Ei taas! – Miksi poliitikot haluavat vuodesta toiseen sotkea täydellisen vaalijärjestelmän?

Nettiäänestykseen siirtyminen vaatisi nykyisen demokraattisen järjestelmän hylkäämistä.
Politiikka 29.1.2018 18:30

Presidentinvaalien 2018 ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestystä postin ennakkoäänestyspisteellä Helsingissä keskiviikkona 17. tammikuuta 2018. © RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Se oli osa valtion digiloikkaa. Juha Sipilän hallitus halusi harpata teknologian huippumaaksi sähköistämällä julkiset palvelut. 

Lokakuussa 2016 hallitus pyysi oikeusministeriötä selvittämään, voisiko nettiäänestyksen ottaa käyttöön Suomessa. Nettiäänestys parantaisi vammaisten ja pitkien välimatkojen päässä asuvien osallistumismahdollisuuksia.  

Enää ei tarvitsisi tulkita epäselviä äänestysnumeroita.

Aku Ankan vaalimenestys loppuisi. 

Kotona verkon välityksellä äänestäminen olisi helppoa ja nykyaikaista. Se voisi kannustaa entistä useammat vaaliuurnille ja kohentaisi laskevaa äänestysaktiivisuutta.

Lisäksi vaalijärjestelmän digitalisointi voisi nopeuttaa ääntenlaskua, ehkä tuoda vähän säästöjäkin. 

Verottaja, Kela, työllisyyspalvelut ja pankit ovat jo kauan tarjonneet palveluita internetissä.

Miksei vaalejakin voisi hoitaa verkossa? Tehdäänhän niin Virossakin

 

Ehti kulua muutama viikko siitä, kun oikeusministeriö vastaanotti selvityspyynnön. Yhdysvalloissa järjestettiin presidentinvaalit. 

Venäjän tiedustelupalvelut murtautuivat demokraattipuolueen sähköposteihin ja muutamaan äänestäjätietokantaan, Kremlin tukemat ryhmät levittivät valeuutisia Donald Trumpin eduksi. 

”Tapahtui aika dramaattinen ympäristömuutos”, sanoo oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen.  

Netti ja äänestäminen muuttuivat myrkylliseksi yhdistelmäksi. 

Oikeusministeriö julkaisi raportin 19. joulukuuta 2017.

Työryhmä ja parlamentaarinen ohjausryhmä olivat yksimielisiä. Nettiäänestyksen riskit olisivat suuremmat kuin sillä saavutettavat hyödyt. 

”Luulen, ettei riskeihin olisi suhtauduttu näin vakavasti jos USA:n vaaleissa ei olisi tapahtunut mitä tapahtui”, Jääskeläinen sanoo. ”Työn lopputulos voisi olla osin erilainen kuin se nyt on.” 

Suomen vaalit ratkaistaan siis jatkossakin antiikkisin paperilapuin.

Ainakin toistaiseksi.

”Se on tämän hetken tilanne ja päätös on tehty joksikin aikaa. Mutta ei tätä tietenkään lopullisesti voitu vielä haudata”, Jääskeläinen sanoo.  

”Never say never.” 

Kaksi ongelmaa vaikuttaa erityisen ylitsepääsemättömiltä.

Oikeusministeriö aikoo jatkaa teknologian ja erilaisten vaalijärjestelmien kehityksen seuraamista.

Turvallinen nettiäänestys tosin vaatisi käsittämätöntä teknologian loikkaa. 

Nykyinen, perinteinen lappuäänestys on tietoturvan näkökulmasta lähes täydellinen järjestelmä. Se on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä, mutta sitä on erittäin vaikea manipuloida.

Siinä äänestetään vaaliviranomaisen valvomassa paikassa. Kukin äänestää itse ja salassa. 

Järjestelmä nauttii kansalaisten luottamusta.  Lisäksi se on edullinen ja varsin nopea. 

Mikään tähän mennessä kokeilluista sähköisistä järjestelmistä ei ole yltänyt samaan. Ei lähellekään.

Kaksi ongelmaa vaikuttaa erityisen ylitsepääsemättömiltä.

