.”

Selkeyden takuuhenkilöitä ovat Halosen mukaan presidentti, pääministeri ja ulkoministeri, jotka ovat ulkopolitiikan ensisijaisia työmyyriä. Muilla ministereillä on omat sektorikohtaiset roolinsa, myös puolustusministerillä.

”Myös EU:ssa puolustusministerien rooli on toisenlainen kuin ulkoministereillä. Ulkoministerit on jopa mainittu EU:n peruskirjassa. Puolustusministereillä ei ole omaa virallista tapaamista, eikä siitä pidä loukkaantua, että sen sanon.”

Ei mullistuksia selonteossa

Aiheuttavatko kokoomuksen Nato-halut ongelmia Suomen ulkopoliittiselle linjalle?

”Eivät ongelmia, mutta varmasti kysymyksiä”, Halonen vastaa. Hän muistuttaa, että ”ratkaisevaa on, millaisia kantoja otamme turvallisuusselonteon yhteydessä ja miten asiaan suhtaudutaan eduskunnassa”.

Päätökset ratkaisevat, eivät puheet. Eikä Halonen odottele, että ensi syksynä valmistuvaan turvallisuusselontekoon sisältyisi suuria linjamuutoksia.

”Jos nyt arvioisin kokonaistilannetta hallituksen ja eduskunnan osalta, niin arvelisin, ettei selonteossa tehdä mitään kovin suuria mullistuksia.”

Kokoomuksen Nato-pyrkimysten merkitystä vähentää Halosen mukaan myös se, että hallituksen linja on lopulta pääministeri Matti Vanhasen (kesk) vastuulla.

”Kyllä pääministeri on se, joka vetää hallituksen linjaa. Minulla ei ole ollut vaikeuksia löytää yhteistä linjaa pääministerin kanssa suurissa kysymyksissä. Pienemmissä kysymyksissä kukin vetää vähän omaa linjaa, joissain kohdissa.”

”Painotan uudelleen ja uudelleen samaa asiaa. Jotta Suomi saisi mahdollisimman selkeän ulkopoliittisen linjan, kannattaa toimia mahdollisimman hyvässä yhteistyössä. Jos linjaa halutaan muuttaa, se tehdään kotimaassa”, Halonen napauttaa.

Perätöntä kritiikkiä

Vaatimuksille aiempaa aktiivisemmasta ulkopolitiikasta Halonen ei näe perustaa.

”En käsitä, miksi halutaan luoda toisenlainen kuva, vaikka olemme tehneet koko Suomen EU-jäsenyyden ajan hyvin dynaamista ulkopolitiikkaa verrattuna aiempaan.”

”Olen ollut mukana ulkopolitiikan tekemisessä vuodesta 1996, ja väitän, että koko tämän ajan on tehty varsin dynaamista ulkopolitiikkaa. Suomi on osallistunut aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan ja kehittänyt Euroopan unionia.”

Yhtenä esimerkkinä Suomen aktiivisuudesta Halonen mainitsee kriisinhallinta-aloitteen, joka laadittiin hänen johdollaan. Myös Ruotsi tuli sen taakse, ja aloitteella vaikutettiin 1997 EU:n Amsterdamin sopimukseen.

Monien ulkopoliittisten hoputtajien mielestä Suomen olisi korkea aika liittyä Natoon, joka on transatlanttisen yhteistyön keskeinen foorumi.

”Ei se voi olla niin, että ainoa dynamiikan avain on, että ollaanko halukkaita Natoon vai ei”, Halonen sivaltaa. ”Sitten pitää kysyä, että mikä sen jälkeen olisi dynamiikan osoitus.”

Näin hän torjuu ajatusmallin, jonka mukaan Nato-jäsenyys tekisi Suomesta entistä kyvykkäämmän kansainvälisen toimijan.

Ei katteettomia lupauksia

Halonen kyseenalaistaa myös sen, että rauhanturvaamisen suurvallaksi kehutun Suomen pitäisi kiiruhtaa torvet soiden mukaan Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin. Rauhallisuutta ja arviointia, Halonen vaatii.

