Näkymätön työtaistelu

Karri Kokko
Politiikka 23.2.2007 05:08

Esko Ahon johtaman keskustan työreformista väännettiin kabineteissa kättä pari vuotta. Tämän näkymättömän työtaistelun kuluessa keskustan suhteet ay-liikkeeseen paloivat ehkä lopullisesti. Työnantajajärjestöt tajusivat vaaran, eivätkä sännänneet apuun.

SK 49/1998

Vaikka ammattiyhdistysliike on joutunut pariin otteeseen selvittelemään välejään Paavo Lipposen (sd) sateenkaarihallituksen kanssa, todellisen työtaistelunsa ay-väki on käynyt vanhan vihollisensa, Esko Ahon johtaman Suomen keskustan kanssa. Pääosin kulissien takana käyty sota on koskenut keskustan työreformia.

Sen lopullinen radikaali muoto oli ay-liitoille samaan aikaan sekä pettymys että yllätys. Etenkin suurin palkansaajajärjestö SAK oli käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa saadakseen keskustan hyväksymään ay-liikkeen näkemykset työelämän uudistamisesta. Vajaa kuukausi sitten sille valkeni, että yli kaksi vuotta jatkunut tiivis yhteydenpito oli ollut täysin turhaa.

SAK oli viimeiseen asti yrittänyt taivutella keskustan hyväksymään periaatteen, jonka mukaan paikallisesti voitaisiin kyllä sopia paljosta muusta, mutta ei työehtosopimuksen vähimmäistason alittavista ratkaisuista. Keskusta päätyi kuitenkin lopulta esittämään lakia, jolla minimien alittaminen olisi toisissa asioissa mahdollista, jos työnantaja ja työntekijä yhdessä niin sopivat.

Tällaisena työreformi horjuttaa ay-liikkeelle pyhää työehtosopimusten yleissitovuuden periaatetta. SAK:ssa ei uskota, että työntekijöillä olisi käytännössä voimaa torjua työnantajien vaatimuksia. Keskusta torjuu väitteen korostamalla, että yrityksissä – myös järjestäytymättömissä – eri osapuolet pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen.

Ahon pelättiin hautovan revanssia

SAK:ssa alettiin pelätä Esko Ahon keksivän jotakin tämän tapaista jo vuosia sitten, kun Paavo Lipponen muodosti sateenkaarihallituksensa, ja keskusta jäi syrjään etsimään keinoja kannatuksensa kääntämiseksi uudelleen nousuun.

Hakaniemessä ei jäänyt huomaamatta, että oppositiojohtaja Aho jatkoi heti syksyllä 1995 ay-liikkeen arvostelua siitä, mihin pääministeri Aho edellisenä keväänä jäi. Puheita tulkittiin niin, että Aholle oli jäänyt hallituksensa yhteenotoista palkansaajajärjestöjen kanssa halu ajaa vielä joskus läpi ay-liikkeen valtaa heikentävät uudistukset, jotka 1990-luvun alussa olivat yleislakkouhkien alla jääneet toteutumatta.

Käsitteen työreformi työmarkkinajärjestöt kuulivat ensimmäisen kerran tammikuun puolivälissä 1996, kun Aho vertasi keskustan kunnallisfoorumissa puolueen työllisyyslääkkeitä vuosisadan alun maareformiin.

Työreformin suunnittelua varten keskusta perusti neljä työryhmää, joita ryhtyivät vetämään puolueen kärkipoliitikot Seppo Kääriäinen, Maria-Kaisa Aula, Olavi Ala-Nissilä ja Matti Vanhanen. Verotuksen, sosiaaliturvan ja työmarkkinoiden uudistamista pohtineet työryhmät valjastivat avukseen lukuisia asiantuntijoita, josta tärkeimmät olivat Pellervon taloudellista tutkimuslaitosta pitkään johtanut Pentti Kukkonen ja Helsingin kauppakorkeakoulun professori Heikki Niskakangas.

Työreformin rakennuspuiksi keskustajohtajat hankkivat asiantuntijanäkemysten lisäksi tietoa eri maissa toteutetuista työmarkkinoiden uudistuksista ja suomalaisten työmarkkinajärjestöjen valmiuksista reformoida työelämän pelisääntöjä.

SAK:ssa pääteltiin tällöin, että keskusta aikoi tehdä työelämän asioista oppositiopolitiikkansa pääteeman. Johtopäätös oli itsestään selvä: järjestön oli nopeasti tiivistettävä yhteyksiään keskustalaisiin vaikuttajiin. Vastuu käytännön järjestelyistä delegoitiin osastopäällikkö Eero Heinäluomalle.