Ensimmäinen on kilpajuoksu kyberrikollisuutta vastaan. Siinä sähköinen järjestelmä on auttamatta haavoittuvaisempi kuin nykyinen lappuäänestys.

Jos perinteistä paperiäänestyksen tulosta haluaisi manipuloida tarvittaisiin valtakunnan laajuinen salaliitto. Lukemattomien vaalivirkailijoiden lukemattomilta paikkakunnilta ja äänestyspisteiltä pitäisi olla juonessa mukana ja onnistua vielä pitämään vilppi salassa. 

Nettiin kytketyn sähköisen äänestysjärjestelmän taas voi hakkeroida jopa kymmenissä minuuteissa

”Tulevaisuudessa pystytään varmaan tekemään yhä turvallisempia järjestelmiä, mutta toisaalta siinä rinnalla kehittyy myös osaaminen, jolla järjestelmiin murtaudutaan ja niiden toimintaa estetään”, Jääskeläinen sanoo.  

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestyksen äänestyslippu.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestyksen äänestyslippu.
© JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

 

Toinen, vielä suurempi ongelma on, ettei sähköisessä järjestelmässä voida yhtä aikaa säilyttää vaalisalaisuutta ja taata luotettavaa ääntenlaskua.  

Perinteisessä äänestysjärjestelmässä äänestäjä todistaa henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Vaalitoimitsijat tietävät, kuka on käynyt äänestämässä, mutta koska äänet pudotetaan taitettuna vaaliuurnaan, he eivät tiedä ketä kukin äänesti. 

Vaalisalaisuus ei vaarannu, mutta toimitsijat voivat varmistaa, että äänien ja äänestäjien määrä täsmää.

Vaaliuurnan koskemattomuus varmistetaan esimerkiksi sinetillä. Uurnaa ei saa avata ennen virallista ääntenlaskua. 

Nettiäänestyksessä tällaista järjestelyä ei voida toteuttaa. 

Jos rakennetaan järjestelmä, jossa ei voida jäljittää, ketä kukin äänesti, on mahdotonta tietää onko vaalitulosta peukaloitu. 

Jos taas jokainen taas voi jälkikäteen käydä tarkistamassa, ettei oma ääni ole muuttunut matkalla digitaaliseen vaaliuurnaan, vaalisalaisuudesta ei jää jälkeäkään. 

Ja vaikka joku lopulta onnistuisi ratkaisemaan tämän hankalan yhtälöön, kotoaan käsin netissä äänestävän vaalivapautta ei silti voida taata.  

”Nykyjärjestelmässä vaikuttaminen on mahdotonta, koska äänestyskoppiin saa mennä vain yksin”, Jääskeläinen sanoo. ”Tämä jää varmaan tulevaisuudessakin suureksi ongelmaksi.” 

Ongelman ratkaisu edellyttäisi teknologiaa, jolla voitaisiin varmistaa, ettei kukaan vakoile äänestäjää selän takana tai kameralla. 

Lisäksi vaalijärjestelmän pitäisi olla täysin mahdoton hakkeroida, samoin niiden laitteiden, joita äänestäjät käyttävät kotonaan. 

Se on mahdotonta. 

Vuonna 2017 äänestysaktiivisuus laski myös Virossa.

Sitten on vielä liuta muita pulmia.

Sähköinen vaalijärjestelmä voidaan kaataa palvelunestohyökkäyksillä. Kun nettiäänestysjärjestelmään kohdistetaan enemmän liikennettä kuin se pystyy käsittelemään, se lopulta kaatuu, kuten mikä tahansa muukin verkkopalvelu.

Jos verkkovaalijärjestelmän käyttö estyisi, yhtäläinen äänioikeus ja koko vaalit vaarantuisivat.

Hintaakin netissä äänestämiselle tulisi noin 32 miljoonaa euroa 15 vuodessa. Hallitus on linjannut, että sen rinnalla säilytettäisiin vanha manuaalinen vaalijärjestelmä, jolla yhdet vaalit maksavat noin 16 miljoonaa euroa. 

