Paavo Väyrynen – yksinäinen uskonsoturi

Tuomo Lappalainen
Politiikka 20.4.2007 15:20

sk 27/1997
Taistelutahtonsa löytänyt Paavo Väyrynen haastaa Emu-liturgian, kertoi SK heinäkuussa 1997. Lue myös muotokuva Väyrysestä eduskuntavaalien alla 1999 ja juttu hänen kuuluisasta jalasmökistään vuodelta 1982.

Teksti Tuomo Lappalainen
SK 27/1997

Euroepäilijä Paavo Väyrynen (kesk) ja presidenttiMartti Ahtisaari ovat kerrankin yhdestä asiasta samaa mieltä. Molemmat ovat tyytyväisiä EU:n äskettäisen Amsterdamin huippukokouksen tuloksiin.

Siihen yksimielisyys sitten loppuukin.

Siinä missä Ahtisaari arvioi. että huippukokouksen tuloksia on turha vähätellä. Väyrynen iloitsee tulosten jääneen juuri niin laihoiksi kuin hän oli toivonut. Institutionaaliset uudistukset lykättiin tulevaisuuteen. eikä unionin yhteisestä puolustuksestakaan tullut mitään.

Yhden miehen sotaansa koko Suomen EU-mielistä valtaeliittiä vastaan käyvä Väyrynen on taas täynnä taistelutahtoa.

Välillä toivottomalta tuntunut asetelma ei yhtäkkiä olekaan yhtä synkkä. Kehitys kohti Euroopan liittovaltiota ei enää näytä niin vääjäämättömältä kuin ennen Amsterdamia.

»Eurooppalainen valtaeliitti on ajanut toisenlaista yhdentymislinjaa kuin kansalaiset haluaisivat. Tällä kertaa tämä ristiriita ratkesi niin. että kansanvalta voitti. Johtajat eri maissa joutuivat ottamaan huomioon kansalaismielipiteen, eikä pitempiä askelia kohti syvenevää yhdenty­mistä voitu ottaa», Väyrynen selittää.

Suomen poliittiset johtajat pelasivat hänen mukaansa hallitusten välisessä kokouksessa uhkapeliä ja hävisivät. ”Moni pani arvovaltansa likoon esittäessään unionin valtaeliitin piirissä kehitettyä virallista liturgiaa. Kun kaikki lässähtikin kokoon. Yksi ja toinen alkaa kysyä, luottiko hän vääriin profeettoihin.»

Väyrynen elättelee toivoa, että profeettojen vaihtoviikkojen jälkeen hänelläkin on taas enemmän kuulijoita.

»Eurosta tulee heikko ja epävakaa»

Tahtopoliitikkona Väyrynen lähtee siitä, että kun hän uskoo riittävän lujasti omiin toiveisiinsa ja perustelee ne. Niistä tulee ennen pitkää itseään toteuttavia ennustuksia.

Vallitsevan opin mukaan EU ei voi ottaa uusia jäseniä. ellei integraatiota samalla syvennetä siirtämällä lisää päätösvaltaa kansalliselta tasolta Brysseliin. Väyrynen arvelee, että tämä hokema joutuu nyt tes­tiin ja osoittautuu kestämättömäksi.

”Virallinen liturgia heijastaa federalistien (liittovaltio-EU:n kannattajien) ajattelua. Heidän kannaltaan on hankala tilanne, jos unioni laajenee ilman, että päätöksentekojärjestelmää oleellisesti muutetaan. Oma olettamukseni on koko ajan ollut, että jos yhteistyön syventämisessä tulee vaikeuksia, laajentumisesta tulee unionin uskottavuuden kannalta entistä tärkeämpi tavoite.”

Väyrysen mielestä EU voi hyvin laajen­tua ilman minkäänlaisia institutionaalisia uudistuksia. Vaatimukset komission pienentämisestä ja ministerineuvoston äänivaltasuhteiden tarkistamisesta menettävät merkityksensä, jos EU säilyy jatkossakin löyhänä itsenäisten valtioiden liittona.

