Häkkästä ja Orpoa varoitettiin jo kesällä 2017: Poliisi kiinnostunut oikeusministerin erityisavustajasta

Häkkänen antoi Tapani Mäkisen jatkaa avustajanaan. Mäkinen erosi rikostutkinnan takia huhtikuussa 2018.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saivat jo alkukesästä 2017 vihjeen, että poliisilla on kiinnostusta oikeusministerin erityisavustajaksi juuri nimitetyn Tapani Mäkisen (kok) tekemisiin.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan varoitus tuli korkean tason poliitikolta.

Mäkinen nimitettiin tehtävään 16. toukokuuta 2017. Vinkki poliisin kiinnostuksesta tuli tämän jälkeen, nimityksen jo oltua esillä julkisuudessa.

Noin vuotta myöhemmin huhtikuussa 2018 Mäkinen erosi erityisavustajan tehtävästä ja kertoi syyksi keskusrikospoliisin tutkinnan, jossa häntä epäillään lahjusten ottamisesta ja virka-aseman väärinkäytöstä. Tutkinta liittyy Mäkisen toimiin Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Vaikka varsinainen esitutkinta käynnistyi myöhemmin, poliisilla oli jo avustajanimityksen aikaan käynnissä Mäkiseen liittyvää selvittelyä. Selvityksen aikana poliisi kuuli ainakin vantaalaisia kuntapoliitikkoja.