Antti Rinne halutaan vaihtoon – Viiden piirijärjestön puheenjohtajat: Haparointia ja epäonnistumisia

Sdp:n puheenjohtaja sai viime perjantaina terveisiä kentältä.
Politiikka 25.10.2016 18:40
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne eduskunnassa 5. lokakuuta 2016. © HEIKKI SAUKKOMAA / Lehtikuva

Kuuluisa ”kentän ääni” on puhunut Antti Rinteelle (sd). Ääni on sanonut, että Sdp:n rivijäsenet ovat tyytymättömiä puolueen puheenjohtajaan.

Tällaista viestiä Rinteelle vei puolueen piirijärjestöjen puheenjohtajien muodostama delegaatio. Viiden puheenjohtajan lähetystö vieraili Rinteen luona puoluetoimistolla perjantaina 21. lokakuuta.

Sdp:n Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Roope Lehto sanoo, että tapaamisen teema oli ”puoluekokousasiat”.

”Käytiin läpi, mikä on kentällä tilanne. Siellä on viisi piiripuheenjohtajaa ollut viemässä viestiä, joka tulee kaikista piireistä. On kerrottu, millaisia näkymiä on.”

Näkymät eivät ole auvoisia.

Moni puolueen jäsen toivoo, että jos Antti Rinne tavoittelee jatkokautta puolueen puheenjohtajana, hänelle ilmaantuisi haastaja:

”Nykyisellä puheenjohtajalla on ollut onnistumisia mutta myös haparointia ja epäonnistumisia. Halua saada vaihtoehtoja on ilmennyt”, Roope Lehto sanoo.

Myös Hämeen piirin puheenjohtaja Jouni Mäkelä sanoo, että Rinteelle halutaan haastaja:

”Hänellä ei ole sellaista kannatusta, mikä puolueen puheenjohtajalla pitäisi kentällä ehkä olla.”

Mitkä ovat suurimmat syyt siihen, että kannatusta ei ole tarpeeksi?

”Usein tulee ihmisten kanssa keskustellessa esille se, että kun puheenjohtaja esiintyy tv-tenteissä, ei ole luottoa siihen, miten se menee. Tämä on varmasti yksi syy, mikä ihmisten mielissä kaihertaa”, Mäkelä sanoo.

 

Sdp:ssä on 13 piirijärjestöä.

Marraskuuhun mennessä piireistä valitaan yhteensä 500 puoluekokousedustajaa, jotka tekevät henkilövalinnat Lahden puoluekokouksessa ensi helmikuussa.

Kansanedustaja Timo Harakka on ilmoittanut saattavansa lähteä puheenjohtajakisaan, jos hän ei jää Rinteen ainoaksi haastajaksi.

Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Roope Lehto arvelee, että ainakin eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ilmoittautuu vielä kisaan:

”Oman arvioni mukaan on ainakin yksi, joka on valmis lähtemään haastajaksi. Lindtmanin Antti.”

Helsingin Sanomat tiedusteli Lindtmanin mahdollisia puheenjohtajahaaveita syyskuussa. ”Kaikella on aikansa”, Lindtman sanoi.