Kokoomusjohto hämillään Kanerva-skandaalin uusista käänteistä

Ilkka Kanerva
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Ilkka Kanerva


Kokoomuksen johto joutui jälleen kerran hämmästymään ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstariskandaalin käänteissä. Uusin yllätys oli tieto, jonka mukaan tekstiviestien julkaisukieltoa haettiin Helsingin käräjäoikeudesta muodollisesti Johanna Tukiaisen nimellä, mutta myös sillä perusteella, että ministeri Kanervakin vastustaa viestien julkaisemista.

Teksti Pekka Ervasti

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan käräjäoikeuden salaiseksi julistamissa perusteluissa on virke, jonka mukaan “molemmat viestittämisen osapuolet vastustavat viestien julkaisemista”. Tämä voi viitata siihen, että Kanerva olisi ainakin ollut etukäteen tietoinen oikeuteen jätetystä turvaamistoimihakemuksesta.

Kännykkä

Sen enempää kokoomuksen puolue- kuin ryhmäjohdollakaan ei ollut torstaina illan suussa tietoa siitä, että ministeri Kanerva olisi jollakin tavalla ollut mukana tai edes tietoinen Tukiaisen käynnistämästä oikeusprossessista.

“En ole sellaista kuullut”, kertoi puoluejohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Katainen ei halunnut ottaa kantaa, onko edes periaatteessa soveliasta, että valtioneuvoston jäsen olisi mukana hankkeessa, jossa oikeusteitse yritetään estää ministerille epäedullisen aineiston julkaiseminen.

“En halua ottaa tuohon kantaa, ennen kuin olen selvittänyt asiaa”, Katainen sanoi.

Kanervalla edelleen
ryhmän tuki

Katainen käsitteli tekstiviestiskandaalia myös poliittisessa tilannekatsauksessaan kokoomusryhmän viikoittaisessa kokouksessa torstaina iltapäivällä.

Hän toisti samat asiat, jotka on jo aikaisemmin kerrottu julkisuuteen: Kanerva on pahoitellut tekstareiden lähettämistä ja pyytänyt sopimatonta käytöstään anteeksi.

Kokoomuslaiset suhtautuvat tyynesti tietoon, että Hymy julkaisee Kanervan erotiikkatanssija Johanna Tukiaiselle lähettämiä tekstiviestejä ensi viikolla.

“Ei ministerin luottamus ole Hymyn päätoimittajan pöytälaatikossa, vaan kokoomusyhteisön käsissä”, ryhmäpuheenjohtaja Pekka Ravi sanoi.

Hänen mukaansa ministeri Kanervalla on kokoomusryhmän tuki takanaan.

“Jos ilmenee jotakin muuta, sitten on uuden tilannearvion paikka”, Ravi totesi.

Lisää aiheesta
Kanerva mukana turvaamistoimihakemuksessa? (SK netti 27.3.2008)

Keskustele
tekstarikohusta PolKom.fi-blogissa, jonne pääset tästä


Kuvat Pekka Sakki / Lehtikuva ja Kaisa Rautaheimo