Muistatko: Punaliput ensi kertaa väreissä tv-uutisissa – näin syntyi suuri kohu vappuna 1977

SK:n arkistoista: Työväenliikkeen vappumonopoli päättyi Ylen tv-uutisissa.
Politiikka 1.5.2015 18:00
Ville Pernaa ja Liina Länsiluoto

Yksitoista minuuttia ja yhdeksäntoista sekuntia – se oli aika, jonka Yleisradion tv-uutisten päälähetys näytti vapunpäivänä 1977 kuvaa työväenliikkeen vappujuhlista eri puolilta Suomea. Koko tuon ajan ruudussa näkyi punalippujen rivistöjä ja kuului vasemmistopuolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen nokkamiesten poliittista agitaatiota.

Vappulähetys 1977 nostatti suuren kohun, mikä johti muutamassa vuodessa työväenliikkeen vappumonopolin päättymiseen tv-uutisissa.

Kohun sai varsinaisesti aikaan yksittäinen ja aivan sattumanvarainen tekijä. Vapunpäivän uutiset olivat nimittäin ensimmäiset väreissä lähetetyt uutiset, vaikka muuten värilähetykset olivat alkaneet asteittain vuodesta 1969 lähtien. Uutisten siirtyminen mustavalkoajasta värilähetyksiin osui aivan sattumalta toukokuun ensimmäiseen päivään.

Mustavalkoisina nähdyt punaliput ja banderollit eivät olleet johtaneet suurempiin seurauksiin, mutta kun vappuna 1977 punaliput liehuivat ensi kertaa punaisina, tuli ei-sosialistisella puolella mitta täyteen.

 

Vuoden 1977 vappulähetyksen sisällössä ei sinänsä ollut mitään uutta. Vappu-uutisoinnin kaava oli säilynyt samana koko vuosikymmenen: uutislähetyksen keskeinen osa oli mittava, noin kymmenminuuttinen paketti työväenliikkeen vappujuhlista ja -puheista eri puolilta Suomea, muutaman minuutin katsaus ylioppilaiden vappuhumuun sekä lopuksi nojatuolimatka työväenliikkeen vappujuhliin ympäri maailman.

Vappu-uutisoinnin journalistista vaikeuskerrointa oli kasvattanut vasemmiston epäyhtenäisyys 1970-luvulla. Työväen taistelun seuraaminen kaikkien eri fraktioiden juhlissa toi uutisointiin suorastaan tahatonta komiikkaa.

Valtataistelu vasemmiston sisällä kävi kuumana 1970-luvun alussa: Sdp oli puoluehajaannuksen jälkeen yhdistymässä, mutta silti kahden sortin sosiaalidemokraattien eli sekä Sdp:n että Tpsl:n eli työväen- ja pienviljelijäin sosiaalidemokraattisen liiton vappujuhlat kuuluivat uutislähetyksen ohjelmaan vielä vuosikymmenen alussa.

Suomen kommunistinen puolue Skp taas oli hajoamaisillaan, ja niinpä vappujuhlinnassa oli kuultava sekä enemmistön Aarne Saarisen että vähemmistön Taisto Sinisalon puheet. Kommunistien kattojärjestönä ja vaalipuolueena toimi Skdl eli Suomen kansan demokraattinen liitto, jonka vappujuhlat kuuluivat ilman muuta lähetykseen. Kun tähän lisättiin vielä ammattiyhdistysliikkeen vappujuhlat, päästiin todelliseen puhemaratoniin.

Vaikka ideologinen pohja oli alkujaan sama, riitti puheissa vaihteluväliä. Sosiaalidemokraatit repivät vahingoniloa Skp:n hajaannuksesta. Esimerkiksi Sdp:n puoluesihteeri Kalevi Sorsa piikitteli vappuna 1971: ”Tällä hetkellä näyttää siltä, että vanha leniniläinen viisaus, että parempi hajoaminen kuin sekasorto, olisi saavuttamassa kannattajia Skp:n piirissä.”

 

Kommunistien vappupuheet saivat puolestaan ytyä sosiaalidemokraattien harjoittaman luokkasopuilun moittimisesta. Esimerkiksi vuoden 1975 vappu-uutisissa kuultiin Skp:n puheenjohtaja Aarne Saarisen moittivan Kalevi Sorsan hallitusta ”teollisuuden, liikepankkien ja maatalouden johtoportaista” saatujen neuvojen uskollisesta noudattamisesta.

Kapitalistien pillin mukaan tanssiminen johti Saarisen mukaan poliittiseen kriisiin ja ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin: ”Sosiaalidemokraattien suhteellisen pitkään johtaman hallituksen taival tulee päättymään erittäin huonoin arvosanoin ja nolosti.”

Televisiouutiset tasapainoilivat taistelevien työväenpuolueiden paineessa ja tyytymättömiä riitti. Skdl:n pää-äänenkannattaja Kansan Uutiset kyseli vappuna 1975 televisiouutisten toimituspäällikkö Yrjö Länsipurolta: ”Pelkäätkö näyttää voimaamme, Länsipuro?”

Kansan Uutiset moitti tv-uutisia, koska lähetyksessä ei ”rohjettu näyttää kokonaiskuvaa” kansandemokraattien ja kommunistien juhlaan Senaatintorille kokoontuneesta 50 000 hengen joukosta, kun taas demareiden huomattavasti pienemmästä juhlasta Helsingin Mäntymäellä näytettiin lehden mukaan paljon parempaa kuvaa.

