Perussuomalaiset: Valtaa tuli, kannatus meni

Hallitustyö kiehtoo yhä puoluetta, vaikka kannatus on puoliintunut eikä ääni aina kuulu.
Politiikka 26.6.2016 08:30
Sampo Terhosta (vas.) tai Jussi Niinistöstä voi tulla presidenttiehdokas. © Vesa Moilanen / LK

Perussuomalaisten kuherruskuukausi hallituksessa kesti viime vuoden toukokuusta lokakuuhun. Tuossa ajassa puheenjohtaja Timo Soinin johtaman puolueen kannatus kutistui lähes puoleen.

Viime eduskuntavaaleissa, joita ravimies Soini kutsuu politiikan hillotolpaksi, puolue sai 17,7 prosenttia äänistä. Vaalimatematiikka oli perussuomalaisten puolella. Puolue sai yhden edustajapaikan enemmän kuin kokoomus, jonka ääniosuus oli 18,2 prosenttia.

Neljä kuukautta myöhemmin Yleisradion Taloustutkimukselta tilaamassa mittauksessa perussuomalaisten kannatus oli enää 10,7 prosenttia. Hillotolppa oli nuoltu tarkasti.

Kansanedustaja Kaj Turusen mielestä vallan makeudesta kannattaa edelleen nauttia.