Eduskuntaryhmät tiukkana: Posti jaettava jokaisena arkipäivänä

Kokoomus ja perussuomalaiset: Kolmipäiväinen jakelu kannattaisi selvittää.

eduskunta
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eduskuntaryhmät pitävät kiinni Itellan palveluvelvoitteesta, jonka mukaan yhtiön on jaettava kirjeposti viitenä päivänä viikossa. Suurimmista eduskuntaryhmistä vain kokoomus ja perussuomalaiset ovat valmiita harkitsemaan palveluvelvoitteen muuttamista.

Postilaissa on säädetty, että Itellan on jaettava kirjeposti jokaisena arkipäivänä. Kirjepostin lisäksi valtion omistama yhtiö on hoitanut suuren osan sanomalehtien varhaisjakelusta.

Perinteisen postin määrän vähenemisen ja sanomalehtien levikkien laskun vuoksi Itella on järjestänyt toimintojaan uusiksi. Yhtiössä on menossa yli tuhatta henkilöä koskevat yt-neuvottelut. Lisäksi Itella on sanonut irti lehtien jakelusopimuksia.

Kokoomuksen ryhmän varapuheenjohtajan Outi Mäkelän mielestä Itellan jakelutoiminnan kustannukset ovat ”kestämättömät”.  Hän pitää todennäköisenä, että palveluvelvoitetta on ”jossain vaiheessa syytä arvioida”. Mäkelä pohdiskelee mahdollisuutta, että velvoitteeseen kuuluva kirjeposti jaettaisiin kolme kertaa viikossa tai lehtien varhaisjakelu ja kirjepostin jakaminen yhdistettäisiin.

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström päivittäisi Itellan toiminta-ajatuksen. Hän korostaa Itellan merkitystä haja-asutusalueille, ”vaikka tappiollista toimintaa ei voi loputtomasti jatkaa”.