Kevan johtajapeli: Jäsenkirja painoi enemmän kuin väitöskirja

Merja Ailus Keskustan Suomenmaa-lehti ennakoi jo lokakuussa Merja Ailuksen valintaa. Kuva Markus Pentikäinen

Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) piti päästä aloittamaan uuden toimitusjohtajan kanssa puhtaalta pöydältä vaalirahasotkujen jälkeen. Se on kuitenkin osoittautumassa turhaksi toivoksi.

Kansanedustaja Sampsa Katajan (kok) johtama Kevan hallitus päätti viime perjantaina esittää Markku Kauppiselta (kesk) vapautuneeseen tehtävään toista keskustalaista, STTK:laisen Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtajaa Merja Ailusta. Hän voitti hallituspuolueiden äänin 6-3 vastaehdokkaansa, Kevan sijoitusjohtajan Timo Viherkentän (sit), jota tukivat Sdp ja vasemmistoliitto.

Lopullisesti valinnan lyö lukkoon Kevan valtuuskunta kokouksessaan 4. joulukuuta. Käytännössä asia on kuitenkin jo ratkaistu, sillä Ailuksen kannattajilla on myös siellä enemmistö.

Sulle ja mulle

Oppositio on leimannut Ailuksen valinnan puhtaaksi poliittiseksi virkanimitykseksi, jossa aidosti pätevimmät sivuutettiin. Kevan johtajapeliä pidettiin alun alkaenkin osana laajempaa pakettia, johon liittyi myös Kuntaliiton toimitusjohtajan paikan siirtäminen demareilta kokoomukselle. Tähän tehtävään valittiin jo aikaisemmin syksyllä liiton varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Nyt epäillään, että keskustan ja kokoomuksen kesken on olemassa välipuheita myös Ailukselta Jytyssä vapautuvan paikan täyttämisestä.

Vahvana ehdokkaana on mainittu liiton nykyinen järjestöjohtaja Ari Sauros (kok), joka toimi kevääseen asti valtiovarainministeri Jyrki Kataisen erityisavustajana.

Kuvioon liittyy kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä, sillä Jytyssä ei millään poliittisella ryhmällä ole selvää yliotetta. Ailuskin valittiin aikoinaan puheenjohtajaksi sitoutumattomana.

Keskustalaisena hän esiintyi ensimmäisen kerran vasta vuosi sitten kuntavaaleissa, joissa menestys ei ollut kaksinen. Ailus keräsi Helsingissä 138 ääntä eikä ollut lähelläkään valintaa.

Sen jälkeen hän on ollut puolueessa vahvassa nosteessa. Keskustan aktiivien kova ydin oppi tuntemaan hänet viimeistään lokakuussa, kun puolueen pää-äänenkannattaja Suomenmaa omisti hänelle viikonloppunumerossaan kannen ja peräti kolme sisäsivua.

Jutussa ennakoitiin jo Ailuksen valintaa Kevaan ja hehkutettiin, kuinka se merkitsisi ”taas yhden lasikaton” murtumista.
Suomessa ei ole aikaisemmin ollut naista yhdenkään suuren eläkeyhtiön ykköspaikalla.

Väljät kriteerit

Kevan toimitusjohtajan paikkaa tavoitteli Ailuksen lisäksi 19 muuta hakijaa. Joukossa oli muun muassa useita tohtoreita, kuten Viherkenttä, toimitusjohtajat Kalevi Hemilä ja Pasi Holm sekä Suomen Pankin osastopäällikkö Pentti Pikkarainen. Ailus on oikeustieteen kandidaatti.

Osalla hakijoista oli myös Ailusta laajempi eläke- ja sijoitusasioiden tuntemus sekä enemmän johtajakokemusta.
Sampsa Katajan mukaan Ailus vakuutti kuitenkin valitsijat monipuolisuudellaan.

”Tässä tapauksessa työkokemus yhdistettynä henkilökohtaisiin johtajaominaisuuksiin ja näkemykseen suomalaisesta eläketurvasta ja työelämän kehittämisestä muodosti kokonaisuuden, jossa hän oli hakijoista paras. Keskustalaisuus ei missään nimessä ollut ratkaiseva tekijä”, Kataja vakuuttaa.

Miksi tohtorit eivät kelvanneet?

”Meillä nämä muodolliset kriteerit ovat hyvin väljät, vaatimuksena taisi olla soveltuva korkeakoulututkinto. Meillä oli aika avoin kenttä hakea erilaisia vahvuusalueita.”