EU:n tuettava Venäjän painostamia

Karri Kokko
Politiikka 14.3.2007 09:50

toomas hendrik ilves
Viron uusi presidentti Toomas Hendrik Ilves varoittaa EU-maita sooloilemasta Venäjä-politiikassa. Yhtenäisyyden koetinkivi on Georgia, jota Venäjä painostaa etnisillä karkotuksilla.

Teksti Jarkko Vesikansa, Viro
SK 44/2006

Toomas Hendrik Ilves, 52, on hypännyt kuhisevasta Baabelin tornista huopatossutehtaaseen. Vielä alkusyksyllä Ilves pyöri sosiaalidemokraattien europarlamentaarikkona Brysselin ja Strasbourgin vilskeessä. Nyt hän astuu adjutantin ja avustajan saattelemana työhuoneeseensa hiljaisessa Kadriorgin linnassa.

Presidentillinen eristyneisyys huokuu kaikesta. Vierailijat joutuvat barokkityyliseen presidentinlinnaan saapuessaan tiukkaan turvatarkastukseen. Laukut tutkitaan pohjia myöten. Vastaanotto on muodollinen. Adjutantti röyhistää rintaansa, kun presidentti astuu sivuhuoneesta käteltäväksi.

Brysselin EU-korttelien hälinän jälkeen eristyneisyyteen tottuminen ei ole vaivatonta, mutta sitä Ilves ei paljasta. Hän asennoituu uuteen tehtäväänsä rennosti, kosmopoliitin tyylillä. Ilkamoiden hän luonnehtii virallista työhuonettaan ”aivan antiikkiseksi”.

”Ei täällä oikeasti mitään töitä voi tehdä, eihän tässä huoneessa voi käyttää tietokonetta”, hän naurahtaa leveällä amerikanenglannilla.

Työt Ilves tekee toisessa huoneessa. Hän hyväksyy komeat kulissit, muttei vanhana vallan kriitikkona suostu sulautumaan niihin.

Hajota ja hallitse toimii

Brysselissä Ilves opittiin tuntemaan suorasanaisena ja sosiaalisena älykkönä, joka ei piiloutunut liturgian taakse. Kirkkaan älykkäästi puhuva Ilves oli suosittu keskustelukumppani.
Jotkut ovat arvelleet, että presidenttiys pakottaa Ilveksen varomaan sanojaan. Heti haastattelun alkajaisiksi paljastuu, että Ilves aikoo puhua presidenttinäkin kuten ajattelee. Hän ei anna arvoa mielikuvapolitiikalle, jolla asiat verhoillaan näyttämään todellisuutta paremmilta.

Suomen valtiojohto on Lahden ylimääräisen EU-huippukokouksen jälkeen yrittänyt vakuutella, että unionin yhteinen Venäjä-politiikka on harpannut merkittävästi eteenpäin. Viime viikolla pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kehui Euroopan parlamentissa, että unionimaiden yhtenäisyys Venäjä-politiikassa on ”käsin kosketeltavaa”.

Ilves on epäileväinen.

”Haluaisin jakaa pääministerin optimismin”, hän sanoo.

”Valitettavasti divide et impera – hajota ja hallitse – toimii edelleen, kun ollaan tekemisissä vaikeiden kumppanien, kuten Venäjän kanssa. Kansalliset intressit nousevat EU:ssa etualalle, mikä on valitettavaa.”

Ilves on vakuuttunut, ettei EU:n Venäjä-politiikka siirry kertaheitolla uuteen aikaan. Saavuttaakseen tuloksia EU-maiden olisi lujitettava yhteistä linjaansa, myös ulkosuhteissa.

”Ei EU voi toimia niin, että yhteinen politiikka hyväksytään alueella, jolla se on kansallisten etujen mukaista, mutta torpedoidaan, kun rahalliset edut eivät puhu sen puolesta.”

Yhteinen maatalouspolitiikka hyväksytään, kun saadaan tukia, mutta ulkopolitiikassa monet maat pelaavat omia pelejään, Ilves valaisee.

”En syytä tilanteesta mitään yksittäistä maata. Tämä on laajempi kysymys.”

Etniset karkotukset

EU:n Venäjä-politiikan yhtenä koitinkivenä Ilves pitää Georgiaa. Neuvostoliitosta 15 vuotta sitten itsenäistynyt, EU:hun ja Natoon pyrkivä maa on uhanalaisessa asemassa. Voimistunut ja ylpistynyt Venäjä haluaa pitää sitä alusmaanaan ja tukee Georgiaan kuuluvien Etelä-Ossetian ja Abhasian separatistijohtajia.

”On rikas, suuren armeijan omaava ydinasevalta ja pieni puolustuskyvytön valtio”, Ilves kuvaa.

Venäjä on painostanut Georgiaa turvautumalla eräänlaiseen ”etniseen puhdistukseen”. Georgialaisia pakotetaan palaamaan Venäjän keskuksista takaisin kotimaahansa. Georgian reilusta neljästä miljoonasta kansalaisesta viidesosa on töissä Venäjällä, joten heidän kauttaan köyhään maahan virtaa huomattavia rahasummia.

”Retoriikka Georgiaa vastaan on ollut hyvin rajua”, Ilves pahoittelee. Hän muistuttaa, että karkotukset ”ovat tuttuja virolaisille”, ja viittaa 1940- ja 50-lukujen kyydityksiin.

”Karkotukset pitää selvästi tuomita, koska ne on toteutettu etnisin perustein. Miten voidaan sanoa, että karkotuksia harjoittava maa jakaa yhteiset eurooppalaiset arvot? Tämä on hyvin huolestuttavaa.”

Länsisuuntaisia tuettava

Onko kyse vanhan venäläisen imperialismin voimistumisesta?

”En oikein tiedä, millä termillä sitä pitäisi kuvata. Jos ajattelee eurooppalaisia arvoja, demokratiaa ja ihmisoikeuksia ulkopolitiikan pohjana, silloin meidän on vaadittava niitä aina ja kaikkialla. Ei voi olla niin, että ihmisoikeudet ovat tärkeitä vain niin kauan kun toisella ei ole maakaasua.”

Voiko EU vaikuttaa Venäjän kehitykseen?

”En usko kenenkään ulkopuolisen voivan vaikuttaa kovin paljoa. EU:n tehtävänä on puolustaa jäsenmaidensa intressejä. Seuraavana tehtävänä on puolustaa niitä, jotka jakavat eurooppalaiset arvot. Meidän pitää tukea Ukrainaa, Moldovaa ja Georgiaa. Nämä maat yrittävät kehittää arvojaan ja lainsäädäntöjään eurooppalaisemmiksi.”

Ilves varoo liiallista sormenheristelyä idän suuntaan eikä aina nimeä Venäjää, vaikka puhuu siitä.

”Meidän täytyy olla huolissaan, että EU:n rajoilla on valtioita, jotka pitävät demokratian edistymistä omilla rajoillaan turvallisuusuhkana”, Ilves sanoo.

Lehdistön vapaus uhattuna

Ilves perehtyi sovjetologian saloihin kylmän sodan vuosina. Hänellä on yhä yhteyk­siä Venäjä-tuntijoihin.

”Jos kysyy venäläisiltä intellektuelleilta, oletteko nyt vapaampia kuin viisi vuotta sitten, en tiedä montaa, joka vastaisi kyllä.”

Ilves viittaa esimerkiksi presidentti Vladimir Putinin entiseen taloudelliseen neuvonantajaan Andrei Illarionoviin, joka arvioi Venäjän olevan matkalla totalitarismiin.

Venäjän henkisen tilan ilmapuntarina Ilves pitää lukuisia toimittajamurhia.

