Ehdokkaiden vaalipuheet: Lepomäki vertasi kokoomusta hyväpalkkaiseen siivoojaan

Alexander Stubb korosti aatetta, Petteri Orpo vaati uudistuksia.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puheenjohtajavaalin alkajaisiksi lavalla jokainen kolmesta ehdokasta sai 20 minuuttia aikaa esitellä itseään haluamallaan tavalla. Sali sai kuulla kolme hyvin erilaista puheenvuoroa.

Arpa heitti Petteri Orpolle ensimmäisen esiintymisvuoron. Liiallisesta ympäripyöreydestä syytetty Orpo pyrki omassa puheessaan konkretisoimaan sanomaansa.  Vaatimukset työmarkkinauudistuksista, paikallisen sopimisen lisäämisestä ja yrittäjyyden edellytysten parantamisesta oli suunnattu selvästi Elina Lepomäen kannattajille. Perinteisempiä kokoomuslaisia taas hiveli viesti, jonka mukaan Orpo pitäisi hallituksessa huolta, ettei sivistyksestä ja koulutuksesta leikata enää enempää.

Koko aikuisikänsä kokoomuksessa toiminut Orpo korosti järjestötyön merkitystä enemmän kuin muut ehdokkaat. Perusasiat – ohjelmatyö, järjestötyö ja vaalityö – eivät hänen mukaansa ole nyt kunnossa, ja kokoomuksen kannatus on vakiintunut aivan liian alhaiselle tasolle. Erikseen Orpo kohdisti sanansa naisten liitolle, jonka “arjen ja järjen ääntä” olisi hänen mukaansa pitänyt kuunnella enemmän.

Lepomäki keskittyi johtajuuteen eri näkökulmasta. Hän kuvasi itseään keksijäluontoiseksi maailmanparantajaksi, joka uskoo vilpittömästi, että jokaiseen ongelmaan on löydettävissä ratkaisu. Hän myös kertoi olevansa valmis muuttamaan mielipiteitään, jos joku toinen esittää paremman argumentin.

Lepomäki kritisoi kokoomuksen viime vuosien toimintaa siitä, että puolue on antanut käytännön tarpeiden ohjata politiikkaa liikaa. “Olemme kuin hyväpalkkainen siivooja, joka lakaisee lattialta muiden jälkiä”, hän vertasi.

Itseään Lepomäki luonnehti ekonomistikielellä “investoinniksi, jollaisen koen kokoomuksen ja Suomen tarvitsevan”. Mukana oli myös viesti niille, jonka mukaan Lepomäen aika voi olla joskus tulevaisuudessa, mutta ei vielä nyt. “Minulla saattaa olla myös vaihtoehtoja, mutta Suomella ei niitä ole”, hän muistutti.

Muista ehdokkaista poiketen Alexander Stubb marssitti lavalle myös useita tukijoitaan. Heistä Juhana Vartiainen muistutti, että nyt ei valita johtajaa vain kokoomukselle, vaan koko Suomelle. Stubbin puolesta puhuu hänen mukaansa se, että valtiovarainministeri on ollut puoluejohtajista ylivoimaisesti aatteellisin.

Kari Tolvanen puolestaan kehui Stubbia tämän johtajaominaisuuksista: valmiudesta kuunnella ja arvostaa myös muita mielipiteitä.

Nöyrästi ja vakavasti esiintynyt Stubb korosti muita ehdokkaita lyhyemmässä puheessaan kokoomuksen arvoja. Toisaalta hän toi esiin hallituspolitiikan realiteetit, joihin kuuluu kompromissien teon välttämättömyys.

Puheeseen sisältyi myös kädenojennus Orpolle ja hänen tuekseen ryhmittyneelle eduskuntaryhmän enemistölle. “Petteri tulee olemaan osa joukkuettani myös tulevaisuudessa”, Stubb lupasi.