Ensimmäinen työreformia esitellyt keskusteluasiakirja julkistettiin saman vuoden maaliskuussa. Tilaisuuteen oli pyydetty myös Heinäluomalta lyhyt puheenvuoro. Hän esiintyi korostetun sovinnollisesti kiitellen keskustan pieni- ja keskituloisia suosivaa verolinjaa ja valmiutta tarttua epätyypillisten työsuhteiden ongelmiin.

Samassa yhteydessä Heinäluoma kuitenkin jo varoitti keskustaa kajoamasta ”palkansaajien perusturvaksi” nimeämäänsä työehtosopimusten yleissitovuuteen. Työreformin ensimmäiseen versioon sisältyi ajatus, jonka mukaan yleissitovuus ei koskisi alle viiden työntekijän yrityksiä.

Suhteita lämmitettiin etenkin SAK:n kanssa

Keskustan ja työmarkkinajärjestöjen säännölliset tapaamiset alkoivat pian keskusteluasiakirjan julkistamisen jälkeen. Eniten vaivaa keskusta näki kontaktien solmimiseen SAK:n kanssa. STTK:n ja Akavan edustajia työreformin rakentajat tapasivat huomattavasti harvemmin.

Keskustan puolelta mukana olivat useimmiten varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen, nykyinen puoluesihteeri Eero Lankia sekä tiedotuspäällikkö Markku Rajala. SAK:ta tapaamisissa edustivat mm. Heinäluoma, yhteiskuntapoliittisen osaston päällikkö Pertti Parmanne ja työympäristöosaston päällikkö Kirsti Palanko-Laaka.

Tapaamisia järjestettiin kuitenkin myös muilla kokoonpanoilla. Keväällä 1997 pidettiin palaveri, johon SAK:sta osallistui koko johtoryhmä ja keskustasta puheenjohtajisto. Vuorollaan sak-laisia tapasivat niin keskustan työvaliokunta, työelämätyöryhmä ja opiskelijaliiton johtokunta. Aapo Saaren johtama eduskuntaryhmä kävi Hakaniemessä kahdesti.

Kääriäinen yritti pohjustaa punamultaa

Keskustalaisista sovinnollisimmin esiintyi Kääriäinen. SAK:ssa arveltiin, että takana oli tunnetun punamultamiehen halu pohjustaa maaperää keskustan ja Sdp:n hallitusyhteistyölle. Taustansakin takia Kääriäinen myötäili ay-liikkeen näkökohtia muita keskustajohtajia helpommin. Hänen isänsä oli paitsi viljelijä, myös Metallityöväen liiton jäsen.

Aho, Aula ja Vanhanen olivat vaikeampia tapauksia. Ahon erityisavustajana aikoinaan toiminut Aula suhtautui ay-liikkeeseen vähintään yhtä kriittisesti kuin oppi-isänsä. Vanhasen tausta taas oli käännytystyön takia ongelmallinen: hänen veljensä Rauno Vanhanen on johtajana Suomen Yrittäjissä, joka ajaa yrityksille oikeutta poiketa työehtosopimuksen määräyksestä, jos työnantaja ja -tekijät pääsevät asiasta yksimielisyyteen. Vaatimus on yksi yhteen keskustan työreformin kanssa.

Suomen Yrittäjät osallistuikin työreformin valmisteluihin toimittamalla puolueen työryhmille tietoa järjestön tavoitteista. Samaa tekivät muutkin työnantajajärjestöt. Teollisuus ja työnantajat sekä Palvelutyönantajat suhtautuivat työreformiin kuitenkin paljon yrittäjiä pidättyväisemmin.

Työnantajat olivat tyytyväisiä ay-liikkeen kanssa sorvattuihin uudistuksiin, joilla lisättiin paikallisen sopimisen mahdollisuuksia niiden jäsenyrityksissä. Lisäksi työnantajat päättelivät ay-liikkeen ja vasemmistopuolueiden kommenttien perusteella, etteivät työreformiin kirjattavat vaatimuksen menisi eduskunnassa ikinä läpi.

Tammikuussa 1997 Kääriäinen päätti aloittaa SAK:n pehmittämisen. Hän otti yhteyttä Heinäluomaan ja ilmoitti aikovansa pitää puheen, jossa hän tarjoaisi SAK:lle neuvotteluja työreformista ja pätkätyöläisten oikeuksista. Kääriäinen pyysi Heinäluomaa järjestämään asiat niin, että ehdotusta ei ainakaan heti tyrmättäisi SAK:ssa kovin jyrkästi. SAK kampanjoi juuri pätkätyöläisten aseman parantamiseksi, ja Heinäluoma kommentoikin Kääriäisen avausta heti tuoreeltaan Demarissa myönteiseen sävyyn.

