Onko keväällä luvassa Nato-vaalit?

SK selvitti kansanedustajien Nato-kantoja.

eduskuntavaalit
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen jäsenyys sotilasliitto Natossa arveluttaa puolueita ja kansanedustajia.

Vain kokoomuksen ja vasemmistoliiton kansanedustajien Nato-kannat ovat yhtenäiset, tosin täysin päinvastaiset. Muiden puolueiden sisällä on jyrkkiä eroja suhtautumisessa liittoutumiseen.

Suomen Kuvalehti kysyi elo–syyskuussa kansanedustajien arvioita Natosta ja Suomen mahdollisesta jäsenyydestä järjestössä. Vastauksia tuli eri eduskuntapuolueiden kansanedustajilta yhteensä 82.

Ensi huhtikuussa järjestetään eduskuntavaalit. Sen jälkeen käytävissä hallitusohjelmaneuvotteluissa muotoillaan todennäköisesti jälleen uusi versio Suomen Nato-optiosta. Muotoilutyöstä tulee tavallistakin hankalampaa, koska suurimpien eduskuntapuoluiden sisällä on niin vaihtelevia Nato-kantoja.

Olennaista on, kirjoitetaanko ohjelmaan kohta, joka kieltää seuraavaa hallitusta käynnistämästä jäsenhakemuksen valmistelua.