Se, että suurvaltajohtajat joutuivat Ams­terdamissa taipumaan yleisen mielipiteen edessä, enteilee Väyrysen mukaan vai­keuksia myös EU:n toiselle suurhankkeelle, rahaliitto Emulle.

Hän ihmettelee tulkintaa, jonka mukaan hallitusten välisen kokouksen epäonnistuminen korostaa Emun merkitystä EU:n kovana ytimenä.

”Tällainen logiikka ei voi toimia, koska kansalaismielipiteen ja valtaeliitin ristiriita on Emun kohdalla vielä suurempi kuin HVK-asioissa.”

Väyrynen ennustaa, että pitkän hammas­tenkiristelyvaiheen jälkeen Emua joko lykätään tai muutetaan radikaalisti, tai sitten koko hankkeesta luovutaan vähin äänin.

”Yksi vaihtoehto on, että todetaan Emun toteutuvan muuten suunnitelmien mukaan, mutta kansalliset valuutat säilytetään euron rinnalla. Emussa olisi myös edelleen Erm-mekanismia muistuttava yhteinen järjestelmä. jossa kaikki jäsenmaat eivät kuitenkaan välttämättä olisi mukana.»

Tällaisen Emun todennäköisyyttä lisää Väyrysen mukaan se, että Ranskan uusi hallitus on edeltäjäänsä haluttomampi tulkitsemaan Emu-kriteerejä kirjaimellisesti. EU:n toisen mahtimaan Saksan talousvaikeudet taas heikentävät sen mahdollisuuksia vaatia Maastrichtissa sovittujen kriteerien pilkuntarkkaa noudattamista.

Väyrysen mukaan olikin hyvä, että eduskunnan suuri valiokunta päätti vielä vaatia hallitukselta lisäselvityksiä Emusta. Erityisen tärkeänä hän pitää kellutusvaihtoehdon tutkimista.

”Jos Emu toteutuu, siinä ovat näillä näkymin mukana myös Välimeren maat, jolloin eurosta tulee heikko ja epävakaa valuutta. Silloin Suomessa voi hyvinkin herätä kysymys, miksi meidän pitäisi olla mukana järjestelmässä, joka tuottaa vain häiriöitä: nostaa korkoja ja aiheuttaa muita ongelmia. Kukaan ei voisi moittia meitä väärästä menettelystä, jos siinä tilanteessa päättäisimme palata kellutukseen.»

»On vain yksi kritiikitön totuus»

Väyrynen rinnastaa nykyisten vallanpitäjien Emu-uskon keskiajan oppiin katolisen kirkon erehtymättömyydestä. Vanhat uskomukset on vain korvannut usko teknosysteemiin: luonnontieteiden, tekniikan ja talouden kaikkivoipaisuuteen. Väyrysen mukaan tämä kolmiyhteys on saamassa kaikkialla maailmassa yliotteen poliittisista järjestelmistä.

»Ei ole olemassa rationaalisia perusteluja väittää, että teknosysteemin levittäytyminen eli kapitalistisen järjestelmän rajoittamaton leviäminen johtaisi suurten ihmisjoukkojen elinolojen paranemiseen. Ne ovat päinvastoin huononemassa, mutta tästä huolimatta monilla on sokea usko, että teknosysteemi johtaa edistykseen.”

Väyrynen löytää EU:sta myös paljon yhtäläisyyksiä vanhaan Neuvostoliittoon.

»Siellä ajateltiin, että Nkp:n politbyroo­hon on kertynyt kaikki viisaus päättää, mikä on hyväksi neuvostokansoille. Ainoa ongelma oli löytää keinot, joilla kansatkin saatiin hyväksymään päätökset. Unionissakin on ollut vähän sama asenne. Komissio vain on ottanut kansallisten eliittien kanssa politbyroon roolin.»

Väyrynen neuvookin kaikkien maiden eurokraatteja hetkeksi pysähtymään ja miettimään, miten Neuvostoliiton kävi.

”Me olemme jälkikäteen ihmetelleet, mikä Neuvostoliitossa meni pieleen. Perussyy oli, että siellä ei ollut julkista kritiikkiä eikä avointa keskustelua yhteiskunnan ongelmista, oli vain yksi totuus. EU:ssa ollaan toistamassa samat virheet.»

