Kirvesmiehen iso urakka

Karri Kokko
Politiikka 24.8.2007 11:50

Lauri Ihalainen, 54, on ollut SAK:n puheenjohtajana pitempään kuin kukaan häntä ennen. Ensi viikolla Ihalainen valitaan jatkamaan tehtävässään vielä uudet viisi vuotta. 39 todistajaa kertoo, miten urakka alkoi ja miksi se yhä jatkuu.

Teksti Tuomo Lappalainen, Risto Lindstedt ja Reijo Vahtokari
SK 21/2001

Rauno Ihalainen, veli: Meitä on kolme sisarusta, Lauri esikoinen, Leena keskimmäinen ja minä kuopus. Minulla ja Laurilla on viiden vuoden ikäero, ja lapsuuden leikeissä minä kuljin perässä. Olimme työläisperhe, isä oli kaivinkoneenkuljettaja ja äiti R-kioskin myyjä. Elämä saattoi olla niukkaakin, mutta perusasioista huolehdittiin. Meillä lapsilla oli turvallinen olo.

Elsa Ihalainen, äiti: Lauri oli erittäin vilkas ja toimelias lapsi, jolla oli paljon harrastuksia. Hän soitti, tanhusi ja lauloi kuorossa.

Esa Ihalainen, setä: 12-vuotiaana Lassi lähti nuorempien veljieni ja muutaman muun kanssa musisoimaan ja kiertämään lähiseutuja Elämäjärven pojat -yhtyeessä.

Maunu Ihalainen, setä: Kylällä ja suvussa oli pitkä soittoperinne. Elämäjärvelle rakennettiin työväentalo 1958. Siellä soitimme talkoilla, ja muualle tehtiin keikkoja. Talo tuli tansseilla maksettua.

Pekka Ahmavaara, vasemmistoliittolainen SAK:n johtaja: Pihtiputaan Ihalaiset jakautuvat demarihaaraan ja kommunistihaaraan. Demarit ovat raittiita, kd-suku taas on vähemmän raitis.

Maunu Ihalainen: Laurin isoisän Anselmi Ihalaisen kaikki veljet ja sisar olivat kommunisteja. Poliittinen radikalisoituminen johtui siitä, että Elämäjärven työväenyhdistyksen sihteeri Matti Ihalainen oli vangittu, kun hän oli kieltäytynyt asevelvollisuuskutsunnoista, ja hän oli kuollut vankeudessa Tammisaaressa.

Isästäni tuli perheen ainoa sosiaalidemokraatti. Sen täytyi johtua hänen luonteestaan. Hän oli äärimmäisen optimistinen eikä yhtään kiihkeä.

Ammattiin

Antti Lehtonen, rehtori: Minä aloitin 1964 Äänekoskella liikunnanopettajana, ja Lauri tuli samaan aikaan rakennusosaston kirvesmieslinjalle. Minusta tuntui, että hän tiesi, miksi oli ammattikoulussa. Hän osoitti sen valitsemalla kaikki mahdolliset oppiaineet.

Hän sai koulun stipendin, joka oli merkittävä tunnustus. Sen myöntämisessä otettiin koulumenestyksen lisäksi huomioon harrastukset ja sosiaalinen kyvykkyys.

Esa Ihalainen: Koulun jälkeen hän kokosi kesämökkejä kirvesmiehenä Niemenharju Oy:llä.

Maunu Ihalainen: Niemenharjulla ollessaan hän kirjoitti minulle ja kertoi olevansa kiinnostunut Työväen Akatemiasta, vaikka töissä hyvin viihtyikin. Minä kovasti kannustin. Akatemiasta ei valmistu, mutta sieltä saa valmiuksia.

Hilkka Nurmivaara, parturikampaaja, sosiaalidemokraattisen Päivän Nuoret -kerhon vetäjä: Olin kerran pihalla, kun Lauri käveli ohi ja pyysi kahville. Hän oli vähän aralla mielellä, kertoi päässeensä Kauniaisiin Työväen Akatemiaan ja miettivänsä, minkälaisia aineyhdistelmiä pitäisi valita. Osasin sanoa vain, että valitse jotain yleissivistävää.

Jussi Lukkari, eversti evp: Keväällä 1967 hän oli Korialla aliupseerikoulun oppilaana joukkueessani. Kun sieltä siirryttiin Keuruulle juuri perustettuun pioneeripataljoonaan, hänestä tuli seuraavan kurssin santsari.

Hän oli hiljainen, jämpti ja huumorintajuinen. Kun oltiin siltaleirillä, hän pystyi tekemään viimeistelyä vaativia hommia, joihin tarvittiin jokamiehen taitoja enemmän osaamista. Hänet ylennettiin varusmieskersantiksi, mikä ei ole kovin tavallista, ja muistaakseni hänet palkittiin ikäluokkansa parhaana.

Helsinkiin

Esa Ihalainen: Työväen Akatemian jälkeen Lassi oli jonkin aikaa Sosiaalidemokraattisten nuorten piirisihteerinä Keski-Suomessa. Siitä hommasta Niilo Hämäläinen houkutteli hänet Helsinkiin SAK:n nuorisosihteeriksi.

Raimo Kantola, SAK:n nuorisovaliokunnan silloinen jäsen: Minun muistini mukaan hänen valintaansa ei käsitelty kovinkaan laajassa piirissä.

