Kokoomus suurin kuntapuolue, perussuomalaisille rökälevoitto: Lue SK:n vaalianalyysi

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Timo Soini perussuomalaisten vaalivalvojaisissa ravintola Zetorissa Helsingissä 26. lokakuuta 2008.

Kokoomus nousi kuntavaaleissa maan suurimmaksi kuntapuolueeksi. Sdp ja keskusta olivat suuria häviäjiä. Vihreät teki historiaa. Keskustan sisäinen valtataistelu sai tappiosta lisää kierroksia. Timo Soini puolestaan leijaili kohti entistä painavampaa poliittista asemaa. Lue Suomen Kuvalehden politiikan toimittajien analyysi vaalien tuloksesta.

Kuntavaalien rökälevoittaja Timo Soini perussuomalaisten vaalivalvojaisissa ravintola Zetorissa Helsingissä 26. lokakuuta 2008. (Kuva Kaisa Rautaheimo)

Jyrki Katainen riemuitsee vaalituloksesta Ylen Isossa Pajassa 26. lokakuuta 2008.

Kun äänet oli laskettu, kokoomus oli saanut 23,4 prosenttia annetuista äänistä. Koskaan aiemmin kokoomusta ei ole äänestetty suurimmaksi puolueeksi eurovaaleja lukuun ottamatta.
Kokoomuksen Jyrki Katainen riemuitsee vaalituloksesta Ylen Isossa Pajassa 26. lokakuuta 2008. Jutta Urpilaisen johtama Sdp jäi toiseksi. (Kuva Petri Kaipiainen)

Sdp menetti suurimman kuntapuolueen asemansa, kun se sai 21,2 prosentin kannatuksen. Tämä on 2,9 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime kunnallisvaaleissa. Sdp:n viime vuosien alamäki tosin näyttää pysähtyneen.

Torjuntavoiton hinta oli kuitenkin kova. Demarit menettivät kannatustaan jokaisessa vaalipiirissä. Tämän tuloksen voimalla Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen voi kuitenkin paitsi vaatia myös saada jäsenistön mukaan saneeraukseen, arvioi Suomen Kuvalehden Pekka Ervasti.

Keskustalle
tuntuva tälli

Puheenjohtajat Jyrki Katainen (kok), Matti Vanhanen (kesk) ja Jutta Urpilainen (sdp) Ylen Isossa Pajassa 26. lokakuuta 2008.

Keskusta sai 20,1 prosenttia äänistä eli 2,6 prosenttiyksikköä viimekertaista vähemmän. Valtuutettujen määrällä mitattuna keskusta on kuitenkin yhä selvästi suurin puolue.
Puheenjohtajat Jyrki Katainen (kok), Matti Vanhanen (kesk) ja Jutta Urpilainen (sd) Ylen Isossa Pajassa 26. lokakuuta 2008. (Kuva Petri Kaipiainen)

Ervastin mukaan sekä Matti Vanhasen että Jarmo Korhosen elekieli Isossa Pajassa paljasti, että keskustan johto oli saanut tuntuvan tällin. Se ei voi mennä ohitse ilman seuraamuksia. Myös keskustan sisäinen valtataistelu sai lisää kierroksia kuntavaalituloksesta.

Perussuomalaiset oli puheenjohtajansa Timo Soinin johdolla kuntavaalien suurin voittajapuolue. Voittoa luonnehdittiinkin rökälevoitoksi. Puolueen osuus äänistä oli 5,4 prosenttia, kun neljä vuotta sitten puolue sai vain prosentin verran äänistä.

Soini leijaili rökelevoittonsa varmistuttua kohti puolueen vaalivalvojaisia ja entistä painavampaa poliittista asemaa.

Vihreät ohi
vasemmistoliitosta

Vaalien selviin voittajiin lukeutui myös vihreät. Puolue sai historiansa parhaimman vaalituloksen. Sen ääniosuus oli 8,9 prosenttia eli 1,5 prosenttiyksikköä viimekertaista enemmän.

Osmo Soininvaara vihreiden vaalivalvojaissa Helsingissä 26. lokakuuta 2008.

Vihreät meni aivan ääntenlaskennan lopussa vasemmistoliiton ohi, kun Helsingin äänet saatiin lasketuiksi. Merkittävää on, että vihreät nousi kokoomuksen jälkeen toiseksi suurimmaksi puolueeksi sekä Helsingissä että Espoossa.
Vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara sai eniten henkilökohtaisia Helsingissä, 8576 ääntä. (Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva)

Vihreät ovat menossa sinne, mihin vasemmistoliitto ei ehkä enää koskaan palaa, Ervasti kirjoittaa PolKom.fi-blogissa.

Vasemmistoliitolle vaalit olivat pettymys. Puolueen osuus äänistä oli 8,8 prosenttia. Tämä on 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

Rkp ylsi sille normaaliin vaalitulokseen. 4,7 prosentin ääniosuudessa oli puolen prosenttiyksikön vähennys viime kunnallisvaalien tuloksesta. Kristillisdemokraatit eteni 0,2 prosenttiyksikön verran ja päätyi 4,2 prosenttiin äänistä.

Pienpuolueet ja sitoutumattomat keräsivät yhteensä runsaat kolme prosenttia annetuista äänistä.

Nukkuvien puolue
yhä suurin

Äänestysaktiivisuus nousi viimekertaisesta. Vaaliuurnilla kävi 61,2 prosenttia äänioikeutetuista. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 58,6.

Äänestysprosentti nousi kuntavaaleissa toista kertaa peräkkäin. Suunnilleen samaan tulokseen päästiin vuoden 1996 vaaleissa.

Lue SK:n politiikan toimittajaien vaaliraportit PolKom.fi-blogista, jonka kaikki merkinnät löydät täältä

Teksti
SK netin toimitus
STT

Kuva
Petri Kaipiainen

Lisää kuntavaaleista
PolKom.fi-blogi
Arvio kuntavaaleista: Keskustan sisäinen valtataistelu sai lisää kierroksia (SK netti 26.10.2008)
Ben Zyskowicz murehtii: Pääministeri Matti Vanhasen asema hankaloituu keskustassa (SK netti 26.10.2008)
Ministeri Mari Kiviniemi keskustan vaalitappiosta: Vaalimainontaa oli liian vähän (SK netti 26.10.2008)
Ylen ennuste nostaa kokoomuksen suurimmaksi kuntapuolueeksi (SK netti 26.10.2008)
Perussuomalaiset jo voittaja (SK netti 26.10.2008)
Ennakkoäänet lupaavat ykkössijaa Sdp:lle (SK netti 26.10.2008)
Vaisut kuntavaalit finanssikriisin varjossa (SK netti 26.10.2008)
Syökö massaliikkeen protesti keskustan kannatusta Kemijärvellä? (SK netti 17.10.2008)
“Kuntaliitos ei ole ainoa ratkaisu (SK netti 16.10.2008)
Jutta Urpilainen haluaa luoda Sdp:stä politiikan Wikipedia-tiimin (SK netti 14.10.2008)
Väestö vanhenee ja verotulot jakautuvat yhä epätasaisemmin (SK netti 13.9.2008)

Muualla netissä
Ylen teksti-tv: kuntakohtaiset äänestystulokset
Ylen vaalisivut
Ylen vaalitulospalvelu