”Haluamme saada kokemuksia kevään EU:n nopean toiminnan joukkojen päivystysvuorosta Ruotsin, Norjan, Viron ja Irlannin kanssa. Viime kevään yhteistyö Saksan ja Hollannin kanssa sujui ihan hyvin, mutta mitään ei myöskään tapahtunut. Tarvitaan vielä kokemuksia siitä, että mitä sitten, kun joukkoja todella tarvitaan.”

Halonen muistuttaa, että kriisinhallinnan voimavarat ovat rajalliset. ”En olisi kovin innokas nostamaan kriisinhallinnan määrällistä ylärajaa”, hän linjaa.

Jo EU:n nopean toiminnan joukot edellyttävät suuria satsauksia. Vuonna 2011 tilanne voi olla sellainen, että suomalaissotilaiden molemmat yhteistyökumppanit eli Saksa-Hollanti ja Pohjoismaat-Viro-Irlanti ovat päivystysvuorossa.

”Emme me voi antaa katteettomia lupauksia. Pitää varmistaa, että meillä on voimia toimia niissä joukoissa, joissa olemme mukana.”

Puolustusvoimien budjettihaasteet yltyvät muutenkin, Halonen muistuttaa. Aseistus kallistuu, ”eikä tätä päästä pakoon”. Edes lisääntyvä puolustusyhteistyö Pohjoismaiden kesken ei ole ”ihmeavain” haasteeseen, koska armeijoita kehitetään niin eri perustalta.

Pasifistisesta menneisyydestään huolimatta Halonen ei lämpene ajatuksille asehankintojen rajuista leikkauksista.

”Olisi erikoista laskea, ettei meillä voi tapahtua mitään. Riskejä on kaikkialla”, hän sanoo.

Armeijan kriisiajan joukkojen määrää voidaan silti Halosen mielestä vähentää, kuten myös puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala on ehdottanut.

”Joukkojen määrää tullaan asteittain pienentämään. Tämä tapahtuu kuitenkin niin, että näillä näkymin pidetään asevelvollisuusarmeijasta kiinni, mutta arvioidaan, miten koulutusta pitää muokata. Toiseksi sitä ikärajaa, johon asti joukot ovat aktiivisessa valmiudessa, voidaan pudottaa alaspäin.”

Vanha tuttu Hillary

Vielä on lyötävä pöytään USA- ja Venäjä-kortit. Vaikuttavatko ne siihen, miten presidentti suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen?

Venäjältä kantautuvat Nato-varoitukset Halonen kuittaa sananvapauteen kuuluvana keskusteluna.

Suomen Nato-jäsenyys ei ole ollut Halosen mukaan ”mikään issue”, kun hän on tavannut presidentti Vladimir Putinia ja muita Venäjän päättäjiä. ”Aiheesta ei ole ollut keskustelua näiden tapaamisten yhteydessä.”

Jotkut Suomessa luottavat ”Hillary-korttiin”, siihen, että senaattori Hillary Clintonin noustessa presidentiksi suhde Yhdysvaltoihin ja Natoon lämpenisi ratkaisevasti.

Halonen pysyttelee puheissa virallisena. ”Lähtökohtana on se, että oli vaalit tai ei kaikkien kanssa tullaan toimeen”, hän sanoo.

Silmät välähtävät paljastavasti, kun puheeksi tulee Clintonin gallup-johto demokraattien esiehdokkaiden joukossa. Presidentti toteaa olevansa ”vanha tuttu” Clintonin kanssa. Mutta heti perään hän korostaa, että ”olen tullut hyvin toimeen myös George Bushin kanssa, eroista huolimatta”.

On vaikea kuvitella, että supervallan presidenttivaihdos kääntäisi Halosta Nato-kysymyksessä toiselle linjalle. Kyllä asiantuntijavoimin laadittu muistio häntä aina enemmän vakuuttaa. Mutta Nato-kysymyksessä päätä kääntävää paperia ei taida keneltäkään syntyä.

Aiheesta lisää

”Liittoutumattomuus historiaa”
Ulkoministeri Ilkka Kanervan haastattelu (SK 23/2007)

Uusille vesille
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen haastattelu (SK 29/2007)

Jäähyväiset Natolle?
Ulkoasianvaluokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen haastattelussa (SK 37/2007)

Nyt erätauolle!
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen haastattelussa (SK 38/2007)

Sisältö hukassa ulkopolitiikan haastajilta
Paavo Lipposen kolumni (SK 39/2007)