Niilo Hämäläinen, SAK:n silloinen puheenjohtaja: Laurin isä Esko oli niitä, joiden kanssa keskustelin paljon vaikeina aikoina 50-luvun lopulla. Puheenjohtaja ei tietenkään nuorisosihteeriä valinnut, mutta hänen mielipidettään kuunneltiin.

Pekka Ahmavaara: Lauri oli ehtinyt olla nuorisosihteerinä vasta vähän aikaa, kun Hämäläinen lähetti hänet televisioon keskustelemaan työsuojelusta. Se oli ensimmäinen kerta, kun suuri yleisö kuuli Laurista.

Jaakko Laakso, silloinen taistolainen nuorisopoliitikko: Hän edusti sosiaalidemokraattisessa nuorisoliikkeessä lähinnä oikeisto-keskustaa. Hän oli selvästi oikeammalla kuin esimerkiksi Ulf Sundqvist tai Erkki Liikanen. Hänen avullaan puoluejohto yritti osin kontrolloida ja valvoa, mitä nuorisoliikkeessä tapahtui.

Tässä vaiheessa hän eristi itsensä aika pahasti. SAK:n nuorisosihteerihommassa oli vähän suojatyöpaikan makua.

Politiikkaan

Folke Sundman, Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton (SNK) silloinen pääsihteeri: Hänet valittiin SNK:n liittoneuvoston puheenjohtajaksi Turussa 1973. Minut valittiin samassa kokouksessa SNK:n pääsihteeriksi.

SNK:ssa oli niihin aikoihin kovia linjariitoja. Turun kokouksessa siihenastinen johto – Sundqvist, Matti Ahde ja muutamat muut – jäi vähemmistöön, ja radikaali siipi, johon minäkin kuuluin, valtasi johtopaikat. Lauri oli näiden riitojen ulko- tai yläpuolella. Liittoneuvoston puheenjohtajana hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että rivit saatiin uudestaan kokoon.

Mielestäni ei voi sanoa, että hän olisi ollut puoluejohdon mies. Jos hän jotain edusti niin ay-liikettä.

Jaakko Laakso: Hän oli sillä tavalla pragmaattinen, että hän ei jakanut demareista vasemmalla ollutta porukkaa yhteistyökelpoisiin ja -kelvottomiin, niin kuin jotkut muut, jotka asettivat ideologis-poliittisia esteitä yhteistyölle taistolaisten kanssa.

Pekka Saarnio, Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton silloinen puheenjohtaja: Hän oli mukana uudessa aallossa olematta silti kovin radikaali. Hän sai aikanaan tavattomasti lähennettyä poliittista ja ammatillista nuorisoliikettä toisiinsa.

Matti Viialainen, Teiniliiton silloinen puheenjohtaja: Lauri oli komia nuorukainen, joka osasi soittaa kitaraa ja laulaa.

Pekka Sarkkinen, SNK:n silloinen puheenjohtaja: Muistan, miten viriili nuorimies rekisteröi vastakkaisen sukupuolen, mutta teki sen niin fiksusti, että synnytti ilmeisesti enemmän tarvetta kuin mitä oli tarvetta esitellä tuotetta.

Eteenpäin

Raimo Kantola, SAK:n järjestövaliokunnan silloinen puheenjohtaja: Hänet valittiin SAK:n järjestösihteeriksi vuonna 1978. Hänen edeltäjänsä Mauno Alppinen oli ollut hyvin jyrkkäkulmainen leskisläinen. Monilla oli aika lailla nieleskelemistä, kun paikalle tuli Ihalaisen kaltainen asioihin hyvin avarasti suhtautuva puurtaja.

Pertti Viinanen, SAK:n silloinen 3. puheenjohtaja: Hänellä oli vahvat näytöt järjestötoiminnasta nuorisotoiminnan kautta. Valinnassa pantiin aika tavalla painoa sille, että hänet tunnettiin ihmisenä, joka yleensä teki sen mitä lupasi. Se on järjestöelämässä hyvin tärkeää.

Hän myös kirjoitti paljon. SAK:n puheenjohtajien tärkeimmät puheet tehdään ryhmätyönä, jolloin toimiston sisärinkiin tulevat ne, jotka osaavat kirjoittaa.

Raimo Kantola: Ay-liikkeen eheydyttyä tarvittiin tällaista tyyppiä, joka kykenee ohjaamaan organisaatiota muuten kuin käskemällä.

Tapani Kahri, Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) silloinen työehtosopimusasioista vastannut johtaja: Laurin nimi tuli 70-luvun lopulla yhä useammin esiin, kun meidän pojat ja SAK:n pojat tekivät yhdessä jotakin. Meidän puolella arviot hänestä olivat erittäin positiivisia. Vaikka hän ei vielä ollut siinä asemassa, että hän olisi voinut tehdä itse ratkaisuja, hän vaikutti asenteelliseen ilmapiiriin positiivisesti.

Risto Piekka, Akavan silloinen järjestösihteeri: Lauri ja minä teimme vuonna 1978 ensimmäisen luonnoksen siitä, mitä kaikkea palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistyö voisi tarkoittaa. Tällainen yhteistyö oli silloin kansainvälisestikin ainutlaatuista. Taustalla oli ajatus, että kun kerran tuloneuvotteluissa istuttiin samalla puolella pöytää, niihin oli viisasta valmistautuakin yhdessä. Samalla haluttiin parantaa palkansaajajärjestöjen asemaa poliittisiin päätöksentekijöihin päin.

