Jäähyväiset Natolle?

Karri Kokko
Politiikka 18.9.2007 08:10

Pertti Salolainen pelkää, että Suomi voi menettää mahdollisuutensa päästä koskaan läntisen sotilasliiton jäseneksi.pertti salolainen

Teksti Tuomo Lappalainen
Kuva Hannu Lindroos
SK 37/2007

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi keväällä noussutta Pertti Salolaista (kok) näki harvoin takavuosina näin vakavana.

Kun hän oli viimeksi politiikassa toistakymmentä vuotta sitten, hän sai kokea muutamassa vuodessa enemmän tähtihetkiä kuin moni muu koko urallaan. ”Primulan merikotkan” kaksi vaalikautta kestäneellä ulkomaankauppaministerikaudella Suomi liittyi pikamarssia ensin Euroopan neuvostoon, sitten Euroopan talousalueeseen ja lopulta vuoden 1995 alusta Euroopan unioniin. Tuntui kuin yhtäkkiä olisivat toteutuneet lähes kaikki ne asiat, joista Salolainen oli salaa haaveillut jo silloin, kun länsimielisyys ei vielä ollut politiikan johtotähtiä.

Sitten vauhti kuitenkin tasaantui ja hiipui, eikä Suomi sen takia ole vieläkään päässyt Salolaisen silmin ihan perille asti. Nyt on politiikkaan eläkeiässä palanneen konkarin mieleen hiipinyt kauhea epäilys: entä jos maaliin ei koskaan päästäkään?

”Hyvällä syyllä voi kysyä: olemmeko ryyppäämässä fataalit Nato-kysymyksessä”, hän huolehtii.

Aurinko meni pilveen

Fataalien ryyppääminen on juristien slangia ja tarkoittaa, että määräaika on kulunut loppuun, eikä mitään ole tehtävissä.

”Olen usean vuoden ajan puhunut ja kirjoittanut, että Suomen pitää liittyä Natoon hyvän sään aikana. Enää ei aurinko paista, vaan ilmassa on tummia pilviä”, Salolainen suree.

Ulkopolitiikassa sanat on pakko asettaa tarkasti, ja hänkin pukee huolensa varmuuden vuoksi kysymysmuotoon. Onko Suomen turvallisuusympäristössä tapahtumassa sellaisia muutoksia, jotka vaikeuttavat Nato-päätöstä? Onko Suomi hukkaamassa Euroopan uudessa sotilas- ja turvallisuuspoliittisessa ilmastossa tilaisuutensa?

Salolaisen huulilta voi melkein lukea, että hänen mielestään ei enää tarvita paljon, niin kumpikin vastaus on myöntävä.

Ainakin yksi muutos on ilmiselvä, hän vakuuttaa. Itärajan takana on aivan erilainen maa kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Silloin Venäjä oli kuralla ja epävarma, mutta nyt siitä on tullut itsevarma, rikas ja prinsessanherkkä kaikissa turvallisuuspolitiikan keskeisissä kysymyksissä.

Salolainen sanoo seuranneensa jo jonkin aikaa huolestuneena Venäjän ”sotilaallista pullistelua”, joka saa aina vain uusia ilmenemismuotoja. Entisenä diplomaattina hän muotoilee kuitenkin sanansa varovaisemmin kuin puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) äskettäin Washingtonissa.

”Pitkän matkan pommikonelentojen aloittaminen, uusien tukikohtien perustaminen, tavanomaisia aseita rajoittavasta Tae-sopimuksesta irtaantuminen, napavalloitukset, tiukka linja Kosovossa”, Salolainen luettelee.

”Kaikissa niissä on taustalla halu näyttää, että Venäjä on taas merkittävä sotilasmahti. Voiko joku vielä väittää, että Euroopassa on kaikki ennallaan?”

Samaan aikaan myös maan sisäinen tilanne on hänen mielestään muuttunut pelottavalla tavalla. Mielipiteenvapautta rajoitetaan, lehdistöä kuritetaan, ja historiaakin kirjoitetaan uusiksi muun muassa nostamalla Stalinia taas jalustalle.