Mikään kansainvälisen tutkimus tai kokemus ei myöskään viittaa siihen, että vaalien digitalisoiminen kasvattaisi äänestysaktiivisuutta.  

Päinvastoin.  

Norjassa äänestysaktiivisuus jopa laski, kun nettiäänestämistä kokeiltiin kuntavaaleissa 2011 ja parlamenttivaaleissa 2013. 

Vuonna 2017 äänestysaktiivisuus laski myös Virossa, joka on maailman ainoa maa, jossa valtiollisissa vaaleissa voi äänestää netissä. 

Nettiäänestyksen merkittävimmäksi hyödyksi nykyiseen järjestelmään verrattuna taitaisikin jäädä se, ettei kotoa tarvitsisi poistua.

 

Silti nettivaaleista kuullaan vielä, digitalisaatiotutkija ja vihreä kuntapoliitikko Lilja Tamminen uskoo.  

”Aihe on noussut esiin monta kertaa viimeisen 10 vuoden aikana. Aina siinä on käynyt niin, että sen on nostanut joku innokas poliitikko, joka on ajatellut että nyt säästetään rahaa ja saadaan nukkuvat uurnille, kun järjestetään tämä homma sähköisesti.” 

Tammisen mielestä nettiäänestyksen ehdottajat eivät ymmärrä vaalisalaisuuden ja vaalivapauden merkitystä.  

”Poliitikot, jotka näkevät kotona äänestämisen verkkokaupan kaltaisena kätevänä uudistuksena, eivät ehkä tule ajatelleeksi että kaikki eivät nauti kotonaan samanlaisesta turvallisesta hyväosaisuudesta kuin he itse.” 

Nykyinen vaalitapa on otettu käyttöön aikana, jolloin yhteiskunnallista luottamusta ei ollut. Siihen on pitänyt luottaa silloinkin, kun ihmisillä ei ole ollut syytä luottaa toisiinsa. Siksi vaalitoimitsijat valitaan eri puolueista. He vahtivat sekä äänestyspaikkaa että toisiaan.

Tammisen mielestä nettiäänestyksestä puhuminen osoittaa, että vuoden 1918 sisällissotaa edeltäneet levottomuudet ovat haalistumassa kulttuurisesta muistista. 

”Meillä on unohtunut käsitys siitä, mikä on mahdollista ja mitä luottamuspulan olosuhteissa voi tapahtua. Meistä on tullut pullamössöä.”

Äänestystä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Äänestystä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
© MIKKO STIG / LEHTIKUVA

Kiihtyvä teknologian kehitys on muuttanut maailmaa tavoilla, joista hetkeä aiemmin ei osattu edes haaveilla. Eivät kai vaalit voi olla poikkeus. Varmasti Suomikin äänestää netissä viimeistään parin kymmenen vuoden päästä.

Ei äänestä, sanoo Aalto-yliopiston kyberturvatutkija Mikko Särelä. Siinä ajassa riittävän hyvää järjestelmää ei voida keksiä.

Mutta sadan vuoden kuluttua tilanne voi olla jo toinen. Tosin nykyisen lappuäänestyksen internetversiosta tuskin silloinkaan on kyse. Pikemminkin siitä, että digitaalisuus saa miettimään koko demokratian perusteet uusiksi.

Särelän mukaan perusteet ovat jo muuttumassa. Elämme parhaillaan uuden informaatioyhteiskunnan alkuhetkiä. 

Ihmiskunta on aiemmin käynyt läpi kolme informaatioteknologista murrosta, jotka ovat panneet maailman uusiksi.

Särelä luettelee: Ensimmäinen oli kielen syntyminen. Se mahdollisti ihmisten järjestäytymisen ja tiedon kehittymisen.  

Toinen oli kirjoitustaito, jonka ansiosta kehittyivät isot valtiot ja imperiumit.  

Kolmas oli kirjapainotaito. Se toi tullessaan massaviestinnän, teollistumisen ja nykyisen länsimaisen demokratian.  

Kehitys on ollut hidasta. Länsimainen demokratia syntyi, kun kirjapainotaito oli jo 250 vuotta vanha.  

