Kansan pulssilla

Heikentyneet kyselytulokset saivat hallituksen keskittämään viestintää pääministerin kanslialle.

Kotimaa 19.03.2021 06:00
Mikko Niemelä
Hallitus on toistuvasti joutunut selittämään eri viranomaisten viestien ristiriitaisuutta. © Antti Aimo-Koivisto/LK

Alle puolet suomalaisista pitää koronakriisiin liittyvää viranomaisviestintää hyvänä tai melko hyvänä. Vastaajat kokevat viestinnän heikentyneen alkuvuoden 2021 aikana.

Tilastokeskus on kysynyt suomalaisilta mielipiteitä jo vuoden ajan muun muassa viranomaisten koronatoimista, vastaajien mielialasta, koronaohjeiden noudattamisesta ja siitä, miten hyvin viranomaiset ovat onnistuneet viestinnässään epidemian aikana.

Kansalaispulssiksi kutsuttu verkkokysely tehtiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2020. Kyselyä on toistettu kolmen viikon välein, ja vastaajat ovat vaihtuneet joka kierroksella.

Kyselyn otos on ollut noin 2 200–3 000 henkilöä, joista noin puolet on vastannut kysymyksiin. Vastaajina on ollut 15–74-vuotiaita mannersuomalaisia.

Sisältö