"Olin huojentunut demarien tappiosta"

Eero Heinäluoma
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Entisen demariministerin Seppo Lindblomin mielestä Sdp:n vaalilupaukset olisivat vieneet hyvinvointivaltion pulaan.

Teksti Matti Simula
SK 35/2007

Seppo Lindblom on punakaartilaisen pojanpoika ja sosiaalidemokraattisen ammattiyhdistysjohtajan poika. Demarivastaiseksi häntä ei voi epäillä: mies liittyi
Sdp:hen parikymppisenä, 1950-luvun puolivälissä.

Silti hän täräyttää: “Murhe sosiaalidemokraattien tappiosta ei ollut ensimmäinen tuntemukseni eduskuntavaalien jälkeen. Olin pikemminkin huojentunut. Minkälaisessa kusessa suomalainen hyvinvointivaltio olisikaan, jos demarien vaaliohjelma olisi vienyt puolueen voittoon.”

Talousmies seurasi masentuneena vaalikamppailua. Hänestä nykyisen kaltaisessa yhteiskuntapolitiikan ahtaudessa ei ole koskaan aiemmin annettu yhtä kevytmielisiä lupauksia. Avokätisimpiä lupauksia esitti, yllättävää kyllä, valtiovarainministerinä puolueensa vaaleihin vienyt Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma.

“On kuvaavaa, että kolmesta suuresta puolueesta heikoimmin menestyi se, joka kaikkein avokätisimmin jakoi jotakin sellaista, mitä ei ollut vielä edes syntynyt”, entinen demariministeri piiskaa puoluettaan.

Sdp lupasi vaalien alla 2,4 miljardin euron lisäpanostusta hyvinvointipalveluihin. Keskusta tarjosi lisähyvinvointia 1,5 miljardilla ja kokoomus miljardilla eurolla.

“Paljon demareita vähemmänkin luvanneet ovat vaikeuksissa”, Lindblom lohkaisee ja tarkoittaa kokoomuksen hoitajille lupaamia erityispalkankorotuksia.

Demarit ryntäilivät

Viime vuoden huikea talouskasvu lienee tuudittanut sosiaalidemokraatit liian auvoisiin tulevaisuudennäkymiin.

“Vuoden 2006 veroista kasvua ei ole näköpiirissä. Hyvinvointipolitiikan laajentaminen ja nähtävissä olevat inflaatio- ja velkaantumispaineet ovat nyt paljon vaarallisempia kuin aiemmin. Tärkeintä on huolehtia valtiontalouden vakavaraisuudesta.”

Lindblom kummeksuu, ettei demarijohto kuunnellut vaaleissa edes puoluetoveriaan Jukka Pekkarista. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja varoitti valtiontalouden menotalouden paisuvan lähivuosina ilman uusia rahanreikiäkin. Hän suositti myös pidättyväisyyttä kokonaisverotuksen keventämislupauksiin. Pekkarinen muistutti lisäksi, että työvoiman supistuminen rajoittaa talouskasvua ja kaventaa pelivaraa.

Lindblomin mielestä suurten ikäluokkien eläköityminen ei yksinkertaisesti jätä tilaa hyvinvointiyhteiskunnan nopealle laajentamiselle. Puolueet, erityisesti Sdp, torjuvat “väestörakenteen vaaranvuosien” tuomat haasteet.

“Etuuksien kasvattamisen mahdollisuudet käyvät vaaranvuosien myötä entistä ahtaammiksi. Talouden pieni pelitila tulee käyttää ensisijaisesti teknologia- ja koulutuspolitiikkaan, toimiin, jotka tuovat tuloksia viiveellä. Siihen maailmaan sopivat huonosti sellaiset ryntäilyt, joilla luvataan nopeaa panostusta siihen tai tähän julkiseen palveluun.”

Demarien puheet 2,4 miljardin euron lisäpanostuksista olivat Lindblomin mukaan hänen tarkoittamaansa “ryntäilyä”.

“Äänestäjien tuomion saaneesta lupausten julistuksesta ei ole oppositiopolitiikankaan linjaksi. Se olisi hirttosilmukka, ei pelastusrengas. Tulee suuria vaikeuksia, jos Sdp palaa valtaan lupaamalla koko ajan enemmän kuin porvarihallitus. Väestörakenteen kehityksestä seuraava ahtaus on neljän vuoden kuluttua nykyistäkin suurempi”, Lindblom lähettää terveisiä 4.- 5. syyskuuta kesäkokoustaan pitävälle Sdp:n eduskuntaryhmälle.