Tuolloin tekemämme asiakirja on yhä voimassa, ja sen aikaansaama yhteistyö on osaltaan vaikuttanut esimerkiksi hallituskokoonpanojen monipuolistumiseen.

Ykkösketjuun

Pertti Viinanen: Hän kasvoi tehtäviensä mukana.

Per-Erik Lundh, Metallityöväen liiton entinen puheenjohtaja: Siirryin Metallityöväen liittoon vuonna 1984. Hän oli silloin selvä ehdokas SAK:n sihteeriksi jälkeeni. Muistaakseni minä vielä ehdotin hänen valitsemistaan.

Pertti Viinanen, SAK:n silloinen puheenjohtaja: Sihteerin rooli muuttui aika tavalla, kun hän tuli Lundhin tilalle. Pärre mietti asioita hirveän paljon, mutta ei ollut kovin ulospäin suuntautuva. Laurilla oli määrätietoista pyrkimystä eteenpäin, ja silloin oli selvää, että hän myös haki julkisuutta eri tavalla kuin Lundh. Joskus panin merkille, että Lauri käytti minä-muotoa, kun joku toinen olisi sanonut me.

Pekka Ahmavaara: Minut valittiin SAK:n sihteeriksi 1985 eli vuosi Laurin jälkeen. Olimme työpari ja muodollisesti tasa-arvoisia. Vaikka hän edusti enemmistöryhmää ja minä vahdin häntä oman ryhmäni puolesta, hän oli aina avoin ja reilu. En muista, että hän olisi koskaan tehnyt mitään temppua minulta salaa.

Pertti Viinanen: Vaikka Laurilla oli selvästi kiinnostusta puheenjohtajan paikkaa kohtaan, se ei aiheuttanut meidän suhteeseemme jännitteitä. Lauri on luonteeltaan hyvin lojaali esimiehiä kohtaan. Hän ei lähtenyt kaivamaan maata toisten jalkojen alta vaan odotti omaa vuoroaan ja pyrki petaamaan asiat niin, että hän on valmis, kun hänen aikansa tulee.

Eero Heinäluoma, Ihalaisen pitkäaikainen avustaja: Vuonna 1987 hänen nimensä oli esillä, kun Sdp:lle haettiin uutta puoluesihteeriä. Tärkein syy oli, että puolueen johtoon haluttiin joku, joka tuntee ay-liikkeen ja ymmärtää perusduunaria. Matti Ahde oli siihen asti ollut tämän porukan edustaja, mutta hän oli jäämässä pois. Muutenkin Sdp:n ja ay-liikkeen suhteissa oli tapahtunut tiettyä etääntymistä.

Puheenjohtajaksi

Raimo Kantola, SAK:n silloinen 3. puheenjohtaja: Pertti Viinanen ja minä koimme syksyllä 1989 pirunmoisen takaiskun, kun olimme neuvotelleet tupo-ratkaisun, ja sitten meille selvisi, että metalli- ja paperiliitot eivät hyväksykään sen mukaista työehtosopimusmallia. Viinanen tympääntyi tästä niin paljon, että ilmoitti eroavansa SAK:n palveluksesta.

Pertti Viinanen: Kun kerroin toimistovaliokunnalle aikovani käyttää tällaisen puheenvuoron, Lauri sanoi, että älä ihmeessä. Meillä oli edustajakokous tulossa vuoden päästä, joten toimikautta ei muutenkaan olisi ollut jäljellä paljon.

Jouni Riskilä, Kunta-alan ammattiliiton (KTV) puheenjohtaja: Minä vedin uuden puheenjohtajan etsintäryhmää. Mukana olivat myös Metallin Pärre Lundh, Antero Mäki Paperiliitosta, valtion työntekijöitä edustavan VAL:n Raimo Rannisto ja Liikeliiton Maj-Len Remahl.

Kun tunsin Ihalaisen jo aikaisemmista tehtävistä, ryhdyin hyvin vahvasti hänen asialleen. Pidin häntä rehellisenä ihmisenä, joka osasi käsitellä vaikeita asioita ja tulla ihmisten kanssa toimeen.

Raimo Kantola: Minun ehdokkuudellani spekuloitiin kaiken aikaa, vaikka en sanonut kenellekään, että olisin käytettävissä. Olisin kyllä ollut, jos työryhmä olisi päätynyt minuun, mutta se ehdotti Ihalaista, ja minä tyydyin siihen.

Julkisuudessa ehdokkaina mainittiin myös Matti Puhakka ja Tarja Halonen. Risto Kuisma ilmoittautui itse halukkaaksi, mutta kukaan ei tietääkseni kannattanut häntä.

Maj-Len Remahl, Liikeliiton silloinen puheenjohtaja: Varteenotettavia ehdokkaita ei ollut oikeastaan muita kuin Lasse.

Per-Erik Lundh: Lopulta päädyttiin siihen, että olisi hyvä, jos puheenjohtaja tulisi SAK:n sisältä.

Risto Piekka: Joulukuussa 1989 olimme Moskovassa neuvottelemassa sikäläisten ay-johtajien kanssa, kun SAK:n kommunistinen sihteeri Simo Elomaa sanoi bussissa kaikkien kuullen, että Lasse on saatava puheenjohtajaksi. Sitten Simo kysyi, kumpi olisi Ihalaisen kannalta parempi, se että kansandemokraatit ovat hänen takanaan vai häntä vastaan.

