Miten poliitikot ovat pärjänneet koronakriisissä? – Kokemus ei takaa menestystä, jos henkilökohtaiset ominaisuudet eivät riitä

Essee: Poliitikkojen onnistumista on vaikea mitata, kun kriisi vaatii ihmishenkiä, kirjoittaa Karina Jutila.
Politiikka 30.5.2020 12:02
Karina Jutila
Hallituksen johtoviisikko tiedotustilaisuudessa 4. toukokuuta.
Hallituksen johtoviisikko tiedotustilaisuudessa 4. toukokuuta. © Emmi Korhonen / Lehtikuva / Handout

”Koronakriisissä ministereiltä on vaadittu uusien, monimutkaisten asioiden nopeaa omaksumista ja kykyä erottaa olennainen. Osa on täyttänyt roolinsa paremmin, osa huonommin”, kirjoittaa Karina Jutila Kanava-lehden numerossa 4/2020. Suomen Kuvalehti julkaisee kirjoituksen kokonaisuudessaan.

 

Poliitikot nousemassa Säätytalon portaita aamulla ja poistumassa iltamyöhään paineet ja huoli kasvoillaan. Yhteistyön henkeä enemmän ja puoluepoliittista tyhjänpuhumista vähemmän kuin vuosikymmeniin. Näin koronakriisi näyttäytyi koteihin maaliskuun puolivälissä.

Kevät osoitti, että poliitikot voivat asettaa maan poikkeustilaan ja rajoittaa perusoikeuksia. Politiikassa tehdään isoja päätöksiä jatkuvasti, mutta kriisissä ne ovat omaa luokkaansa.

Tässä tekstissä tarkastelen, mitä poliitikoilta on vaadittu korona-aikana. Mitä poikkeuksellista ja mitä tuttua on tullut vastaan? Mistä henkilökohtaisista ominaisuuksista on ollut hyötyä? Arvioin myös, miten kriisi heijastuu politiikan tekemiseen jatkossa.

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi poikkeustilan julistamisen jälkeen 20. maaliskuuta, että valtioneuvoston kanslia on seurannut koronatilannetta päivittäin tammikuusta alkaen. Avainhenkilöiden mukaan kriisi tuli silti ”räjähdyksenä päälle”. Vaikka tietoa oli ollut saatavilla kuukausia, virus yllätti päättäjät.

Joulukuussa nimitetty Marinin hallitus oli maaliskuussa täysin eri tilanteessa kuin aloittaessaan. Etupainotteisesta valtion menojen kasvattamisesta oli siirrytty kansalaisia tappavan kriisin hoitamiseen.

Henkilövalintoja ei ollut tehty – sen enempää ministereiden kuin avustajienkaan osalta – sen perusteella, ketkä olisivat poikkeusoloissa parhaita vastuuseen. Kriisi tuli odottamatta, mutta yhtä odottamatta ihmiset löysivät itsensä sitä ratkomasta.

 

Vaikeissa paikoissa korostuvat päättäjän yksilölliset ominaisuudet ja se, miten valmis oma organisaatio on yllätyksiin.

Kriisin alussa nopeimmin jaloillaan olivat ministerit, joilla oli kokemusta kovasta julkisesta paineesta, asiantuntijoiden johtamisesta sekä kykyä keskittyä ja ajatella silloin, kun ympärillä riittää informaatiota, disinformaatiota, mielipiteitä ja tilanteesta järkyttyneitä ihmisiä. ”Nyt oli väliä sillä, ketkä siellä (hallituksessa) olivat”, poliitikko tiivistää.

Kokemus ei kuitenkaan takaa onnistumista, jos henkilökohtaiset ominaisuudet eivät riitä päättäjän paikalle. Koronatilanteessa ministereiltä on vaadittu uusien, monimutkaisten asioiden nopeaa omaksumista ja kykyä erottaa olennainen.

