Arvio kuntavaaleista: Keskustan sisäinen valtataistelu sai lisää kierroksia

Jyrki Jantunen
Politiikka 26.10.2008 21:16

Keskusta on hävinnyt Matti Vanhasen johdolla jo neljät vaalit. Kun pääministeri joutuu tasavallan talouskriisin keskellä keskittymään hallituspolitiikkaan, hänen puoluesihteerinsä Jarmo Korhonen keskittynee löytämään itselleen mieluisamman puheenjohtajan keskustalle, arvioi Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja Pekka Ervasti blogissaan.Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen (oik.) ja Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen YLE TV1:n Suuressa vaalikeskustelussa 23. lokakuuta 2008.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen (oik.) ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen YLE TV1:n Suuressa vaalikeskustelussa 23. lokakuuta 2008.

Keskustan sisäinen valtataistelu näkyy ja kuuluu politiikassa myös keskustan ulkopuolella, Pekka Ervasti kirjoittaa kuntavaaliarviossaan PolKom.fi-blogissa.

Valtakunnallinen kannatusennuste klo 23:15: Ylen vaaliennusteen mukaan kokoomus saa 23,4 prosenttia äänistä eli 1,6 prosenttiyksikköä edellisiä kuntavaaleja enemmän.

Toiseksi on tulossa Sdp 21,2 prosentin ääniosuudella (-2,9), keskusta jäisi kolmanneksi 20,1 prosentin osuudella (-2,7).

Vihreät nousee neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ohi vasemmistoliiton 8,9 prosentin osuudella (+1,6). Vasemmistoliiton kannatus on 8,8 prosenttia (-0,8). Perussuomalaiset ovat nostamassa kannatuksensa 5,4 prosenttiin, mikä on peräti 4,5 prosenttiyksikköä edellisiä kuntavaaleja enemmän.

Ennusteen mukaan Rkp on saamassa äänistä 4,7 prosenttia (-0,5), kristillisdemokraatit 4,2 prosenttia (+0,2).

Teksti
SK netin toimitus

Ennustelähde
Ylen uutiset

Kuva
Seppo Samuli / Str / Lehtikuva

Lisää kuntavaaleista
PolKom.fi-blogi
Ben Zyskowicz murehtii: Pääministeri Matti Vanhasen asema hankaloituu keskustassa (SK netti 26.10.2008)
Ministeri Mari Kiviniemi keskustan vaalitappiosta: Vaalimainontaa oli liian vähän (SK netti 26.10.2008)
Ylen ennuste nostaa kokoomuksen suurimmaksi kuntapuolueeksi (SK netti 26.10.2008)
Perussuomalaiset jo voittaja (SK netti 26.10.2008)
Ennakkoäänet lupaavat ykkössijaa Sdp:lle (SK netti 26.10.2008)
Vaisut kuntavaalit finanssikriisin varjossa (SK netti 26.10.2008)
Syökö massaliikkeen protesti keskustan kannatusta Kemijärvellä? (SK netti 17.10.2008)
”Kuntaliitos ei ole ainoa ratkaisu (SK netti 16.10.2008)
Jutta Urpilainen haluaa luoda Sdp:stä politiikan Wikipedia-tiimin (SK netti 14.10.2008)
Väestö vanhenee ja verotulot jakautuvat yhä epätasaisemmin (SK netti 13.9.2008)

Muualla netissä
Ylen teksti-tv: kuntakohtaiset äänestystulokset
Ylen vaalisivut
Ylen vaalitulospalvelu