Aarno Aitamurto, SAK:n silloinen 2. puheenjohtaja: Vasemmistoliitosta viestitettiin demareille ihan oma-aloitteisesti, että kannatimme Ihalaista. Kantola oli vaihtoehtona, mutta Lasse oli nuorempi, ja tulimme siihen tulokseen, että asioita on hyvä katsoa vähän pitemmällä tähtäimellä.

Maunu Ihalainen: Hänen kielteinen suhtautumisensa alkoholiin on vienyt häntä eteenpäin ja lisännyt häneen kohdistuvaa luottamusta.

Tulikaste

Tapani Kahri, STK:n silloinen toimitusjohtaja: 90-luvun vaikeat asiat tulivat heti kun Lauri tuli. Hän joutui keskelle sotaa suoraan kylmiltään.

Neuvottelut menivät siististi, vaikka asiallisesti olimme hirveän kaukana. Lauri pysyi rauhallisena, vaikka me esitimme aivan poskettomia.

Eero Heinäluoma: Kun Ahon hallitus muodostettiin huhtikuussa 1991, SAK:n johdossa nimenomaan todettiin, että pyritään asialliseen yhteistoimintaan. Siltä pohjalta Laurikin oli tapaamassa hallitusneuvottelijoita ja yritti vaikuttaa hallituksen ohjelmaan.

Ensimmäinen yhteenotto tuli aika nopeasti, kun hallitus alkoi puhua yksipuolisista leikkauksista, mutta siitä päästiin yli. Kun markka kytkettiin  kesäkuussa EY:n laskentayksikköön Ecuun, Lauri ilmoitti ymmärtävänsä hallituksen perusteita. Syksyllä hän teki paljon työtä, jotta Sorsan työvoimakustannuksia alentava ja teollisuuden kilpailukykyä palauttava sopimus olisi mennyt SAK:ssa läpi ja markka olisi saatu pelastettua.

Pertti Viinanen: Minä en olisi ollut valmis sellaisiin suoriin palkkojen alennuksiin, joita Sorsa esitti.

Pekka Ahmavaara: Joskus laman aikana demarien keskuudessa jupistiin, että Ihalainen on hyvien aikojen puheenjohtaja.

Raimo Kantola: Ihalaiselle ja minulle oli melkoinen yllätys, että teollisuusliitot, siis Lundh ja Mäki, kävelivät meidän yli. Kuvittelimme, että he olisivat siinä taloudellisessa tilanteessa taipuneet Sorsan sopimukseen, vaikka emme voineetkaan olla siitä varmoja.

Pekka Ahmavaara: Lauri oppi ainakin sen, että hän ei lähde sopimaan eikä kuittaamaan mitään ennen kuin hän on varmistanut taustansa. Hän oppi pitämään yhteyttä liittojohtajiin ja ottamaan vakavasti sen mitä he sanovat.

Sotajalalle

Eero Heinäluoma: Meillä oli vielä kesäkuussa 1992 yritys parantaa suhteita SAK:n ja Ahon välillä. Aho kutsuttiin Kiljavalle SAK:n hallitukseen, missä hänelle sanottiin, että haluamme yhteistyötä, mutta olemme valmiit puolustamaan työttömyysturvaa ja työehtosopimusten yleissitovuutta tarvittaessa vaikka lakolla. Aho antoi silloin ymmärtää, että hän käsitti tämän viestin, mutta myöhemmin hän puuttui nimenomaan näihin asioihin.

Raimo Kantola: Mehän jouduimme sitten uhkaamaan yleislakolla kaikkiaan kolme kertaa. Se oli Ihalaiselle aina myrkkyä. Hän ei ollut koskaan ensimmäisenä ehdottamassa työtaistelutoimia.

Jarmo Pellikka, Liiketyönantajain keskusliiton silloinen toimitusjohtaja: Joskus hän olisi voinut olla kovempi hallitukseen päin. Hän olisi voinut omilla mielipiteillään pysäyttää jotkut (Iiro) Viinasen ja muiden kaikkein hurjimmat ajatukset asioiden muuttamisesta ilman, että aina olisi tarvinnut turvautua yleislakkouhkaan.

Esa Swanljung, STTK:n silloinen puheenjohtaja: Laurin suhtautuminen Ahoon oli varmaan ihan yhtä kriittinen kuin minulla siihen aikaan. Kun keväällä 1993 käytiin keskusteluja hallituksen vaihtamisesta, minä olin kuitenkin Lauria aktiivisempi.

Kysymys ei ollut siitä, että olisi yritetty varsinaisesti kaataa hallitusta. Enemmänkin selviteltiin, olisiko muita vaihtoehtoja. Lauri tyytyi lähinnä seurailemaan sivusta.

Per-Erik Lundh: Ihalaisen kanssa ei yleensä puhuttu Sdp:n asioista tai puolueiden suhteista. Keskusteluissa käsiteltiin enemmän sitä, miten asioita hoidetaan kuin sitä, kuka niitä hoitaa.

Eero Heinäluoma: Kaikkien näiden kriisien yhteydessä Lauri säilytti asialliset ja toimivat puhevälit myös Ahoon.

Esa Swanljung: Lauri otti tehtävänsä laman aikana hirveän vastuullisesti. Hän osasi erottaa ne asiat, joissa ei ollut kyse vain julkisen mielipiteen hurahtamisesta vaan joissa oli oikeasti pakko joustaa silloisten taloudellisten realiteettien takia.