Hänestä sosiaalidemokratian tulee lähteä suurempaan itsetutkiskeluun kuin vain yhden vaalikauden voittamisen tavoitteluun.

Kansalaisten aliarviointia

Demarit yrittivät luoda vaikutelmaa, että oikeisto haluaisi purkaa hyvinvointivaltion.
Heinäluoma korosti maaliskuussa, että porvaripuolueet haluavat satsata sosiaalidemokraatteja vähemmän terveydenhuoltoon, vanhustenhoitoon, koulutukseen.

Sdp:n puheenjohtaja sanoi havainneensa, ettei keskusta puhunut enää palveluihin panostamisesta kuten vielä 2003 (SK 11/2007).

Lindblom neuvoo Sdp:tä katsomaan peiliin.

“Yksikään eduskuntapuolue ei kyseenalaista hyvinvointivaltion ylläpidon tärkeyttä. On vaarallista ajatella, että olisi meneillään jokin oikeistolainen linjaus, jonka päätyttyä voitaisiin palata vanhaan, suurta lamaa edeltäneeseen runsaudentilaan.”

Lindblomista poliitikkojen tulisi ymmärtää, ettei edistystä mitata enää euroilla, prosenteilla tai uusilla pykälillä. Demarien kärsimä vaalitappio osoitti, että puolueiden “reformikilpailu” voi vähentää hyvinvointivaltion hyväksyttävyyttä kansalaisten silmissä.

“Päivänpolitiikka pyrkii aliarvioimaan kansalaisen käsityskykyä. Olen tottunut pitämään sosiaalidemokratiaa alkujuuristaan saakka sivistyksellisenä liikkeenä. Tällaisen liikkeen pitäisi ymmärtää, että hyvinvointivaltio on tuottanut kansalaisuutta, joka pystyy näkemään päivänpoliittisen sumutuksen läpi.”

“On paradoksaalista, jos sosiaalidemokratia vieraantuu siitä ihmisestä, jonka sen oma uudistuspolitiikka on tuottanut”, Lindblom julistaa.

Vihjailut hyvinvointivaltion vihollisista johtunevat Lindblomin arvion mukaan demarien hämmennyksestä.

Puolue on tottunut laajentamaan hyvinvointia rahalla. Kyvyttömänä uudistumaanse noudattaa nytkin perinneretoriikkaansa, vaikka käytännön arki edellyttäisi malttia. Ekspansiivisuutta yritetään perustella oikeiston hyvinvointivaltioon kohdistuvilla uhilla.

Lyhdynkantaja haussa

Lindblom on pohtinut perusteellisesti hyvinvointivaltion tilaa. Hän on juuri saanut valmiiksi aihetta käsittelevän kirjan käsikirjoituksen: hänestä hyvinvointivaltio kaipaa lyhdynkantajaa, tiennäyttäjää.

“Mistä tunnistaa puolueen, josta on lyhdynkantajaksi?” Lindblom kysyy ja vastaa: “Ei ainakaan suurista puheista.”

Politiikan kaikkivoipaisuus ei vetoa hyvinvointivaltion tärkeään tuotteeseen, ajattelukykyiseen kansalaiseen.

“Ei kannata lähestyä kansalaista lupaamalla esimerkiksi työllisyyden varmaa kuntoonsaattamista. Tavoiteristiriitojen avoin erittely, voimattomuuden tunnustaminen voi olla poliittiselle liikkeelle voimavara.”

“Vaaleissa ei nykyään pitäisi luvata mitään”, Lindblom heittää puolitosissaan. Hän kehottaa ottamaan mallia presidentti Mauno Koivistosta, joka menestyi suuria lupaamatta.
Lindlblom näkee oikeisto-vasemmisto-jännitteen olevan vaimenemassa. Olennaisemmaksi tekijäksi on hänestä nousemassa jako maltillisiin ja kärsimättömiin uudistajiin.

“Itse kannatan hyvinvointivaltion maltillista kehittämistä sen kärsimättömän laajentamisen sijasta. Kaikkea ei voi ratkaista yhtäkkiä, täytyy myös tinkiä. Maltille tosin pitää hakea syvempää filosofista perustaa kuin vain se, mikä nousee Raimo Sailaksen punakynästä.”