Suomessa päättäjät eivät ole hänen mukaansa yhtään sen avarakatseisempia kuin muuallakaan, päinvastoin. Väyrynen uskookin Suomen välttyvän Emu-jäsenyydeltä vain jos koko hanke raukeaa.

»Tässä on menossa niin härski valtaeliitin projekti, etten oikein usko, että sitä voidaan pelkästään kotimaisin voimin muuksi kääntää.»

»Minua ei pidetä  vaarana systeemille»

Suomen perusvirheenä Väyrynen pitää, että Emu-ratkaisua on pohjustettu lähinnä suuryritysten ehdoilla.

Hän tulkitsee Teollisuuden ja työnanta­jain keskusliiton selvitysten osoittavan, että valtaosa TT:n jäsenistä vastustaa Suomen liittymistä rahaliittoon ensimmäisten joukossa. Tästä huolimatta TT ajaa koko painoarvollaan Suomea Emuun ja on saanut samaan rintamaan myös suuren osan ay-liikkeestä ja poliittisista vaikuttajista.

»Merkillisen pieni eturyhmä on kyen­nyt rakentamaan mahtavan valtarakennelman. Ongelma on vain, että kansainvälistyneiden yritysten intressi ei välttämättä ole sama kuin Suomen etu. Niiden munat ovat niin monessa korissa, että ne pärjäävät kohtuullisen hyvin, vaikka Suo­mella menisi kuinka huonosti.»

Oudointa on. että keskeiset tiedotusvälineetkin ovat ottaneet avoimesti kantaa Emu-jäsenyyden puolesta.

”Niiden pitäisi edustaa itsenäistä valtio­mahtia ja suhtautua kriittisesti kaikkeen vallankäyttöön, mutta Emu-hankkeessa niistä onkin tullut osa valtarakennetta», Väyrynen kummastelee.

Hän ei valita omaa kohteluaan; se on hänestä paljonkin asiallisempaa kuin jalasmökki- ja Vladimirov-kohujen melskeissä ja ennen viime presidentinvaaleja. »Nyt minua ei pidetä sillä tavalla vaarana järjestelmälle, että pitäisi mennä kovin rajuun henkilökohtaiseen käsittelyyn.»

Hän tulkitsee kuitenkin olevansa erikoistapaus. »Minä saan kyllä omat mielipiteeni julkisuuteen kohtuullisen hyvin, mutta sellaiset Emuun kriittisesti suhtautuvat henkilöt joilla ei ole vastaavaa julkisuusarvoa jäävät helposti kokonaan pimentoon.»

»Virallisen opin mukaiset mielipiteet julkaistaan arvovaltaisesti kuvan kanssa, ja parhaassa tapauksessa niitä vielä kommentoidaan suopeasti pääkirjoituksissa. Toisenlaiset mielipiteet pääsevät korkeintaan yhden palstan pikku-uutisiksi. joissa heti kyseenalaistetaan asianomaisen henkilön motiivit.”

Väyrysen mukaan mediasta on tullut eräänlainen näkymätön sensori, joka vaientaa monet kriittiset äänet jo etukäteen.

»Systeemi on aika tehokas. Yksi ja toinen puoluejohtaja laskee puolueensa kannalta ja poliitikko omalta kannaltaan, että on parempi hylätä periaatteensa ja olla valtavirrassa.»

”Suomen linja ratkeaa Sdp:n sisällä”

Pahimpia tuulenhaistajia ovat vasemmis­toliittolaiset. Väyrynen arvioi.

»Vasemmistoliitolla ei näytä olevan erityistä omaa tahtoa. Se on näköjään vastoin jäsenkuntansa ja äänestäjiensä suuren enemmistön tahtoa valmis olemaan mukana ratkaisuissa, jotka ovat välttämättömiä hallituksessa pysymiseksi.»

Jopa EU-jäsenyyttä aikanaan pontevasti vastustanut Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto on Emu-asiassa kesyyntynyt sopuisaksi lullukaksi.