Per-Erik Lundh: Hänen asemansa SAK:ssa alkoi selvästi vahvistua vuoden 1994 paikkeilla. Osittain se johtui siitä, että taloudessa tapahtui samoihin aikoihin käänne parempaan. Tärkein syy oli kuitenkin, että hänen linjansa osoittautui oikeaksi.

Eero Heinäluoma: Kun Uffe (Sundqvist joutui lähtemään puolueen johdosta, erilaisia lähetystöjä kävi suostuttelemassa myös Lauria Sdp:n puheenjohtajaksi. Yksi syy oli, että hänet koettiin nuhteettomaksi. Hän oli myös demareista ainoa, joka oli pärjännyt Aholle televisiossa. Lauri kuitenkin kieltäytyi hyvin päättäväisesti.

Maunu Ihalainen, Sdp:n entinen hallintopäällikkö: Hänellä ei ole koskaan ollut tarvetta olla puolueessa vallankäyttäjä.

Eurooppaan

Pertti Salolainen, silloinen kokoomuslainen ulkomaankauppaministeri: Minä johdin EU-neuvotteluissa Suomen valtuuskuntaa. Kun Ahon hallitusta synnytettiin, ay-liikkeen taholta esitettiin toivomus, että jatkaisin siinä EU-asioiden hoitamista, niin kuin sitten tapahtui.

Meillä oli säännöllisesti kokouksia, joissa kerroin Ihalaiselle ja muille ay-johtajille neuvotteluista. Oli paljolti Ihalaisen ansiota, että ay-liike tuki jäsenyyttä niin voimakkaasti. Hänen panoksensa Suomen EU-päätöksessä oli mielestäni erittäin ratkaiseva.

Ulpu Iivari, Sdp:n europarlamentaarikko: Lauria on moitittu eurooppalaisen ulottuvuuden puutteesta. Jotkut SAK:n kansainvälisiä asioita hoitaneet ovat olleet vähän harmissaan siitä, että häntä on vaikea saada lähtemään kansainvälisiin kokouksiin. Saattaa tietysti olla, ettei hänestä ole kovin mieluisaa kulkea maailmalla, koska hän hyvänä puhujana haluaisi ilmaista itseään paremmin kuin nyt on mahdollista.

Pertti Viinanen: Sekä hänellä että minulla kielitaidon puute on ollut selvä haitta. Tulkit ovat tietysti olemassa sitä varten, että he kääntävät, mutta mikään ei silti korvaa suoria keskusteluja.

Maunu Ihalainen: Rajallinen kielitaito on ollut myös jossakin mielessä turvatekijä. Se on rajannut asioita sillä tavalla, että hän ei ole harhautunut ihan joka suuntaan.

Maisa Kaasinen, entinen sihteeri: Olin kerran lentokentällä vastassa, kun Lauri tuli Ranskasta. Olin juuri käynyt kaupassa, ja minulla oli autossa HK:n sininen lenkki. Laurin silmät kirkastuivat, ja hän kysyi ensimmäiseksi, saako hän syödä sen. Ranskassa hänelle oli yritetty syöttää joitain pikkulintuja.

Takuumies

Eero Heinäluoma: Kun Martti Ahtisaari oli valittu presidentiksi, Matti Pekkanen, Casimir Ehrnrooth ja Lauri kävivät puhumassa Ahtisaarelle, että hänen pitäisi presidenttinäkin jatkaa vaalikampanjansa työllisyyslinjaa. Näin syntyi Pekkasen työllisyysryhmä, joka loi sen henkisen maaston, jossa Lipposen hallitus saattoi eduskuntavaalien jälkeen aloittaa työnsä. Työttömyyden vähentämisestä tuli koko politiikan punainen lanka, mutta samalla sitouduttiin huolehtimaan julkisen talouden tasapainottamisesta.

Esa Swanljung: Varsinkin vientiteollisuudessa kasvu oli silloin jo erittäin nopeaa. Laurilla oli kova työ vakuuttaa yksittäiset liitot siitä, että työllisyyden takia niiden oli syytä olla pidättyvämpiä kuin mihin talouskehitys antoi mahdollisuuden. Sitten hän sai vielä vakuutettua Lipposen siitä, että valtion kannatti lähteä tukemaan tällaista politiikkaa.

Eero Heinäluoma: Laurin mielestä oli SAK:n uskottavuuden kannalta tärkeää, että jos hallitus otti työllisyystavoitteen ensisijaiseksi, myös työmarkkinoilla kyettiin tekemään maltillisia tuloratkaisuja.

Matti Viialainen, vasemmistoliiton silloinen puoluesihteeri: Kevään 1995 hallitusratkaisua sondeerattiin hyvissä ajoin myös ay-liikkeessä. Lipponen epäili, että vasemmistoliitosta ei olisi vastuunkantajaksi, mutta Lauri vakuutti hänelle, että vasemmistoliiton kanssa voidaan sopia asioista, ja jos sovitaan, sana myös pitää. Tämä puoltolausunto painoi paljon, kun Lipponen harkitsi vasemmistoliiton ottamista hallitukseen.

Pekka Ahmavaara: Hän takasi, että vasemmistoliitto käyttäytyy kunnolla.

Aarno Aitamurto: Koin, että vasemmiston yhteistyö on hänelle hyvin tärkeä arvo.

