Ministeri Lehtomäki: Kohtuus riittää kuluttamisessakin

Karri Kokko
Politiikka 28.1.2009 13:00

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) muistuttaa, että ilmaston lämpenemistä vastaan on taisteltava taloussuhdanteista huolimatta. Ilmastonmuutos ei lopu taantumaan tai uuteen nousukauteen.paula lehtomäki
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki uskoo sähköautoon.

”Elvytystoimilla yritetään vaikuttaa heti tai ensi vuonna. Esimerkiksi kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa tähdätään vuodesta 2013 eteenpäin. Silloin talouden tilanne on aivan toinen kuin nyt”, Lehtomäki sanoo.

Lehtomäen mielestä puheita taantumasta ja kulutuksen lisäämisestä ei pidä ymmärtää kehotuksena hillittömään tavaranhankintaan omista varoista riippumatta. Hänen mukaansa riittää, kun työssäkäyvät suomalaiset eivät ala turhaan kiristää kukkaronnyörejä. Ministeri myös kannustaa käyttämään rahaa nimenomaan palveluihin.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) veti vuodenvaihteessa esiin suuren investointisuunnitelman, jota kutsui kolmanneksi tieksi. Työministeri Tarja Cronberg (vihr) ehti jo tyrmätä koko kolmannen tien ilmaston kannalta kestämättömäksi, muun muassa siihen sisältyvien oikeiden tiehankkeiden takia.

Lehtomäki ei halua arvostella puoluetoveri Vanhasen suunnitelmaa. Hänen mielestään tiehankkeisiin suhtaudutaan Suomessa turhan vanhakantaisesti. Ympäristöministeri uskoo, ettei edes yksityisautoilun ympäristörasite ole tulevaisuudessa yhtä paha kuin nykyään.

”Viimeistään 2020-luvulla pitäisi saada vaihdettua autokanta sellaiseksi, ettei päästöjä tule.”

Lehtomäki arvelee, että parhaiten tähän päästään sähköautoilla. Aivan vielä sähköautoteknologia ei ole ministerin mukaan kypsää laajaan käyttöön.

”Sitten auto on riittävä, kun sillä päivän huruttelee ja yöksi lyö seinään latautumaan. Eli kun yhdellä latauksella pääsee 200 kilometriä ja akut latautuvat muutamassa tunnissa”; Lehtomäki arvioi.

Lähivuosina autoliikenteen päästöjä voi Lehtomäen mielestä leikata parhaiten biopolttoaineiden avulla.

Teksti
SK netin toimitus
Sammeli Heikkinen / STT
Kuva
Matti Björkman / Lehtikuva

Keskustelu
Mitä olet tehnyt ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi?