Keisarin uudet vaatteet

Karri Kokko
Politiikka 10.5.2007 11:41

Esko Aho lupasi palata Amerikasta uutena miehenä. Ensimmäinen linjapuhe ei vielä todistanut isosta muutoksesta.

Alku ei luvannut hyvää. Esko Aho eksyi parinsadan metrin matkalla kaupungintalolta lääninhallitukseen ja tuli maaherran tarjoamalle lounaalle jälkijoukossa. Hätäisimmät edustajatoverit olivat jo ehtineet jälkiruokaan ja kahviin, kun puheenjohtaja vasta poimi buffet-pöydästä leikkeleitä lautaselleen.

Keskustan eduskuntaryhmän viime viikolla Oulussa pitämä kesäkokous oli yksi Ahon kohta kolmekymmentä vuotta kestäneen poliittisen uran tärkeimmistä tapahtumista. Siellä hänen oli määrä näyttää, oliko hän saanut Amerikan-vuotensa aikana siinä määrin uutta virtaa ja uusia ajatuksia, että hänellä olisi vielä annettavaa Suomen politiikassa. Monet olivat varautuneet tekemään yhden ainoan esiintymisen perusteella pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, pitäisikö Ahon suosiolla väistyä keskustan ja samalla seuraavan hallituksen johdosta.

Vaikka Aho oli valinnut linjapuheensa pitopaikaksi tutuimman mahdollisen foorumin, hän ei voinut tuntea olevansa siellä samalla lailla omiensa joukossa kuin monesti aikaisemmin. Myönteiseen uteliaisuuteen sekoittui tavallista enemmän epäluuloja, kriittisyyttä ja vähän epämääräistä vaihtelunkaipuuta. Aho ei voinut olla varma, että hän saisi puhuttua ihmisiä puolelleen, vaikka hän puhuisi kuinka hyvin.

Toisaalta: se oli juuri sen mittainen haaste, jollaisten edessä Aho, urheilumies, oli ennenkin venynyt parhaimmilleen.

Sijainen jäi varjostamaan

Sinä aikana kun Aho oli poissa, hänen sijaisensa Anneli Jäätteenmäki nosti keskustan kannatusta, pehmensi sen imagoa ja paransi sen suhteita eri suuntiin. Itse asiassa hän johti puoluetta niin hyvin, että Ahonkin oli pakko ääneen tunnustaa, ettei itse olisi pystynyt samaan.

Nyt hänen pitäisi kuitenkin osoittaa olevansa Jäätteenmäkeä osaavampi, kekseliäämpi, yhteistyökykyisempi, vakuuttavampi ja päälle päätteeksi vielä tuoreempi vaihtoehto.

Eikä nyt riitä, että hän vakuuttaa ne vähässä uskolliset, jotka ovat tottuneet seuraamaan kulloistakin johtajaansa korva tarkkana ja silmät ummessa minne tahansa. Hänen pitäisi voittaa puolelleen tai ainakin neutraloida myös se puolueesta riippumaton valtajulkisuus, jossa hän on presidentinvaaleista lähtien ollut teennäinen, itseään täynnä oleva ja toivottoman uudistumiskyvytön menneisyyden mies.

Lisäksi hänen pitäisi uudelleen käännyttää keskustan omia rivejä hämmentävät tuulenhaistajat, joille poliittisen toiminnan tärkein sisältö on ehtiä muiden edellä voittajan kelkkaan.

Juuri nämä pelimiehet, puoluetta lähellä olevan maakuntalehdistön etujoukko, kiirehtivät julistamaan jo viikkoja sitten, ennen kuin Aho oli kunnolla edes avannut suutaan, että hän vain pyöritti vanhaa rahisevaa levyä, jolla ei ollut yhtään tuoretta ajatusta.

Näkemystä ilman konkretiaa

Aho on jakanut vähän yli tunnin kestävän puheensa – tai oikeammin luentonsa – kolmeen osaan. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia hän esittelee havaintojaan Yhdysvaltojen poliittisesta järjestelmästä, seuraavan varttitunnin hän keskittyy it-ajan talouteen, ja lopuksi hän vertailee amerikkalaisia ja eurooppalaisia käsityksiä yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta.

Hän väittää tulleensa takaisin paljon yhteiskunnallisempana kuin oli lähtiessään: vakuuttuneena siitä, että poliitikkojen pitää kulkea edellä ja näyttää suuntaa eikä antaa markkinoiden johtaa kaikkea. Hän puhuu kauniita sanoja yrittäjyydestä, josta hän on puhunut kauniisti ennenkin, ja vanhemmuudesta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen tärkeydestä, jotka eivät aikaisemmin ole olleet hänen puheidensa vakioaiheita. Koko ajan hän välttää kuitenkin menemästä kovin pitkälle yksityiskohtiin.

Ahon saamat kättentaputukset ovat paljon pitemmät kuin pelkkä kohteliaisuus vaatisi. Kukaan ei provosoidu olemaan hänen kanssaan eri mieltä, ja kaikkein kriittisimpienkin täytyy myöntää, että puhe oli erilainen kuin yksikään Ahon aikaisemmin pitämä.