Vahvoilla ovat olleet ne, jotka osaavat yhdistää asioita toisiinsa ja joilla on itsetuntoa sparraavaan kriittiseen keskusteluun. Kiireissä poliitikon on mahdotonta tavoittaa asiantuntijan tietotasoa, tärkeämpää on hankkia tietoa niin paljon, että pystyy muodostamaan kantansa ja kertomaan sen selkeästi.

Maaliskuun kriisiviikolla poliitikko kuvasi työtään: ”Kun kone ei niin kulje, on sovellettava.” Epävarmuuksien keskellä päättäminen ja johtaminen on vaativaa, mutta ”ei voi miettiä tilanteen historiallisuutta, on suhtauduttava asiana. Nyt tarvitaan kykyä täyttää rooli.”

Osa ministereistä on täyttänyt roolinsa paremmin, osa huonommin.

Näinä viikkoina on jaettu julkisia kehuja ministereiden varmuudesta ja selkeydestä, mutta kuultu myös monotonista puuroutuvaa puhetta vailla ajatusta. Toistuvat kehnot esitykset vaarantavat luottamuksen poliitikkoihin ja sen, koetaanko päätökset hyväksyttäviksi ja sitoudutaanko niihin.

Kriisissä tätä riskiä ei pitäisi ottaa – kaikkien pitäisi olla tehtäviensä tasalla.

Pandemiassa on testattu päättelyn ja päättämisen nopeutta. Hyvä yleissivistys on poliitikon tuki, kun tilanteisiin on mentävä ilman tavanomaista valmistautumisaikaa. Se auttaa suhteuttamaan asioita toisiinsa ja poimimaan tarjotusta tiedosta ilmiselvät virheet ja mahdottomuudet.

”Ei siitä kukaan voi kunnialla selvitä.”

Kriisi on koetellut poliitikkojen jaksamista. Kun ministeri lähtee päivästä toiseen kotoa aamulla seitsemän jälkeen ja palaa puolenyön aikaan, palautuminen jää väistämättä vajaaksi ja työkyky kärsii.

Avainministereiden on pitänyt olla päivittäin myös median käytettävissä ja valmiina vastaamaan mihin tahansa kriisin herättämään kysymykseen. Aihekirjo on ollut lavea, raveista hoitokotien vainajiin.

Jaksamista venytetään vielä lisää, kun valmiiksi stressatun poliitikon eteen tuodaan yksityiselämän huolia tai yrityksistä huolimatta julkinen esiintyminen epäonnistuu. Poikkeustilanteissakin asiat voivat mennä päättäjän ”ihon alle”, ja kova palaute voi satuttaa niitäkin, jotka ovat tottuneet nielemään politiikan pikkukiviä.

Paineissa on mahdollista pärjätä, kun poliitikon omia vahvuuksia täydentää luotettava ja asiantunteva esikunta. Koronan hoitaminen on edellyttänyt ministereiltä taitoa saada selkänojaa työlleen hallinnosta, eri sektoreiden asiantuntijoilta, politiikasta yli puoluerajojen ja politiikan ulkopuolelta. Aseman perusteella saa paljon, henkilökohtaisilla suhteilla vielä enemmän.

Tältäkin osin poliitikoissa on eroja: vasta-alkajalla ei voi olla sitä kontaktimäärää, mikä vuosikymmeniä näyttöjen kautta luottamusta hankkineella on. Poliitikon onneksi kokeneet avustajat pystyvät paikkaamaan verkon heikkouksia.

Pandemian aikana ministereiden on odotettu hoitavan poliittisen kriisijohtamisen ohella myös työn operatiivista johtamista, jotta päätökset muuttuvat teoiksi koko maassa. Maskitilaukset ja maskien käytön ohjeistus ovat esimerkkejä siitä, mihin saakka ministereiden työnkuvan on oletettu ulottuvan.

Huoltovarmuuskeskuksesta nousseen kohun yhteydessä työministeri Tuula Haatainen (sd) painotti (10.4.2020), ettei ministerin pöydälle ole tullut ”eikä pidä tulla operatiivisia kysymyksiä”. Hän korosti, että ministerin tehtävä on huolehtia keskuksen toimintaedellytyksistä kaikissa olosuhteissa.