»Ilmeisesti MTKn johdossa lasketaan, että rahaliitto toteutuu joka tapauksessa, ja asettumalla myötävirtaan voidaan ehkä ajaa joitakin MTKlle myönteisiä päätöksiä», Väyrynen järkeilee.

Ainoaksi mahdollisuudeksi muuttaa hal­lituksen linjaa jää näissä oloissa iskeä suo­raan pääministerin oman puolueen Sdp:n selustaan. Potentiaalisina liittolaisina Väyrynen pitää mm. Erkki Tuomiojaa ja Pertti Paasiota.

»Suomen Eurooppa-politiikan linja ratkeaa hyvin pitkälle sosiaalidemokraattisen puolueen sisällä. Sielläkin on monia jotka eivät kannata hallituksen intomielistä EU-politiikkaa. Jos maltilliset voimat. joilla on kansallismielisempi suhtautuminen asioihin, löytäisivät toisensa, jotak voisi tapahtua.»

Toistaiseksi demarienkin rivit näyttävät kuitenkin pitävän. »Kovin paljon merkkejä ei ole, että puoluerajat ylittävä yhteistyö: toteutuisi lähiaikoina», Väyrynen tunnustaa.

Hän ei usko, että edes kansanäänestyksellä olisi toden tullen kovin suurta merkitystä. »Valtaeliitti ja johtavat tiedotusvälineet kykenevät aina halutessaan manipuloimaan kansan mielipiteitä.»

Tästä huolimatta kansan pitäisi hänen mielestään päästä äänestämään Emusta. »Kun aikanaan EU-jäsenyydestä päätettäessä sanottiin. että rahaliittoon meneminen ratkaistaan erikseen, minusta on perusteltua, että tämä päätös tehdään samalla tavalla kuin EU:hun liittyminen.»

”Keskusta auttaa Lipposen hallitusta”

Väyrysen harmiksi hänen oma puolueensa keskustakin on väitellyt lyömästä lukkoon Emu-kantaansa. Puoluehallitus päättää elokuussa, milloin syyskuun puolivälin, marraskuun lopun välisenä aikana ratkaisu tehdään.

Todennäköisesti ylimääräistä puoluekokousta siirretään niin pitkälle kuin mahdollista. Näin sekä Ruotsin että Suomen demarit ehtivät tehdä omat päätöksensä hyvissä ajoin ennen keskustaa.

»Jos keskustan päätöksentekoa lykätään pitkälle syksyyn, puolue käytännössä auttaa Lipposen hallitusta viemään läpi sellaisen Emu-ratkaisun, jota meidän äänestäjämme ja jäsenistömme valtaisa enemmistö vastustaa. Minusta tällainen menettely ei ole kansanvallan periaatteiden mukaista», Väyrynen valittaa.

Pahimmassa tapauksessa saattaa hänen mukaansa käydä niin, että puoluekokouksella ei edes ole todellisia vaihtoehtoja: »Voi olla, että Suomen Emu-ratkaisu on asiallisesti tehty jo sitä ennen. Ja sitten ruvetaan taivuttelemaan puolueväkeä sille kannalle, että mekin joillakin ehdoilla voisimme hyväksyä rahaliittohankkeen.»

Väyrynen epäilee, että meteli jonka keskusta on nostanut Emu-päätöksenteon menettelytavoista on ollut pelkkää taktista hämäystä. »Tällä tavalla on synnytetty mielikuva, että puolue olisi Emun suhteen eri kannalla kuin hallitus, vaikka itse pääkysymyksestä, pitääkö Suomen olla ensimmäisten joukossa mukana, ei ole ollut mitään erimielisyyttä.»

Väyrynenkin pitää parempana, että eduskunta saisi päättää rahaliittoon menosta lakiesityksen eikä pelkän hallituksen tiedonannon pohjalta. Hän ei kuitenkaan usko, että vaihtoehdoilla on itse lopputuloksen kannalta juuri eroa.