Sadonkorjuu

Esa Swanljung: Vuonna 1995 tehdyllä tuloratkaisulla oli hämmästyttävä vaikutus talouden kehitykseen. Oli kova juttu, kun ay-liike sitoutui huolehtimaan, että suomalaiset yritykset pärjäävät ja niille luodaan edellytyksiä. Lauri oli siinä ihan keskeinen insinööri.

Vuoden 1997 sopimus tehtiin ihan samalla sapluunalla, mutta siinä ei ollut enää samaa muutoksen dramatiikkaa.

Pertti Parmanne, SAK:n pääekonomisti: Tulopoliittisessa selvitystoimikunnassa kehitettiin Sixten Korkmanin johdolla niin sanottu jakovaramalli, jossa palkankorotusvara määräytyi kansantalouden keskimääräisen tuottavuuden ja kulloisenkin tavoiteinflaation mukaan. Ihalainen antoi tälle mallille heti tukensa ja näki siinä aivan oikein sellaisen ankkurin, josta voisi olla SAK:lle käyttöä pitemmänkin aikaa.

Esa Swanljung: Parmanteella ja muilla asiantuntijoilla oli suuri merkitys siinä, että jakovaramalli adoptoitiin ay-liikkeessä. Mutta tarvittiin silti Laurin kaltainen karismaattinen ihminen markkinoimaan se oikeassa paketissa.

Antti Kalliomäki, Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja: Silloinkin, kun mentiin liittokierroksille, Ihalaisen kädenjälki näkyi siinä, että ratkaisut olivat tasapainoisia ja varsin maltillisia.

Jouni Riskilä: Julkisen alan liittona olisimme tietysti toivoneet, että SAK olisi puolustanut vielä voimakkaammin hyvinvointipalveluja.

Jarmo Pellikka: Mitä pitemmälle on menty, sitä useammin hän on ajanut enemmänkin kaikkien eturyhmien asiaa eikä vain omien porukoidensa etua. Hänen näkemyksensä siitä, mikä on hyväksi yhteiskunnalle, on minusta jalostunut vuosien mittaan.

Seppo Kääriäinen, keskustan kansanedustaja: Pari kertaa hänen johtamansa SAK on puuttunut asioihin niin, että sillä on ollut ratkaiseva vaikutus sosiaalidemokraattien vaalimenestykseen. Lipponen saa kiittää Ihalaista paljosta, ja tietyissä asioissa Lipposen tahto on Ihalaisen taskussa.

Pehmittäjä

Maisa Kaasinen: Esimiehenä hän oli kannustava.

Eero Heinäluoma: Hän on erinomainen asiantuntijaorganisaation johtaja. Hän ei yritäkään teeskennellä tietävänsä kaiken itse vaan käyttää mielellään ihmisten asiantuntemusta hyväkseen.

Pertti Viinanen: Joissakin tilanteissa hänellä on ollut ongelmia siitä, että hänellä ei ole vahvempaa kentän tuntemusta omasta takaa. Vaikka hän on taustaltaan kirvesmies, hän teki niitä töitä vain suhteellisen lyhyen ajan. Hän on kyllä kiertänyt paljon kenttää ja jututtanut ihmisiä, mutta sillä tavalla ei vielä näe kaikkia arkipäivän ongelmia. Toisaalta häntä auttaa järjestötyössä se, että hän jaksaa loputtomasti keskustella ihmisten kanssa ja hakea erilaisia etenemisteitä.

Jouni Riskilä: SAK:ssa on niin monenlaista porukkaa, että kukaan ei pysty olemaan yhtä aikaa kaikille mieliksi.

Pekka Ahmavaara: Hän yrittää pitää huolta siitä, että vastaan hangoittelijoiden argumentit näkyvät aina tavalla tai toisella jossakin. Hän on nähnyt sen, että monet pehmenevät kummasti, jos heille antaa vähän vastuuta.

Mikko Paiho, SAK:n talouspäällikkö: Jos hän on vakuuttunut siitä, että jossakin asiassa on vain yksi vaihtoehto, hän on hyvin peräänantamaton. SAK:lla oli aikaisemmin kaksi opistoa, joista toinen piti laman aikana lopettaa, kun opistojen valtionapuja leikattiin ja liitot vähensivät jäsentensä kurssitusta. Monille se oli täysin mahdoton ajatus, mutta Lauri toi sen niin monta kertaa käsittelyyn, että lopulta päätös saatiin aikaan.

Pekka Ahmavaara: Hän on varonut käyttämästä demarien enemmistövaltaa väärin hyväkseen. SAK:n toimitsijoiden voimasuhteet ovat nyt melkein täsmälleen oikeat. Ketään ei syrjitä poliittisin perustein.

Kunniasanalla

Matti Vanhanen, keskustan kansanedustaja: Ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja keskustelimme hänen kanssaan muutaman kerran työreformista. Hänellä oli hyvin mutkaton tapa ottaa asioihin kantaa. Hän sanoi suoraan mitä ajattelee ja toi myös vaikuttimensa avoimesti esiin. Siinä mielessä hänen kanssaan oli helppo neuvotella.

Elsa Ihalainen: Kotona koetettiin korostaa rehellisyyden ja avoimuuden merkitystä.

Tapani Kahri: Minä en koskaan pettänyt Lauria eikä hän koskaan pettänyt minua. Aikaa myöten Lauri muutti neuvottelukulttuuria siihen suuntaan, että pähkähullut esitykset vähenivät. Hän on ollut keskeisesti vaikuttamassa siihen, että neuvottelut ovat nyt huomattavasti fiksumpia ja rauhallisempia kuin joskus aikaisemmin.