Sarsin, sikainfluenssan ja tsunamin aikaan ministerinä ollut Liisa Hyssälä (kesk) arvioi (HS 1.5.2020), että sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) on joutunut lyhyessä ajassa historiallisen kovaan paikkaan.

”Ei siitä kukaan voi kunnialla selvitä”, Hyssälä sanoi.

Lausunto kuvaa poliitikkoihin kohdistuvia loputtomia odotuksia. Samalla se ohjaa kysymään, millä mittareilla voidaan arvioida päättäjän onnistumista kriisissä. Millä perusteella hän suoriutuu työstään kunniallisesti silloin, kun ihmisiä ympärillä kuolee?

 

Kun hallitus totesi 16. maaliskuuta yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa, politiikasta oli jo häivytetty puolueet. Päällimmäisenä oli vakava huoli ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Presidentti Sauli Niinistö sanoi ennakoivasti (Ylen A-talk 12.3.2020): ”Tämä on jotain, jota emme ole ennen kokeneet. Se vaikuttaa yksilöiden, perheiden, yhteisöjen ja koko kansakunnan olemiseen. Meidän käyttäytymistapamme tulevat muuttumaan ja luulen, että aika paljon ajatusmaailmammekin.”

Eduskuntapuolueiden, hallituksen ja presidentin yhteisiä taustakeskusteluja oli käyty, ja isosta kuvasta oltiin yksituumaisia. Välttämätön ymmärrettiin samalla tavalla.

Noina päivinä ei ollut enää tavanomaista railoa hallituksen ja opposition välillä. Paine tiivisti myös Marinin hallituksen rivit.

Mediakin oli tavanomaista sovinnollisempi. Se keskittyi raportoimaan päälle vyöryvistä tapahtumista ja pitämään kansalaiset ajan tasalla. Hallituksen ratkaisuista ei aktiivisesti kaivettu heikkouksia, koska edessä oli kiistaton yhteinen vihollinen.

Kevään aikana on kerta toisensa jälkeen osoitettu vääräksi väittämä, että politiikka olisi pelkkää puhetta. Yhden viikon aikana tehtiin päätökset koulujen sulkemisesta, etätyöhön siirtymisestä, maan rajojen sulkemisesta ja julkisten tapahtumien kieltämisestä, ja toimeenpantiin ne. Tilanteen vakavuus välittyi kansalle, mutta ratkaisut eivät vaikuttaneet paniikkipäätöksiltä.

”Politiikan hyvät puolet ovat tulleet esiin ja olemme saaneet tauon identiteettipolitiikkaan.”

Kriisi on testannut oikeusvaltioperiaatetta, parlamentarismia ja päätöksenteon avoimuutta.

Helsingin yliopiston prosessioikeuden professori Tuula Linna arvioi blogissaan (22.4.2020), ettei kriisi ole ”nujertanut suomalaista lainsäädäntökoneistoa”. Menettelyistä on pidetty kiinni, mutta aikataulut on tiivistetty. Muutamassa viikossa on tehty se, mikä normaalioloissa vaatisi kuukausia tai vuosia.

Linna nostaa esimerkeiksi hallituksen esitykset konkurssilain ja ulosottokaaren väliaikaisiksi muuttamisiksi.

Hän kuvaa etenemistä: ”Aikataulu lausunnoille oli tiukka. Konkurssiesitystä käsiteltiin valiokunnassa perjantaina 17.4. klo 10.00–11.15 Skype-kokouksessa. Lausunto oli tullut toimittaa edellisenä päivänä, torstaina 16.4. klo 19.00 mennessä, ja virallinen hallituksen esitys oli annettu samana iltapäivänä. Aikaa oli siis periaatteessa vain muutama tunti. Tosiasiassa epävirallisen hallituksen esityksen toimittamisella mahdollistettiin se, että asiantuntijoille jäi aivan kohtuullinen aika paneutua esityksiin ja antaa lausuntonsa.”

Linna pitää erityisenä ansiona sitä, että ”Suomi ei ole lähtenyt oikomaan lainkäytön pohjaa kohti hallinnollisen ohjauksen korostamista”. Ratkaisut on tehty eduskunnassa.