Sisäisistä riitasoinnuista huolimatta vasemmiston vappupuheilla, punalipuilla ja työväenlauluilla ei tv-uutisten vappulähetyksissä ollut poliittista haastajaa.

Vasemmiston vappuhegemonia oli ollut hyväksytty tai ainakin siedetty tapa vapunpäivän uutislähetyksessä, kunnes mustavalkoiset punaliput muuttuivat punaisiksi.

 

Ensimmäinen uutisten värilähetys otettiin innolla vastaan toimituksessa. Studiossa oman väen lisäksi paikalla oli myös Ilta-Sanomien toimittaja Erik Rissanen, jonka kirjoittamasta jutusta ei hehkutusta puuttunut: ”Hyvää iltaa… Väriuutiset alkavat tarkalleen oikeaan aikaan. Ja tarkalleen oikeassa järjestyksessä tulevat ruutuun Kalevi Sorsa, Aarne Saarinen, Pekka Oivio, Olavi Hänninen, Neuvostoliiton ja Kiinan johtajat, Espanjan ja Turkin mellakat, Pohjanmaan tulvat ja maanantain sää. ’On se nättiä’, sanoo (Yleisradion) toimittaja Pekka Hyvärinen, kun kuvaruudussa liehuvat punaiset liput.”

Lähetystä katselleet porvarit eivät jakaneet samaa intoa. Sisällöltään aikaisempien vuosien kaltainen, mutta punavärillä ruudun täyttänyt herkuttelu oli liikaa muun muassa eduskunnan voimasuhteiden mukaisille Yleisradion hallintoelimille.

Ylen hallintoneuvosto pyysi asiasta lausuntoa yhtiön ohjelmaneuvostolta, jonka lausunnossa annettiin tuomio 1970-luvun vappujournalismille: ”Vappu-uutisista muodostui poliittisesti tasapainoton ajankohtaislähetys, jota ei voida pitää varsinaisena uutislähetyksenä.”

Punalippujen rivit ja ammatillisen työväenliikkeen juhlan uutisointi sinänsä kelpasi uutisiin, mutta vasemmistopuolueiden poliittisten johtajien puheissaan tekemä ”puoluepropaganda” oli ohjelmaneuvoston mukaan saanut liian suuren roolin.

Vappu-uutisoinnin tyylinmuutokseen johtanut lausunto hyväksyttiin ohjelmaneuvostossa porvaripuolueiden äänin 5-4.

Uutistoimitus otti opikseen ja ryhtyi yhtiön hallinnon edellyttämiin toimenpiteisiin. Seuraavana vuonna eli vappuna 1978 lähetyksen kymmenminuuttinen punavappu oli kutistunut politiikan toimituksen luottomiehen Tarmo Ropposen kolmeminuuttiseksi katsaukseksi työväenliikkeen vappupuheisiin.

 

Tämäkään korjausliike ei lepyttänyt oikeistopuolueita. Vappuna 1979 myös porvaripuolueet järjestivät vastaiskuna omia vappujuhliaan. Esimerkiksi Uusi Suomi näki tämän takana Yleisradion vasemmiston puheille osoittaman ylisuuren huomion, joka on johtanut siihen, ”että myös ei-sosialistiset puolueet ovat ryhtyneet järjestämään omia vapputilaisuuksiaan”.

Porvarillisissa piireissä haluttiin Yleisradion arvioivan uudestaan vappujuhlien uutisluonteen. Joko perinteinen vappu-uutisointi laajennettaisiin käsittelemään myös ei-sosialististien puolueiden vappujuhlia tai sitten vappupuheita uutisoitaisiin niiden uutisarvon mukaisesti eli niiden osuutta uutislähetyksestä vähennettäisiin.

Yleisradio valitsi uutisarvon korostamisen ja poliittisen tasapainoilun. Vuonna 1979 vapunpäivän lähetyksessä poliittinen vappu tarkoitti edelleen juttuja työväenjuhlista ympäri Suomea. Uutuutena lähetyksessä näytettiin nyt myös kokoomuksen vappujuhlia Espoossa sekä keskustan vappujuhlia Arkadian puistossa Helsingissä.

Toimittajat Kari Mänty, Esko Kitula ja Seppo Heikki Salonen uutistudiossa juontamassa vapunpäivän ensimmäisiä väriuutisia 1977. Kuva Raimo Heinonen.

Toimittajat Kari Mänty, Esko Kitula ja Seppo Heikki Salonen uutistudiossa juontamassa vapunpäivän ensimmäisiä väriuutisia 1977. Kuva Raimo Heinonen.

 

Ylen tv-uutiset vappupäivänä 1977

Klo 21.00
Lukija: Kari Mänty

Työväenpuolueen vappumarssit, kesto 2′ 03”
SAK:n vappujuhlat Hämeenlinnassa, kesto 3′ 06”
SDP:n vappujuhla Tampereella, kesto 2′ 03”
SDP:n vappujuhla Oulussa, kesto 1′ 09”
SKP:n vappujuhla Kotkassa, kesto 0′ 59”
SKDL:n vappujuhla Porissa, kesto 1′ 59”
Ylioppilaiden vapunvietto Helsingissä, kesto 2′ 58”
Moskovan vappu
Madridin vappu
Vappu Tukholmassa
Pekingin vappu
Pohjanmaan tulvat

Katso ote vapunpäivän 1977 uutislähetyksestä tästä.

Kirjoittajat Ville Pernaa ja Liina Länsiluoto kirjoittivat lokakuussa 2009 julkaistun kirjan ”Uutisista, hyvää iltaa. Ylen tv-uutiset 50 vuotta.

 

Juttu on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 18/2009.