Eero Heinäluoma: Hänellä ja Kahrilla oli hyvin erikoislaatuinen suhde. Samalla kun molemmilla oli omat intressit ajettavana ja paljon asioita, joista toiselle ei voinut puhua, heidän välilleen syntyi kuitenkin myös luottamusta. Kumpikin luotti siihen, että toista ei yritetä pelata ansaan.

Se oli moderni sovellus 40-luvun asevelihengestä, joka näkyi aikanaan Päiviö Hetemäen ja Niilo Hämäläisen suhteessa, mutta joka hiipui välillä, kun yhdistävät tekijät olivat ohkaisempia.

Mikko Viitasalo, Akavan entinen puheenjohtaja: Vuoden 1997 sopimusneuvottelujen loppusuoralla pääneuvottelijat olivat jo päässeet sopuun palkankorotusmallista, kun jokin SAK:n hallintoelin kaatoi tämän yhteisymmärryksen. Muistan, kuinka ahdistunut Lauri oli tuolloin, kun hän korosti aina sovitun pitävyyttä.

Seppo Riski, Teollisuuden ja työnantajien työmarkkinajohtaja: Sopimusten pitävyyteen kuuluu myös se, että ei sovita siten, että toinen saa toisen käsityksen kuin mitä toinen on tarkoittanut.

Kylmähermo

Pekka Ahmavaara: Hän osaa kyllä pelata kovillakin korteilla. Viime syksyn neuvotteluissa kaikesta muusta oli jo sovittu, mutta ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan nostosta oli erimielisyyttä. Silloin Lauri nousi ylös, käveli ovelle ja sanoi, että jos hallitus ei tule yhtään vastaan, hallituksen edustus neuvotteluhuoneessa on turha, ja jompikumpi lähtee, joko hän tai Raimo Sailas. Vähän aikaa siinä ihmeteltiin, ja sitten Sailas antoi periksi.

Raimo Sailas, valtiovarainministeriön valtiosihteeri: Hänen oli 90-luvun puolivälissä hyvin vaikea hyväksyä heikennyksiä työttömyysturvaan, mutta suuren tuskan jälkeen niistä voitiin lopulta sopia. Kun viime kierroksella sitten oli edessä niiden ehtojen uudelleen parantaminen, hän piti siitä kiinni ehdottomasti ja sitkeästi.

Per-Erik Lundh: Hänelle on tyypillistä, että vaikka asiat eivät tuntuisi etenevän, hän kuitenkin jaksaa puskea niitä eteenpäin.

Jarmo Pellikka: Hän on kuin vanhojen sääntöjen mukainen painija, joka yleensä jatkoajalla vääntää työvoiton. Hänen päreensä eivät pala helposti. Useimmiten hän näyttelee.

Esa Swanljung: Tiukoissa paikoissa hän hillitsee itsensä ja hermonsa mahtavasti. Hän on myös sillä tavalla hyvin positiivinen ihminen, että hän yrittää aina nähdä kaikki asiat parhain päin.

Jos neuvottelupöydässä tuli vastaan jokin kysymys, jota Lauri ei tuntenut ennalta, hän selvitti sen hirveän hyvin. Hänen valmistautumisensa palavereihin oli poikkeuksellisen perusteellista.

Seppo Riski: Hän osaa nähdä myös ne karit, joihin ei kannata ajaa, jos haluaa, että neuvottelut etenevät.

Maunu Ihalainen: Jossakin vaiheessa Lauri oli sitä mieltä, ettei jatka enää. Minä ja äitinsä olimme toista mieltä. Sanoimme, että se on se työ, jonka hän osaa.

Vastuussa

Jussi Lukkari: Kun olemme myöhemmin tavanneet, olen ymmärtänyt, että hän on tavattoman isänmaallinen.

Jarmo Pellikka: On oikeastaan aika erikoista, että Suomen suurimman ja vaikutusvaltaisimman painostusjärjestön puheenjohtaja on rakentanut yhteiskuntarauhaa joka suuntaan.

Maj-Len Remahl: Hän on sosiaalisesti hyvin vastuuntuntoinen.

Rauno Ihalainen: Laurilla on aina ollut sellainen piirre, että hän on empaattisella tavalla mukana auttamassa, kun apua on tarvittu.

Ulpu Iivari: Olimme aikanaan samalla talouspolitiikan johtamiskurssilla. Minusta hän puhui talouspolitiikasta viisaammin kuin moni yritysjohtaja. Olin ylpeä siitä, että työväenliike pystyy pitkän linjan kautta tuottamaan hänen kaltaisiaan viisaita ihmisiä, joilla on kyky omaksua isoja kokonaisuuksia ja tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.

Esa Swanljung: Talousneuvostossa, jossa on maan keskeisimpiä päättäjiä, Lauri käy keskustelua vähintäänkin kilpailukykyisesti. Hän on hankkinut sellaiset tiedolliset valmiudet, että hän pärjää sekä talouspoliittisissa että muissa yhteiskuntapolitiikkaan liittyvissä keskusteluissa erittäin hyvin.

Matti Vanhanen: Minulle jäi kyllä hänen suhtautumisestaan työreformiin se kuva, että hänen uudistusmielisyytensä loppuu heti, jos aletaan mennä SAK:n kannalta väärään suuntaan.