”Siellä on selvästi hankala työskennellä toimittajana, etenkin jos käsittelee epämiellyttäviä asioita. Tämä on huolestuttavaa. Jos toimittajat eivät voi käsitellä vaikeita asioita, ei voi enää puhua vapaasta lehdistöstä.”

”Jos toimittaja pelkää tulevansa tapetuksi, ei tarvita valtiollista sensuuriapparaattia”, Ilves huomauttaa.

Tilanteesta ei kuitenkaan pidä Ilveksen mielestä syyttää pelkästään Putinin hallintoa. Toimittajamurhat voivat liittyä myös taloudellisiin intresseihin.

”Yhdysvaltainkin historiasta löytyy tapauksia, että mafiosot eivät ole halunneet toimittajien julkaisevan tiettyjä tietoja.”

Kaapattu pohjoinen ulottuvuus

Suurten EU-maiden lisäksi Suomikin on pelannut EU:n Venäjä-suhteissa omaan pussiinsa. Ilveksen mielestä Suomen hellimä EU:n pohjoinen ulottuvuus on kaventunut liiaksi idänsuhteiden välineeksi.

Europarlamentin Itämeri-ryhmässä toiminut Ilves muistelee, kuinka Suomen ulkoministeriö ylpeili pohjoisen ulottuvuuden varojen menneen pelkästään Venäjälle.

”Se tarkoittaa, että Virolle ei anneta yhtään”, hän napauttaa.

Ilveksen mielestä on haitallista, ”jos pohjoinen ulottuvuus nähdään yhden jäsenvaltion kahdenvälisten suhteiden instrumenttina Venäjän suuntaan”.

”Jos kyse on todella EU:n pohjoisesta ulottuvuudesta, pitää keskittyä Itämeren alueen ongelmiin, ei naapurisuhteisiin. Muu on EU-kansalaisten harhauttamista.”

”Jos strategia halutaan pitää samanlaisena, se pitäisi nimetä naapuripolitiikan pohjoiseksi ulottuvuudeksi. Se olisi rehellistä, koska strategia keskittyy Luoteis-Venäjään. Pitää muuttaa joko strategiaa tai sen nimeä”, hän laukoo.

Itäisen Euroopan ääni

Kansalliset pelit rampauttavat Ilveksen mielestä muutenkin EU:ta. Vanhojen jäsenmaiden protektionismi estää vapaata kilpailua.

”Pääomien vapaa liikkuvuus toimii, palvelujen ei”, Ilves tiivistää.

Palvelujen vapaan liikkuvuuden rajoittaminen syrjii köyhempiä maita. ”Ne pystyvät tarjoamaan palveluita, mutta niillä ei ole pääomia.”

Ilves aikoo presidenttinä esiintyä itäisen Euroopan äänenä, kuten aikoinaan työskennellessään Radio Free Europe -radioasemalla. Uusia jäsenmaita täytyy kohdella paremmin, hän vaatii ja palaa historiaan.

”Kansat nousivat vallanpitäjiä vastaan 1953 Itä-Saksassa, 1956 Puolassa ja Unkarissa, 1968 Tšekkoslovakiassa, 1980 taas Puolassa. Kansat nousivat hengenmenon uhalla eurooppalaisten arvojen puolesta. Tämä on muistettava.”

Ilveksen mielestä suomalaisillakin on välillä yliolkainen asenne. Se nojautuu käsitykseen, että ”suomalaisilla on moraalinen oikeus sanoa uusille maille, kun te ette taistelleet talvi- ja jatkosodissa kuten me.”

Vanhana toimittajana Ilves seuraa tiiviisti paitsi eurooppalaista myös suomalaista keskustelua. Hän on pintapuolisesti tietoinen jopa kokoomuksen puoluesihteerin Harri Jaskarin virolaisesta naissuhteesta nousseesta skandaalista.

”Emme kommentoi poliisiasioita”, Ilves sanoo ja kääntää selkänsä pintajulkisuudelle. Seuraava tapaaminen odottaa.