Ministeriöiden lainvalmistelu ja eduskunnan työskentely ovat venyneet halventamatta parlamentarismia tai oikeusvaltioperiaatetta. ”Kiireestä huolimatta on kyetty huolellisuuteen”, kansanedustaja arvioi.

Eduskunnassa työskentelevä taustavaikuttaja pitää hyvänä sitä, että keväällä on keskitytty ainoastaan kiireelliseen koronalainsäädäntöön. Ilmapiiri on poikennut totutusta.

”Politiikan hyvät puolet ovat tulleet esiin ja olemme saaneet tauon identiteettipolitiikkaan”, hän sanoo.

Ymmärrystä ratkaisujen puutteita ja virheitä kohtaan on ollut tavallista enemmän. Esimerkiksi yritystukipäätökset herättivät kovaa arvostelua, mutta asiantuntijat ja opposition edustajat ovat silti todenneet, että poikkeustilanteessa oli tarpeen saada avustusrahat nopeasti liikkeelle ja osumatarkkuudesta voitiin tinkiä.

Koronaratkaisut eivät ole törmänneet poliittisiin viivytystaisteluihin. Monella ministerillä on ollut halua kuunnella opposition ehdotuksia ja vastaavasti opposition edustajat ovat olleet mukana, kun hallituksen esityksiä on paranneltu eduskuntakäsittelyssä. Kansallista yhteishenkeä on ollut eduskunnan kuppilassa, istuntosalissa ja valiokuntien huoneissa.

Pandemia on korostanut tutkimustiedon tärkeyttä ja toisaalta sen rajallisuutta. Samankin tieteenalan sisällä tutkijoiden arviot ovat poikenneet toisistaan, eikä kokenutkaan asiantuntija ole voinut ennustaa varmasti. Pääministeri Marin on todennut, että kivikovaa asiantuntijatietoa ei ole käytettävissä (Ylen aamu 16.4.2020).

Erityisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottamalla tiedolla on ollut iso rooli.

Mallinnusryhmän jäsen, Turun yliopiston professori Kari Auranen arvioi (HS 8.5.2020), että mallien rooli päätöksissä on ”päädytty olettamaan todellista suuremmaksi”. Hänen mukaansa etenkin kriisin alussa mallit olivat karkeita, eikä niitä ehditty välttämättä sisäistää kiireisissä päätöksissä. Poliitikkojen työhön kuuluva päättämisen pakko vei tilaa perehtymiseltä.

 

Maaliskuussa pandemia dominoi julkista keskustelua ja päätöksentekoa. Huhtikuussa näkyi tottuminen poikkeusoloihin ja puoluepolitiikan paluu.

Sopuisin vaihe on ainakin toistaiseksi ohi, mikä on näkynyt esimerkiksi keskusteluissa ravintoloiden tukemisesta, Uudenmaan avaamisesta ja siitä, hapertaako korona hallitusohjelman. Ymmärtävän ja kannustavan puheen rinnalle on tullut perinteistä puolueretoriikkaa: omien puolustamista ja naapureiden arvostelua.

Kun kriisi vyöryi ”iholle ja päälle”, hallituksessa työrytmi oli kiivas koko ajan, eduskunnassa vain hetkittäin. Nyt tahti on palaamassa normaaliksi.

Ministeriöiden välillä rasitus on jakautunut epätasaisesti. Korona ei ole kuormittanut esimerkiksi ympäristöministeriä tai tasa-arvoministeriä. Sen sijaan valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat olleet paineissa viikosta toiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriön vastuu on ollut raskas ja konkreettinen koko ajan – vakavia kysymyksiä hoidosta, hoivasta ja varautumisesta on riittänyt.

”Koronaministerit” ovat vastanneet viikkoja kriisin poliittisesta hoitamisesta ja samalla palvelleet median, toimeenpanokoneiston ja eduskuntaryhmiensä tarpeita. Kriisi on muistuttanut myös, että demokratiassa kansalaiset työllistävät päättäjiä. He vaativat aikaa ja vastauksia.

