Jorma Ollila: Energian paino nousee kansainvälisessä politiikassa

SKnetin toimitus
Politiikka 2.5.2008 07:28

Jorma Ollila Shell
Energia ei ole tärkeä vain talous- ja ympäristöpolitiikassa. Se vaikuttaa vahvasti myös kansainväliseen politiikkaan, Jorma Ollila sanoo. Lue myös Ollilan ilmastonmuutosteesit.

Teksti Kustaa Hulkko
Kuva Elvi Rista

Kansainvälisen öljyjätti Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila korostaa, että energiapolitiikka on voimakkaasti ”reguloitua” eli poliittisesti säänneltyä paitsi keskitetysti johdetuissa valtioissa, kuten Venäjällä, myös markkinatalouksissa, kuten Suomi ja Yhdysvallat.

”Valtiollinen elementti on erittäin tärkeä.”

”Kun saatavuusongelmat olivat selvästi vähäisempiä 1980- ja 1990-luvulla, energia ei ollut samalla tavalla voimapolitiikan keskiössä kuin nyt.”

Ollilan mukaan kysymys on siitä, kuka hallitsee luonnonvaroja. Kysymys on välillisesti myös globaalin varallisuuden uusjaosta.

Jos oletetaan, että öljyn hinta on seuraavien viiden vuoden aikana 100-115 dollaria, on laskettavissa varsin tarkkaan, kuinka suuri varallisuuden siirto tapahtuu Länsi-Euroopasta, USA:sta ja Japanista öljy- ja kaasuvaroja omistaville maille.

”Varallisuuden siirtymä on aivan valtava.”

Ollilan mukaan tämä seikka on mielessä myös öljy- ja kaasuvarojen omistajavaltioilla. Tästä näkökulmasta ne muotoilevat myös luonnonvarapolitiikkaansa.

”On tärkeää, millä tavoin energiavaroja hallitaan, jotta niiden markkinahinta saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla oman maan varallisuuden kartuttamiseksi.”

EU:n partneri
Venäjä

Venäjän energiapolitiikan toimintalinjat ovat monilta osin vasta muotoutumassa.

Tammikuussa 2006 Venäjä uhkasi katkaista maakaasutoimituksensa Ukrainaan, ellei naapuri maksaisi niistä korotettua hintaa.

Länsi-Euroopassa tilanne koettiin tuolloin varsin huolestuttavana, ja Venäjä-riippuvuuden riskeistä on sen jälkeen keskusteltu paljon. Länsi-Euroopan kaasusta tulee nimittäin yli neljäsosa Venäjältä, joten miljoonien eurooppalaisten talvilämmitys on riippuvainen Venäjän kaasusta.

Ollilan mukaan Venäjä on kuitenkin ollut maakaasumarkkinoilla luotettava toimittaja, joka on pitänyt kiinni sitoumuksistaan.

Maailman kaasuvaroista yli 60 prosenttia on Venäjällä, Iranissa ja Qatarissa. EU-maiden näkökulmasta Venäjä on silti ainoa merkittävä realistinen vaihtoehto kaasun toimittajana.

Toisaalta Länsi-Eurooppa ei suinkaan ole ainoa potentiaalinen ostaja, vaan venäläisellä maakaasulla olisi taatusti menekkiä myös Kiinassa.

Ollilan mukaan kiinteä energiayhteistyö Länsi-Euroopan kanssa on kuitenkin Venäjälle paljon edullisempaa puhtaan taloudellisin kriteerein. Edun arvo on kymmeniä miljardeja euroja.

”Selvitykset tästä ovat olleet hyvin yksituumaisia”, Ollila sanoo. Hän sanoo, että kysymys ei ole vain kaasun kuljettamisen kustannusedusta vaan myös muusta hyödystä, joka Venäjälle koituu hyvästä Eurooppa-kumppanuudesta.