Monet sanovat kuitenkin suoraan, että odottivat enemmän. Puhe ei sittenkään vastaa useimpien mielestä kaikkein tärkeimpään kysymykseen: mikä on uuden Ahon poliittinen linja.

”Siinä oli kyllä näkemystä ja sinänsä teräviä havaintoja, mutta olisin myös kaivannut uusia avauksia ja enemmän konkretiaa”, pohjoiskarjalainen toisen kauden kansanedustaja Anu Vehviläinen sanoo.

”Keskustan tuleva poliittinen ohjelma jäi vielä avoimeksi, samoin kuin se, miten suhteita jatkossa parannetaan ay-liikkeeseen ja muihin puolueisiin”, eduskuntaryhmän kuopus Petri Neittaanmäki huomauttaa.

Keskustan varapuheenjohtajana pitkään ollut Seppo Kääriäinen jäi hänkin  odottavalle kannalle. ”Puheenjohtajuudesta ja pääministerin paikasta kilpailevalla ehdokkaalla on oltava selkeä ohjelmanjulistus, jolla keskusta menee seuraaviin eduskuntavaaleihin. Sen ohjelman pitäisi syntyä syksyn ja talven mittaan”, hän opastaa.

Nimetön asiakirja kummittelee

Varsinaisessa ryhmäkokouksessa keskusta ottaa kantaa valtion ensi vuoden budjettiin ja sitä kautta lähiajan talouspolitiikkaan. Siellä Aho ei käytä yhtään puheenvuoroa.

Nyt ei saada tietää, miten hän sovittaisi yhteen ryhmän vaatimat useiden sosiaalisten etuuksien korotukset ja oman kesäkuussa esittämänsä näkemyksen, että viisainta politiikkaa on elää suu säkkiä myöten, eikä valtion menojen lisäämisestä kannata puhua ainakaan kovin suurella suulla. Yhtä lailla jää kuulematta, millä tavalla hyvätuloisille suunnattujen veronkevennysten peruutus edistäisi Ahon tavoittelemaa hyvin työnsä tekevien ”kohtuullista rikastumista”.

Yhdessä asiassa Aho ja muu ryhmä pelaavat kuitenkin hyvin yhteen. Vähän ennen kokousta Aho on kaivanut taas esiin keskustan vanhan vaatimuksen ruoan arvonlisäveron laskemisesta 17:stä 12:een prosenttiin. Yleisen hyminän säestyksellä se otetaan saman tien viralliseen budjettikannanottoon.

Kansanedustajat lähtevät Oulusta myös siinä uskossa, että heidän syrjäseuduille vaatimansa rahat ja kannustimet ovat juuri sellaista ”viisasta aluepolitiikkaa”, jolle Ahon mielestä nyt on aivan erityinen ”talouspoliittinen tilaus”.

Sen sijaan ryhmä ei ole kovin halukas jatkamaan Ahon Kalevassa aloittamaa keskustelua, että työreformi – ”se asiakirja, jonka nimen voi unohtaa” – on yhä säilyttänyt monilta osin ajankohtaisuutensa. Jäätteenmäki yritti oman vuotensa aikana haudata ay-liikettä ärsyttävän paperin kokonaan unohduksiin.

Haastaja empii vielä

Ahon paineita keventää se, että myöskään Jäätteenmäki ei ole vielä esittänyt kovin täsmällistä pitkän aikavälin ohjelmaa.

Ahon tukijoukoissa vihjaillaan jo epäsuorasti, että sellaista on turha haastajalta odottaa. Jäätteenmäen arvostelijoiden mielestä hän sai sijaisjohtajana hyvän kosketuksen ihmisten arkipäiväisiin ongelmiin, mutta laiminlöi samalla isot periaatteelliset kysymykset. Ahon lähipiiriin kuuluva ryhmänjohtaja Mauri Pekkarinen sanoi Ilkassa vain päivää ennen Oulun kokousta keskustan linjan olleen viime ajat jäissä.

Jäätteenmäki on luvannut kertoa suunnitelmistaan tarkemmin, kunhan politiikan syksy muutaman viikon päästä toden teolla käynnistyy. Aikaisemmin kesällä hän pestasi avustajakseen Nuoren keskustan liiton puheenjohtajan Antti Kaikkosen, joka ei ole peitellyt käsitystään, että Ahon olisi jo aika mennä.

Paljon riippuu nyt siitä, miten keskustan kannatus kehittyy seuraavissa mielipidemittauksissa. Jäätteenmäen kaudella puolue meni selvästi eteenpäin ja onnistui saamaan lähes joka neljännen suomalaisen taakseen.

Jos gallupit kääntyvät taas miinukselle, Aho saa esittää vaikka kuinka hienon uudistusohjelman, eikä hän voi silti olla varma, että keskustalaiset haluavat enää hänet. Jos taas keskusta pysyy jatkossakin suurimpana puolueena, harva enää muistaa muutaman kuukauden päästä, kuka alun perin käänsi kannatuksen kasvuun.

Teksti Tuomo Lappalainen
SK 34/2001