”Internetin myötä olemme siirtyneet massayhteistyön aikakauteen, jossa massat voivat organisoitua. Kukaan ei tiedä, toimiiko kirjapainotaidon kehittymisen jälkeen syntynyt demokraattinen tapa enää neljännen murroksen jälkeen.”

”Valtion ja tutkijoiden kannattaisi jo miettiä, miltä voisi näyttää digitaalisen aikakauden järjestelmä, jossa valtaa käytetään.” 

 

Yksi vastaus voisi olla virtaava demokratia. Se on suoran demokratian malli, jossa äänestäjä voi halutessaan valtuuttaa oman äänensä jollekin toiselle.  

Siinä vaikkapa Helsingin Guggenheimista olisivat saaneet äänestää kaikki helsinkiläiset.  

Jos joku ei olisi ehtinyt tai jaksanut perehtyä rakennushankkeeseen, hän olisi voinut antaa oman äänensä toiselle, asiaa paremmin seuranneelle kaupunkilaiselle.  

Näin Guggenheimiin perehtynyt helsinkiläinen saisi oman äänensä lisäksi myös toisen kaupunkilaisen äänen – tai useampia, jos muutkin haluaisivat hänen äänestävän puolestaan.

Virtaavan demokratian ajatuksen mukaan museohankkeen olisivat lopulta ratkaisseet Helsingin valistuneimmat. Se tietysti vaatisi, että kaikki pystyisivät arvioimaan eri vaihtoehtoja ja omaa tietämystään jokseenkin neutraalisti.

Käytännössä ajatusta ei ole koeteltu missään julkisessa hallinnossa, Särelä muistuttaa.

”Mutta on hyvä kysymys, pitäisikö?”

”Se voisi päätyä poliittisten vastustajien potkimiseen.”

Virtaavassa demokratiassa ei olisi vaalisalaisuutta, vaan äänten delegointi olisi julkista tietoa. Särelän mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa ihmiset pitävät sähköistä ja reaaliaikaista äänestysjärjestelmää tärkeämpänä kuin vaalisalaisuutta. 

Riskitöntä vaalisalaisuudesta joustaminen tuskin silti on tulevaisuudessakaan. Lopputulos riippuu siitä, millaisia yhteiskunta ja ihmisten arvot ovat.  

Juuri nyt emme ole Suomessa tilanteessa, jossa kukaan lähtisi väkivalloin kukistamaan poliittisia vastustajiaan. Suomen 100-vuotiseen historiaan mahtuu kuitenkin sellaisiakin aikakausia. 

”Eikä kukaan voi luvata, ettei sellaisia kausia mahtuisi myös seuraavaan 100 vuoteen”, Särelä sanoo. Jos meillä silloin olisi tietokanta siitä, kuka on äänestänyt ketä, se voisi päätyä poliittisten vastustajien potkimiseen.” 

 

Ainakaan toistaiseksi Suomessa ei haluta tinkiä vaalisalaisuudesta. Riski vaalien vapaudelle on liian iso.

Hieman tärkeitä periaatteita on kuitenkin jo venytetty.  

Presidentti vahvisti vuoden 2017 lopulla vaalilain muutoksen, jolla ulkomailla asuville ja oleskeleville suomalaisille annetaan oikeus äänestää kirjeitse.

Kirjeäänestyksessä vaalivapauden toteutumista ei voida käytännössä valvoa.

Siksi lakiuudistukseen lisättiin menettely, jossa kirjeitse äänestävällä on oltava kaksi todistajaa. He vakuuttavat allekirjoituksillaan että äänestys on toteutettu vaalisalaisuutta ja vaalivapautta noudattaen.

”Kirjeäänestys koskee selvästi rajattua ja pienehköä ihmisryhmää, ulkosuomalaisia ja muita vaalien ajan ulkomailla olevia. Siinä mielessä riski arvioitiin pienemmäksi kuin saavutettu hyöty”, oikeusministeriön vaalijohtaja Jääskeläinen sanoo.

Mutta käytännössä ei koskaan voida tietää, ovatko todistajat esimerkiksi pidelleet asetta äänestäjän otsalla.