Kanerva ei jatka ulkoministerinä

eroaminen
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
ilkka kanerva

Ulkoministerin paikkansa menettävä kokoomuksen Ilkka Kanerva ei aio tänään esiintyä julkisuudessa. Aiemmin kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi Verkkouutisille, ettei Kanerva voi jatkaa ministerinä.

Ilkka Kanerva matkalla Pohjoismaiden ulkoministerien tapaamiseen maanantaina.

Ulkoministeriön mukaan Kanerva on jäänyt sairauslomalle.

Kokoomus käsittelee tilannetta puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksissa tänään aamupäivällä.

Katainen kertoo tehneensä raskain mielin päätöksen Kanervan jatkosta ulkoministerinä. Katainen pitää päätöstä puheenjohtajan uransa raskaimpana.

“Arvioni perusteella Kanerva ei enää nauti sellaista luottamusta ja yleistä kunnioitusta, joka mahdollistaisi hänen jatkamisensa ministerinä. Näiden seikkojen valossa hänen kykynsä toimia ulkoministerin tehtävässä on ratkaisevasti heikentynyt”, Katainen sanoo Verkkouutisissa.

Hymy julkaisi tänään Kanervan vihjailevia tekstiviestejä.


Lue mitä SK:n pakinoitsija Jukka Ukkola on kirjoittanut ulkoministeri Ilkka Kanervan tekemisistä:
Kohu-uutisia (SK 12-13/2008)
Ratsumiehiä (SK 11/2008)
Ajantasa (SK 43/2007)
Mykkäkoulu (SK 40/2007)
Vieraissa (SK 18/2007)


Kuva Markku Ulander / Lehtikuva