Saarnamies

Tapani Kahri: Hän olisi maailman paras kansankiihottaja, jos hänellä olisi kansankiihottajan luonne. Kerran olin paikalla, kun hän piti puhetta Sdp:n puoluekokoukselle. Hän puhui rauhallisesti mutta päättäväisesti ja piti aina kahden lauseen jälkeen taputustauon ihan niin kuin Hitler. Siinä puheessa ei ollut mitään juonta, mutta kansa oli silti innoissaan.

Johannes Koroma, Teollisuuden ja työnantajien toimitusjohtaja: Hänen tapansa perustella asioita alkaa jossain vaiheessa muistuttaa kirkollista saarnaa. Toisinaan se retoriikka ylittää asian ajamisen kannalta järkevän suhteellisuuden.

Maunu Ihalainen: Harvalla puhujalla on samanlaista paatosta, papillisuutta ja julistuksellisuutta.

Jouni Riskilä: Hän erittelee asiat niin kuin opettaja sormi pystyssä: ensimmäiseksi, toiseksi, ja niin edelleen.

Mikko Viitasalo: Hän haluaa antaa ulospäin itsestään vakavan ja vastuullisen kuvan.

Pekka Ahmavaara: Viime aikoina hänelle on tullut tarve sanoa eri yhteyksissä kaikista asioista kaikki mahdollinen, ei vain se mikä olisi tarpeen. Välillä hän puhuu turhan pitkään ja muidenkin puolesta.

Vapaalla

Risto Piekka, Akavan puheenjohtaja: On vain yksi asia, jota hän ei tarkastele solidaarisuuden näkökulmasta, ja se on jääkiekko. Sitä hän tarkkailee voimakkaasti Jokerien puolella.

Raimo Kantola: Hän omistaa yhden Jokerien osakkeen. Olen joskus esittänyt hänelle siitä tarjouksia, mutta hän ei ole vielä myynyt.

Pertti Viinanen: Jääkiekko on hänelle tapa saada ajatukset hetkeksi pois työasioista.

Pekka Sarkkinen, SAK:n järjestöpäällikkö: Olemme kuuluneet 70-luvun lopulta lähtien samaan kaveri- ja kalaporukkaan. Kalastusta kohtaan hänellä on sekä innostusta että harrastusta. Jos ensimmäistäkään kalaa ei tule, hän on aina sitkein kyykkijä.

Sökön pelaajana hän ei ole Pertti Viinasen luokkaa. Laurin muuten hyvät ominaisuudet ovat korttipelissä hänelle haitta. Hänen naamastaan näkee aina, milloin hänen tekee mieli nokittaa.

Pekka Mustonen, lanko: Perhe- ja sukujuhlissa kuljemme Laurin kanssa kitarat mukanamme. Ohjelmistossa on tanssimusiikkia ja 60-luvun rokkia. Myöhemmin mukaan ovat tulleet myös lastenlaulut ja laulelmat.

Mikko Viitasalo: Hän ei tee absolutismistaan numeroa ja maksaa aina vuorollaan kiltisti ravintolalaskut.

Pekka Sarkkinen: Hän ei osaa yhtään tuhmaa vitsiä.

Isäksi

Riitta Pollari, perheystävä: Kun Lauri alkoi soitella yhä ahkerammin, muutamat ystävät joutuivat huomauttamaan Marjalle, että nyt taitavat olla kyseessä muutkin kuin ammatilliset asiat.

Marjan tytär Aino oli silloin esikoululainen. Antti syntyi melko pian, joten lapset ovat olleet heidän yhteisessä elämässään mukana alusta alkaen. Monet asiat, joista Lauri oli pitänyt puheita teoreettisella tasolla, muuttuivat silloin todeksi. Se pääsi yllättämään Laurin, eikä hän päässyt siitä helpolla.

Pekka Ahmavaara: Kun Laurilla ei vielä ollut perhettä, hän tuli aamulla aikaisin ja lähti illalla myöhään ja teki töitä hirveällä teholla. Antin syntymän jälkeen hän on ottanut perhevelvollisuudet tosissaan. Hän on myös kiinnittänyt perhepolitiikkaan huomiota eri tavalla kuin ennen.

Riitta Pollari: Hän on kova tekemään kotitöitä. Hänessä on se viehättävä ominaisuus, että hän saa arkiset asiat tuntumaan hyviltä. Hän on omistautunut perheelleen ja löytää yllättävän paljon aikaa, kun on kyse Antin harrastuksista.

Maj-Len Remahl: Lauri on aina puhunut tasa-arvosta, ei vain nyt puheenjohtajana ollessaan vaan niin kauan kuin minä olen tuntenut hänet. Hän on minusta ollut SAK-laiseksi mieheksi harvinaisen tiukka tasa-arvon kannattaja.

Riitta Pollari: Lauri ja Marja ovat vanhanaikaisella tavalla kokonaisia ihmisiä, elämää ei ole viipaloitu. He saattavat keskustella simanteosta ja leikkipuiston aukioloajoista samalla intohimolla kuin yhteiskunnallisista asioista. Marja on vaikuttanut Lauriin sillä tavalla, että Lauri on oppinut puhumaan enemmän ristiriitaisuuksista.

Pekka Mustonen: Hän on ystävä- ja perhepiirissä samanlainen kuin julkisuudessakin. Hänestä ei löydä hakemallakaan nousukasmaisuutta.

Niilo Hämäläinen: Levollisin mielin olen hänen toimiansa seurannut.

Keskustelu