Hyppy yksityiselle

Virkamiesten ja poliittisten avustajien karensseista on tehty vähän sopimuksia.

politiikka
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viime vuosina useat poliitikot ja heidän erityisavustajansa ovat siirtyneet yhteisten asioiden hoitamisesta etujärjestöjen lobbareiksi ja terveysyhtiöiden johtoon.

Uusin tapaus on työministeri Jari Lindströmin (sin) erityisavustajan Juha Halttusen siirtyminen politiikan ytimestä viestintätoimisto Bliciin, jota johtaa entinen kokoomusvaikuttaja Niilo Mustonen. Halttunen toimi myös sinisten ministeriryhmän avustajien vetäjänä. Hänellä oli keskeinen rooli poliittisena neuvottelijana.

 

politiikasta yksityisen sektorin piiriin loikkasi myös valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) erityisavustaja Joonas Turunen. Hän siirtyi 2016 Mehiläisen kehityspäälliköksi myymään ulkoistuksia julkiselle sektorille.