»Laki olisi järjestyneempi tapa tehdä päätöksiä, mutta jos hallitus haluaa, Emu­ratkaisukin voidaan käsitellä tavallisena lakina, jolloin sen läpimenoon riittää sama yksinkertainen enemmistö kuin tiedonannon hyväksymiseen. Hallitus voi myös tehdä laista luottamuskysymyksen, joten täs­säkin mielessä molemmat menettelytavat ovat samanveroiset.»

”Aho välttelee suoraa keskustelua”

Väyrynen myöntää, että hän ei tiedä, mitä puheenjohtaja Esko Aho syvällä sisimmässään ajattelee rahaliitosta.

»Sen olen toki pannut vuosien varrella merkille, että Aholla on periaatteellisesti erilainen näkemys Eurooppa-politiikasta kuin minulla. Hän on taipuvainen pitämään teknosysteemin yli otetta meneillään olevassa kehityksessä niin voimakkaana, että siihen on vain mukauduttava.»

Väyrynen tapaa Ahoa säännöllisesti puoluehallituksen kokouksissa, muttei ole keskustellut tämän kanssa kahden kesken yli vuoteen.

»Viimeksi tapasimme ennen kesäkuussa 1996 pidettyä Kouvolan puoluekokousta minun aloitteestani. Sen jälkeen olen usein ilmoittanut olevani valmis milloin tahansa vaihtamaan ajatuksia, mutta Aho tuntuu välttelevän suoraa keskustelua.»

Väyrynen epäilee Ahon liiaksi tukeutuvan puoluejohtajana pieneen samanmielisten sisäpiiriin.

»Ei ole ratkaisuille eduksi, että ne suunnitellaan ja valmistellaan kovin suppeassa joukossa. En ole enää siinä asemassa, että tietäisin tarkkaan miten päätökset puolueessa syntyvät, mutta minulla on se käsitys, että aikaisemmin asioista puhuttiin laajemmalla joukolla. Nyt puoluehallituksen kokoukset ovat aika muodollisia, ja olen kuullut, että työvaliokunnassaja edus­kuntaryhmässä on sama tilanne.»

”Emu-ratkaisun jälkeen eliitti hajoaa”

Väyrynen ennustaa, että Eurooppa-teemat ratkaisevat vuonna 1999 pidettävät seuraavat eduskuntavaalit. Tässäkin mielessä keskustan valitsema sammutettujen lyhtyjen taktiikka on hänestä lyhytnäköinen.

»Keskustalla olisi kaikki edellytykset kanavoida EU:ta kohtaan tunnettu terve kriittisyys omaksi kannatuksekseen, mutta puoluejohto kuvittelee valtavirran olevan tulevaisuuden suunta ja pelkää, että jos ollaan poikkiteloin, joudutaan sivuraiteelle eikä päästä hallitukseen.»

Väyrynen uskoo, että tunnustamalla selvästi väriä keskusta voisi saada sellaisen vaalivoiton, jonka jälkeen puoluetta olisi mahdotonta sivuuttaa uudesta hallituksesta. Sen myötä asetelma keikahtaisikin toisin päin: keskustalaiset pääsisivät valitsemaan Sdp:n ja kokoomuksen välillä ja asettamaan yhteistyölle omat ehtonsa.

Väyrynen on jo hyvissä ajoin ilmoittanut aikovansa asettua eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi. Niiden jälkeen hän arvioi, kummassa hänellä on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa, kotimaan politiikassa vai Euroopan parlamentissa. Sen tarkemmin hän ei tulevaisuuttaan yksilöi.

Oma ironiansa on siinä, että Emun toteutumisessa suunnitellun aikataulun mukaan vuonna 1999 olisi Väyrysen kannalta hyvätkin puolensa.

»Rahaliitto on koettu niin isoksi kansalliseksi ratkaisuksi, että siitä on haluttu saada aikaan mahdollisimman laaja yhteisymmärrys. Kun Emu-keskustelu on ohi, eliitinkin piiristä alkaa tulla esiin aitoja erimielisyyksiä. Silloin vasta aletaan puhua asioiden oikeilla nimillä, mikä EU on ja miten sitä pitäisi kehittää.»

Aiheesta lisää
Vielä kerran, tahdolla (SK 3/1999)
Paavo Väyrysen oudot päivärahat (SK 20/1982)