Poliitikkoja läheltä seuraava kertoo, että monet kansanedustajat ovat olleet yllättävän arkoja vastaamaan ihmisten kysymyksiin.

”Suositusten jälkeen olisi odottanut, että edustajat pystyvät kertomaan äänestäjille, että tätien ja setien kannattaa palata etelänmatkoilta kotimaahan”, hän kuvaa. Ainakin riviedustajilla olisi ollut tähän aikaa.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) totesi (Talouselämä 8.5.2020), ettei ”hallitus voi jokaista kädestä pitäen ohjeistaa miten toimia”. Hän sanoi luottavansa suomalaisten järkeen.

Kriisin pitkittyessä kysytään entistä enemmän oma-aloitteisuutta ja hyvää tahtoa. Ministeriksi palaava Annika Saarikko (kesk) antoi yleisohjeen, että kriisissä kannattaa auttaa ennemmin kuin vaikeuttaa.

Todennäköisesti tulevina kuukausina kriittinen keskustelu yleistyy ja yleinen myötätunto vähenee. Politiikassa tilanne voi ajautua siihen, että ministerit ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat joutuvat käyttämään entistä enemmän aikaa joukkojensa tyynnyttelyyn ja ohjaamiseen päätösten taakse.

Pahimmillaan painopiste voi siirtyä kansallisen ongelman ratkaisusta puolueiden sisäisten ja niiden välisten tilanteiden setvimiseen. Jos siihen ajaudutaan, päätöksenteon riskien ennakointi, vuoropuhelu ja vaihtoehtojen puntarointi yhdessä on laiminlyöty vakavasti. Kriisin hoitamisesta ja exit-vaiheesta tulee silloin voimalla vääntämistä – sitä, mitä politiikka usein on.

 

Korona on näyttänyt suomalaisen politiikan vahvuuksia. Se on paljastanut myös, ettei yltiöpäiseen itsekehuun ole syytä. Korjattavaa on.

Kuten professori Hiski Haukkala (SK 30.4.2020) arvioi, pandemia paljasti ennakoinnin puutteet. ”Tämä on paradoksi, sillä viime vuosikymmenen aikana valtionhallinnon on vallannut suorastaan ennakointivillitys.”

Todennäköisesti yllätetyksi tuleminen ei selity niinkään tiedon puutteella, vaan sillä, että poliitikoilta oli jäänyt päättämättä, mitä asioita seurataan säännöllisesti ja missä arvioidaan, ylittyykö reagointikynnys. Ennakointitiedon yhteys päätöksentekoon pätkii pahasti.

Kriisin ensipäivinä oli tilanteita, joissa ministerin piti korostaa, että päivittäiset työt laitetaan nyt sivuun ja asialistalla on tästä eteenpäin vain korona. Näin kuvasi mukana ollut. Poikkeustilaa ei ymmärretty, vaikka maanpuolustuskurssit oli käyty.

Turhautumista herätti myös putkinäköisyys–kyvyttömyys yhdistää tietoa ja näkökulmia yli hallinnonalarajojen. Syvään juurtuneet toimintatavat olivat hidaste, kun todellisuus oli vaihtunut.

Tulevien kriisien varalle pitäisi arvioida ministeriöiden kyvyt toimia poikkeustilanteissa. Arviointi voi paljastaa isoja eroja ministeriöiden välillä. Urautunut ajattelu voi olla yleisempää kuin nopea ongelmanratkaisu yllättävissä, epävarmoissa oloissa.

Korona-aika on osoittanut, että ministeriöiden vahvuus on lainsäädännön valmistelu ja hallinnonalan strateginen johtaminen. Vaikeuksia on kriisijohtamisessa ja yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa. Kevät on todistanut myös, että hallinnon siilot vaikeuttavat monimutkaisiin ongelmiin varautumista ja niiden ratkaisua.

Lisäksi vastuunjaossa on epäselvyyksiä ja tiedonkulussa ongelmia. Seurauksena on virheitä, joita olisi voitu kohtuusuorituksella välttää. Esimerkki tästä on lentokenttien viikkoja myöhästynyt ohjeistus.