”Joissain keskusteluissa on esitetty, että vaikka Natossa on toivotettu Suomi tervetulleeksi, Naton halu laajentua olisi vähenemässä, koska siellä ei tässä tilanteessa haluta ärsyttää Venäjää”, Salolainen muistuttaa.

Kukaan ei hänen mukaansa tiedä, miten Venäjä reagoisi, jos Suomi ilmoittaisi yhtäkkiä hakevansa Naton jäsenyyttä.

”Tuskin se ainakaan parantaisi maiden välejä. Muutama vuosi sitten Nato-jäsenyys ei luultavasti olisi näkynyt niissä millään tavalla. Nyt voi vain kuvitella, mikä vaikutus sillä olisi esimerkiksi kaupallisiin suhteisiin.”

Nato-optio on harhaa

Hallituksessa aloitellaan parhaillaan uuden turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelua ja valmistaudutaan samassa yhteydessä päivittämään taas kerran Suomen suhde Natoon. Salolaisen odotukset eivät ole kovin korkealla.

”Minusta näyttää jo aika selvältä, että Nato-jäsenyys ei tule ajankohtaiseksi tämän hallituksen eikä presidentin aikana. Sille ei voi mitään, vaikka ulkoinen ympäristö vain vaikeutuu entisestään, kun asiassa viivytellään.”

Tilanne ei muutu muuksi, vaikka lähes kaikki Salolaisen mielestä Suomen terävimmät ulkopolitiikan asiantuntijat ovat Nato-jäsenyyden kannalla. Lista on pitkä: Max Jakobson, Martti Ahtisaari, Jaakko Iloniemi, Paavo Lipponen, Olli Kivinen, Liisa Jaakonsaari – ja vielä ”puolustusvoimien terävin kärki” sekä ”diplomaattien ilmeinen enemmistö” joukon jatkona. Heidän neuvonsa ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville.

Nato-myönteisenä pidetyn kokoomuksen ulkopoliittinen asema ei ole niin vahva kuin miltä se näyttää, vaikka puolueella onkin tätä nykyä hallussaan sekä ulkoministerin,
puolustusministerin että ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikat, Salolainen muistuttaa.

”Kannattaa pitää mielessä, että pääministeri pyörittää edelleen EU-politiikkaa, ja presidentillä on veto-oikeus kaikkiin merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin.”

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on jo vihjaissut melko suoraan, että Nato-asiassa tuskin tulee selonteon yhteydessä esiin mitään erityisen uutta. Keskustalle, pääoppositiopuolue Sdp:lle ja presidentti Tarja Haloselle riittää, että Suomi vain pidättää itsellään mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä, jos olosuhteet muuttuvat.

Salolainen pitää ulkopolitiikan keskeiseksi opinkappaleeksi nostettua ”Nato-optiota” kuolleena kirjaimena.

”On ihan kestämätön ajatus, että Suomi päättäisi hakea apua vasta, kun olemme jo keskellä kovaa kriisiä. Silloin Nato-jäsenyys todella olisi kriisiä vakavasti eskaloiva ja jännitystä lisäävä toimi. Ei sellaisia ratkaisuja voi tehdä, kun kriisi on jo päällä.”

Hänen mielestään on turha vedota myöskään siihen, että kaikkien mielipidetutkimusten mukaan selvä enemmistö kansasta haluaa Suomen pysyvän jatkossakin sotilaallisesti liittoutumattomana.

”Sillä ei ole mitään merkitystä, että Naton kannatus on nyt 20-25 prosenttia. Jos presidentti, pääministeri ja tärkeimpien puolueiden johtajat viestittäisivät, että olisi Suomen kansallisten turvallisuusetujen mukaista hakea Naton jäsenyyttä, viikon kuluttua enemmistö olisi samalla kannalla. Kysymys on vain poliittisesta johtajuudesta.”

NRF-päätöksessä aikalisä?

Vaikka selonteossa ei esitettäisikään Nato-jäsenyyttä, Salolainen toivoo, että yhteistyötä Natoon kuuluvien maiden kanssa voitaisiin tiivistää muuten.

Suomessa on jo jonkin aikaa valmisteltu päätöstä osallistumisesta Naton NRF-valmiusjoukkoihin, joita ollaan avaamassa myös Natoon kuulumattomille EU:n taistelujoukoissa mukana oleville maille.