Maltin lisäksi Lindblom edellyttää hyvinvointivaltion lyhdynkantajalta kykyä luopua päivänpolitiikan lupauskilvasta sekä luovuutta ja rohkeutta irrottautua historiallisista opeistaan.

“Lyhdynkantajaksi kelpaa se liike, joka ennakkoluulottomimmin uskaltaa käsitellä kaikkein arimpia aiheita”, hän summaa.

Banjonsoittajia kaduille

Lindblom kysyy, onko Sdp:llä, hyvinvointi-Suomen keskeisellä rakentajalla rohkeutta perinteidensä avoimeen itsetilitykseen. Onko siitä hänen kaipaamakseen lyhdynkantajaksi, vai oliko vaalitappio vain puolueen neuvottomuutta osoittava jäävuoren huippu?

Täystyöllisyys, demarien suuri ihanne on karannut tavoittamattomiin.

“Suuri osa väestöstä on jäänyt pysyvästi sekä työelämän että kansalaisuuden ulkopuolelle”, Lindblom huomauttaa. Hänestä tässä voisi olla demareille yksi paikka testata uudistumiskykyään.

Monet demarit ja etenkin porvarit suhtautuvat varauksellisesti perustuloon. He pelkäävät, että kansalaisen pankkitilille kerran kuussa tuleva “vastikkeeton” raha johtaisi laiskuuden ja joutilaisuuden yhteiskuntaan. Kadut täyttyisivät elämäntapabanjonsoittajista.

Perustulo synnyttää sosiaalidemokraateissa myös selkäydinreaktion; sehän johtaisi “piikayhteiskuntaan” ja pätkätöiden yleistymiseen. Lindblom ei taivastele pätkätöiden turmiollisuutta.

“Kaikki eivät jaksa kouluttautua niin hyvin, kuin nykyajan työelämässä menestyminen edellyttäisi. Voisi olla jopa hyvä, että perustulo lisäisi satunnaisten työsuhteiden houkuttelevuutta. Niitä voisi tehdä ilman, että perustoimeentulo vaarantuisi”, hän pöllyttää demarien ennakkoluuloja.

Hänestä perustulo lopettaisi työelämään kelpaamattomien ihmisten tarpeettoman kurssittamisen, kansalaisten nöyryyttämisen. Samalla loppuisi ihmisten syynäys “byrokraattisella suurennuslasilla”.

“Nykyinen vastikkeellinen malli valvoo ihmisen jokaista askelta jokaisella sosiaaliturvan luukulla.”

Rikkaille terveysrahaa?

Terveyden tuottamismallit ovat demareille erityisen herkkä asia. Väestörakenteen vaaranvuodet lisäävät kuitenkin terveydenhuollon pulmia ja horjuttavat perinteisiä ajatusmalleja. Puoli vuosisataa Sdp:n jäsenmaksua maksanut mies haluaa murtaa terveydenhuollossakin demarien luutumia.

“Kannattaisi ehkä hyväksyä, että ihmiset käyttävät varallisuutensa mukaan myös terveydenhuoltoonsa eri suuruisia rahamääriä. Olisiko mielekästä harkita käytäntöä, jossa varakkaat saisivat valtiolta kohtuullisen korvauksen turvautuessaan yksityisiin terveyspalveluihin? Näin vapautuisi julkisen sektorin voimavaroja vähävaraisempien terveydenhuoltoon”, Lindblom pöllyttää.

“En yritä esiintyä suomalaisen terveydenhuollon asiantuntijana, mutta eikö lyhdynkantajalta edellytetä taitoa käsitellä juuri tällaisia, terveydenhuoltoonkin liittyviä arkoja asioita?”
Taloustieteilijä kehottaa demareita katsomaan myös globalisaatiota eri näkökulmista.

“On totta, että Kiina-ilmiö syö mahdollisuuksia työllistää heikosti koulutettuja ihmisiä. Toisaalta se luo kysyntää korkean teknologian tuotteille. Mitä muuta suomalainen hyvinvointivaltio on kuin globalisaation tuote? Ensin vahvuutenamme oli taito jalostaa metsä paperiksi. Nytkin meillä on asema, kun tietoa välitetään sähköisesti”, Lindblom tiivistää.

Seppo Lindblomin kirja Politiikka karkumatkalla (Otava 2007) julkaistaan lokakuussa.