”Kohtalonyhteys on molemminpuolinen. Venäjälle Länsi-Eurooppa ei ole vain lähellä oleva kumppani, jonka kanssa sattuu olemaan pitkäaikaisia sopimuksia historiallisista syistä, vaan myös taloudellisesti mielekkäin vaihtoehto.”

Kansalliset ja
kansainväliset yhtiöt

Öljy- ja kaasumarkkinoilla toimii toisaalta kansainvälisiä yhtiöitä, toisaalta kansallisia, valtiollisesti omistettuja yrityksiä. Viime mainitut ovat usein maansa energiapolitiikan välineitä.

Shell on tyypillinen ”IOC”, kansainvälinen öljy-yhtiö (”international oil company”).

”Me joudumme sopeutumaan kaikissa maissa isäntävaltion määräämiin pelisääntöihin”, Ollila korostaa.

Hän muistuttaa, että tärkeät innovaatiot esimerkiksi vaikeasti talteen otettavan energian hyödyntämiseksi ovat syntyneet pääosin kansainvälisten yhtiöiden tuotekehityksen ja investointien tuloksena.

Öljy- ja kaasumaat kuten Saudi-Arabia, Kuwait ja Venäjä, samoin kuin muutkin uusrikkaat maat – esimerkiksi Kiina ­ investoivat ylijäämiään sekä oman kansantalouteensa että ulkomaisiin yrityksiin. Ne käyttävät myös perinteistä, jo 1970-luvulla syntynyttä kanavaa: finanssisijoituksia osake- ja joukkolainamarkkinoille.

Nämä maat ovat viime vuosina perustaneet myös vahvoja valtiollisia sijoitusyhtiöitä, joita kutsutaan nimellä sovereign wealth funds.

Näiden valtiollisten sijoittajien toimintaa kaikki eivät katsele suopeasti, sillä epäillään, että niiden motiivit voivat olla osin poliittisia.

Niinpä esimerkiksi Saksa päätti tehdä luvanvaraisiksi ”sovereign fundien” sijoitukset teollisuuteen.

Yhdysvallat ei ole vielä ratkaissut kantaansa niihin. ”USA istuu vielä aidalla”, Ollila sanoo.

”Englanti sen sijaan on linjansa valinnut.”’

Ollilalla on aiheesta ensi käden tietoa, sillä hän osallistui vastikään brittipääministeri Gordon Brownin delegaatioon, joka teki virallisen vierailun Kiinaan ja Intiaan.

Brown toivotti tervetulleeksi Kiinan ja Intian investoinnit Englantiin, sekä teollisuuteen että muihin kohteisiin.

Globaali vai
alueellinen politiikka?

Kioton ilmastosopimuksen allekirjoittajat sitoutuivat vähentämään kasvihuonepäästöjään noin viisi prosenttia vuonna 1990 taivaalle tupruteltujen kaasujen määrästä vuoteen 2012 mennessä.

Yhdysvallat ei ole mukana Kioton sopimuksessa eikä sopimus aseta velvoitteita Kiinalle, Intialle tai muillekaan kehitysmaille. Kysymys on siis alueellisesta sopimuksesta.

”Alueellisissa järjestelyissä on aivan hurjia ongelmia, joista keskustelu on nyt sentään onneksi alkanut, ja Brysselissä tietoisuus on hyvällä tasolla”, Ollila sanoo.

EU:ssa Kioton sopimusta on toteutettu päästökaupalla. Toistaiseksi päästöoikeudet on jaettu teollisuudelle enimmäkseen ilmaiseksi. Kioton sopimuksen jälkeisenä aikana päästöoikeudet on tarkoitus jakaa pääasiassa maksullisesti.

Ollila varoittaa sellaisesta tilanteesta, jossa esimerkiksi EU:n petrokemian teollisuus joutuisi ostamaan kaikki päästöoikeutensa, mutta samaan aikaan muu maailma ei toteuta vastaavanlaista järjestelyä.

”Hintayhtälö ja kilpailutilanne muuttuisivat kokonaan.”

”Ei voi olla tarkoitus, että Länsi-Eurooppaan tulee useita satojatuhansia työttömiä.”