Erityisesti kokoomuslaiset ovat pitkin kesää hoputtaneet ratkaisua sillä perusteella, että Suomi voisi osallistua jo marraskuussa pidettävään NRF:n joukkojen kokoamiskonferenssiin. Taustalla on ollut muun muassa käsitys, että Ruotsi menee mukaan joka tapauksessa.

Viime aikoina on kuitenkin alkanut näyttää siltä, ettei kiire olekaan niin tulenpalava kuin aikaisemmin luultiin. Naton omatkin rivit ovat sen verran sekaisin, että NRF-joukkoja tuskin saadaan kokoon alkuperäisessä aikataulussa, vaan päätökset lykkääntyvät huhtikuussa 2008 Bukarestissa pidettävään kokoukseen.

”Jos Nato tarvitsee lisäaikaa, Suomen ja Ruotsinkin on viisasta harkita asiaa uusien kuvioiden pohjalta. Ruotsissa puhutaan nyt siitä, että ratkaisua voisi hyvin siirtää ensi vuoteen. Mielestäni olisi kaikkien kannalta hyvä asia, että Suomi ja Ruotsi tekisivät päätöksensä samanaikaisesti. Muuten tulee visuaalisesti ruma tilanne. Olemme samoissa rauhanturvaamistehtävissä Ruotsin kanssa, ja siksi on hyvä kehittää valmiuksia samaan tahtiin”, Salolainen järkeilee.

Suomen osallistumista NRF-joukkoihin on vastustettu sillä perusteella, että se lähentäisi meitä liikaa Natoon. Salolaisen mielestä huoli on turha.

”Suomi on jo EU:n taistelujoukoissa. Nykyisestä tilanteesta on vain olematon hyppäys siihen, että menisimme mukaan

NRF:ään. NRF-yhteistyö on sitä paitsi löyhempää kuin mihin EU:n puolella pitää varautua. Jos EU:ssa päätetään lähettää sotilaat jonnekin, Suomella ei ole mahdollisuutta päättää erikseen olla osallistumatta. NRF:ssä tehdään aina kustakin operaatiosta itsenäinen kansallinen päätös.”

Euroopan ääni kuuluviin

Salolainen pelkää, että Nato-vastainen yleinen mielipide saa poliitikot epäilemään myös taistelujoukkoihin menoa. Periaatepäätös NRF:ään menosta pitääkin tehdä erillään Nato-selvityksestä, hän vaatii. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

”Voi olla, että julkisessa keskustelussa joidenkin taktiikkana on nimenomaan sotkea NRF:ään osallistuminen Nato-jäsenyyteen”, Salolainen uumoilee.

Hän muistuttaa, ettei Natossa ole kyseenalaistettu valmiusjoukkoideaa sinänsä. Erimielisyyttä on vain yksityiskohdista, kuten joukkojen koosta. Aiemmin niiden vahvuudeksi kaavailtiin 25 000 miestä, mutta nyt on alettu epäillä, että vähempikin riittäisi.

Toisaalta Euroopassa tiivistetään koko ajan yhteistyötä muilla tavoin. Ruotsi ja Norja ovat vastikään sopineet yhteisistä kalustohankinnoista, alkaneet sovittaa yhteen puolustusdoktriinejaan ja viestittäneet, että Suomikin on tervetullut mukaan, jos vain haluaa. Ranskassa taas uusi presidentti Nicolas Sarkozy on ensi töikseen julistanut, että Euroopalla pitää olla uskottava yhteinen puolustus.

Sarkozyn linja sopii hyvin myös Suomelle, Salolainen huomauttaa.

”Meidän pitää joka tapauksessa osallistua täysillä kaikkeen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ihan riippumatta siitä, miten Nato-asiassa käy.”

Eikä mikään kiellä elättelemästä kaukaisiakaan haaveita.

”Parasta olisi, jos kaikki EU-maat voisivat jonain päivänä olla myös Naton jäseniä. Silloin Euroopan ääni kuuluisi vahvempana, eikä Yhdysvalloilla olisi enää samanlaista ylivaltaa kuin nykyisin.”

Keskustelu