Uutisten ja haastattelujen perusteella erityisesti sosiaali- ja terveysministeriössä on ongelmia, jotka eivät selity työkuormalla. Heik-
kouksiksi on mainittu epäselvä työnjako kahden ministerin välillä, taitamaton kriisijohtaminen, vanhat haavat ja virheiden pelko, joka hidastaa päätöksentekoa kohtuuttomasti.

Korona on osoittanut myös, että poikkeusolojen operatiivisissa välineissä on puutteita. Yritystukiratkaisun valmistelussa huomattiin, että poliittiseen tahtoon taipuvaa nopeaa työkalua ei ole. Ongelmat eivät poistu, jos päätöksiä tehdään, mutta toimeenpano takkuaa.

 

Avoimuudessakin on ollut toivomisen varaa. Erityisesti päätöksiin liittynyttä asiantuntijatietoa on jaettu säästeliäästi, mikä on herättänyt epäluuloa ja luonut vaikutelmaa salailusta. Tämä on ajattelematonta poikkeusoloissa, kun pitäisi vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja ymmärtää luottamuksen merkitys.

Kriisin alussa ministerit lähettivät ristiriitaisia viestejä. Puheillaan he ohjasivat kansalaisia pitämään fyysistä etäisyyttä, mutta tekivät sen seisoessaan kylki kyljessä kameroiden edessä. Esimerkin voima jäi käyttämättä sekä hallituksen infoissa että eduskunnan työssä. Pandemia oli selvästi uusi tilanne kaikille.

Myös valtiosihteerijärjestelmä on herättänyt kummastusta. Poliittisen asiantuntijan mukaan valtiosihteerit olisivat voineet ottaa yhdessä tilaa kriisin hoidossa ja vahvistaa ajattelua yli ministeriörajojen. Kukaan ei kuitenkaan organisoinut työtä, ”potentiaalia ei ole nähty”.

Kansanedustajan mukaan valtiosihteerit eivät ole näyttäytyneet resurssina. ”Kriisikään ei anna perusteluja ylimitoitetulle valtiosihteerijärjestelmälle”, kolmas ammattilainen arvioi. Haastattelujen perusteella valtiosihteereitä pidetään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta korkeasti palkattuina erityisavustajina.

Pääministeri Sanna Marinin suoriutumista urakasta on kiitelty julkisuudessa. Myös haastattelemani henkilöt antavat myönteistä palautetta. Häntä pidetään rehtinä ja ahkerana poliitikkona, joka osaa puhua kansalaisille ymmärrettävästi.

Osa on kaivannut Marinilta määrätietoisempaa johtajuutta ja ripeyttä asioiden käsittelyyn. Samalla on arvioitu, että kriisin hoidossa pääministerin tueksi olisi tarvittu kokeneempi avustajakunta. ”Hänen heikkoutensa on kabinetin heikkous”, työtä läheltä seurannut sanoo.

Tämän tekstin viimeistelyn aikaan Suomessa on alettu purkaa koronarajoitteita. Jos nopeaa uutta aaltoa ei tule, poliitikkojen on päätettävä pian, mitä kriisin jälkihoito tarkoittaa. Mahdollista on myös se, että samanaikaisesti yhteiskuntaa alkaa palautua ja ihmiset edelleen sairastuvat koronaan.

Jälkityön pohjaksi on hahmotettava kotimaiset vauriot ja se, mitä korona teki maailmalle. Työn johtoon tarvitaan hyvävoimaisia, osaavia poliitikkoja.

Artikkelia varten on haastateltu yhdeksää henkilöä kolmesta puolueesta. Mukana oli poliitikkoja ja poliitikkojen esikuntiin kuuluvia. Haastattelut toteutettiin 24.3.–7.5.2020

 

Kirjoittaja Karina Jutila on valtio-opista väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja e2 Tutkimuksen johtaja. Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 4/2020. Kanavan voit tilata täältä.

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.