Vuoden lopulla SAK:n ja keskustan välit lientyivät entisestään, kun Ahokin lähes lopetti ay-liikkeen julkisen arvostelun. SAK:ssa uusi käänne yhdistettiin samoihin aikoihin syntyneeseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Ahon arveltiin joutuneen hankalaan välikäteen, kun ay-liike osoitti jo toistamiseen kesken nousukauden huomattavaa palkkamalttia. Tässä tilanteessa palkansaajajärjestöjä oli vaikea syyttää vastuuttomasta etujen kähmimisestä.

SAK:hon kantautui myös tietoja, joiden mukaan osa Ahon lähipiiristäkin oli varoittanut tätä kärjistämästä turhaan suhteita ay-liikkeeseen.

Vanhanen kertoo ay-johtajille totuuden

Keskustasta oli viestitetty SAK:lle ja muille työmarkkinajärjestöille, että työreformin sisältö lyötäisiin pitkälti lukkoon kesäkuun 1998 puoluekokouksessa. Järjestössä alettiinkin hyvissä ajoin miettiä, miten se voisi parhaiten vaikuttaa kokouksen päätöksiin. Kun yhteisistä tapaamisista ei ollut seurannut mitään konkreettista, vappuna vaihdettiin taas sävellajia. Useissa puheissa työreformi tyrmättiin täysin.

Taktiikan kuviteltiin tuottaneen tulosta. Puoluekokouksessa keskusta hautasi vähin äänin SAK:n erityisesti arvosteleman vaatimuksen pienten yritysten oikeudesta poiketa työehtosopimusten yleissitovuudesta. Sovinnollista vaikutelmaa täydensi vielä Kääriäisen puhe, jossa hän antoi ymmärtää, että keskusta ei itse asiassa vaatinut muuta kuin Metalliliiton jo hyväksymien joustojen ulottamista muuhunkin työmarkkinakenttään.

Työreformin vesittäminen oli kuitenkin osittain silmänlumetta, koska puoluekokouksen asiakirjoihin ei ollut sisällytetty tarkempaa kuvausta hankkeen sisällöstä. Elokuussa tämä valkeni ay-johtajille, kun Matti Vanhanen sanoi eräässä kokouksessa, että keskustan tavoitteena oli edelleen laki, jolla mahdollistettaisiin työehtosopimusten joustomahdollisuuksien ulottaminen myös järjestäytymättömille työnantajille.

Kun sak-laiset ihmettelivät, mitä puoluekokouksessa oikein oli päätetty, Vanhanen selitti Kääriäisen antaneen puheessaan työreformista väärän vaikutelman.

Tässä vaiheessa SAK:ssa ymmärrettiin, että työreformiin liittyi keskustan sisällä paljon luultua suurempia jännitteitä. Kun puolueen kannatus laski kesän jälkeen, radikaalimpien uudistusten kannattajat  pääsivät taas niskan päälle. Työreformiin kirjattiin vaatimus vapaan sopimusoikeuden lisäämisestä, johon oli itse asiassa jo päädytti kesällä 1997, vaikka siitä ei ollut julkisuudessa hiiskuttu. Syynä oli halu välttää poukkoilua.

SAK yritti kuitenkin vielä vaikuttaa keskustaan. Jotta kenellekään puolueessa ei varmasti jäisi epäselvyyttä järjestön kannasta, SAK toimitti keskustan työvaliokunnan marraskuun alussa järjestettyyn kokoukseen muistion, jossa kerrattiin, minkälaisiin työelämän uudistuksiin ay-liike oli valmis ja minkälaisiin ei. Viikkoa myöhemmin julkistetussa ohjelmassa olivat kuitenkin mukana kaikki vaatimukset, jotka muistiossa oli tyrmätty.

Aho tapasi SAK:n, STTK:n ja Akavan johtajat vielä kerran viime viikon tiistaina. Tapaamisen ilmapiiriä kuvailtiin jälkikäteen hyytäväksi. Vaikka Aho ja Lauri Ihalainen ovat olleet monta kertaa eri mieltä asioista, koskaan aikaisemmin kaksikon henkilökohtaiset suhteet eivät ole tulehtuneet samalla tavalla kuin nyt.

SAK:n käsiteltyä työreformia omassa valtuustossaan Aho syytti Ihalaista suoraan valehtelusta. Jos Ahosta tulee vaalien jälkeen pääministeri, hän voi olla varma, että löytää tämän syytöksen vielä edestään.

Artikkelia varten on haastateltu useita työmarkkinajärjestöjen edustajia sekä poliitikkoja.

Teksti Tuomo Lappalainen ja Jarkko Vesikansa