”Se ei ole poliittisesti mahdollista eikä toivottavaa.”

Toisaalta maailmanlaajuisen sopimuksen aikaansaaminen on erittäin vaikeaa, koska siihen tarvittaisiin kaikkien maiden, köyhien ja rikkaiden, yhteinen tahto.

”Miten saadaan aikaan ilmastopolitiikka, joka muuttaa globaalia käyttäytymistä? Onko meillä mitään perusteita toivoa, että semmoinen voisi syntyä?” Ollila kysyy.

Ilmastoneuvottelut jatkuvat Balin kokouksessa joulukuussa 2007 sovitun ”tiekartan” pohjalta. Tarkoitus on sopia Kioton sopimuksen jälkeisistä pelisäännöistä viimeistään vuoden 2009 aikana. Yhdysvallatkin on mukana neuvotteluissa, mitä Ollila pitää tervetulleena askeleena.

Tosin Yhdysvaltain ilmastopoliittinen linja on presidentinvaalien takia vasta muotoutumisvaiheessa, eivätkä kaikki ennusmerkit ole pelkästään hyviä.

Ollila kertoo odottaneensa, koska tulee ensimmäinen uutinen siitä, miten vallitseva finanssikriisi vaikuttaa poliitikkojen linjauksiin.

Hän kertoo lukeneensa sen haastattelupäivän Financial Timesista, joka raportoi republikaanien todennäköisen presidenttiehdokkaan senaattori John McCainin merkittävästä talouspoliittisesta puheenvuorosta.

McCain ehdotti liittovaltion polttoaineveron poistamista, jotta voitaisiin lieventää kärsimyksiä, joita finanssikriisi on aiheuttanut amerikkalaisille.

”Tämä jotenkin kolahti, että huh huh. Hänestä voi tulla presidentti, ja se oli hänen ohjelmanjulistuksensa.”

Ollila muistuttaa, että Yhdysvallat on sentään maa, jossa polttoaineiden verotus on hyvin alhainen ja polttoaineet ovat juuri siksi niin halpoja.

Joko kerettiläisetkin
uskovat?

Kaikki eivät vieläkään usko siihen, että ilmastonmuutos olisi totta, tai ainakaan sitä, että se olisi ihmisten syytä.

Englannin ex-valtiovarainministeri Nigel Lawson kirjoitti äsken aiheesta kriittisen pamfletin. Hän muistutti, että ennenkin on ollut pieniä jääkausia ja lämpenemisen kausia.

Lawsonin mukaan emme siis tiedä, mikä ilmaston lämpenemisen aiheuttaa tällä kertaa.

Ensinnäkin lämpeneminen voi jäädä pariin asteeseen, jolloin se ei välttämättä ole kauhea asia. Toiseksi: jos se johtuu jostakin muusta syystä kuin ihmisen toiminnasta, siihen on turha puuttua rajuin ottein.

Ollila pitää Lawsonia ”briljanttina kirjoittajana”. Hän kuitenkin muistuttaa, että tutkijat eivät enää aseta kyseenalaiseksi käsitystä, jonka mukaan ilmastonmuutos johtuu hiilidioksidipäästöistä.

”Vallitsevan ajattelun mukaan selitys, jonka mukaan ihminen on ilmastonmuutoksen takana, on 90 prosentin todennäköisyydellä totta.”

”Shell ja BP lähtivät tästä periaatteesta jo vuosikymmenen vaihteessa, jolloin todennäköisyyttä pidettiin vielä vähän pienempänä. Mutta yhtiöt totesivat, että evidenssi on selvä, me ryhdymme toimimaan nyt.”’

Lyhenne BP tarkoittaa öljy-yhtiötä British Petroleum, Shellin kilpailijaa.

Lue tästä Jorma Ollilan ilmastoteesit ja kommentoi niitä Viikon puheenaiheessa

Lue lisää SK:sta 18/2008 (ilm. 2.5.2008): Uskomattoman vaikea yhtälö