Alexander Stubb: Tällaista sekasikiöhallitusta pitää välttää kaikin tavoin

Keskusta ja kokoomus kamppailevat porvarivaltikasta.
Politiikka 27.3.2015 04:45
Tuomo Lappalainen, Heikki Vento

Kokoomuksella ja keskustalla on paljon yhteistä. Silti ne eivät välttämättä pääse samaan hallitukseen.

Nykyistä pääministeriä ja hänen todennäköisintä seuraajaansa sitoo toisiinsa erikoinen kohtalonyhteys. Mitä kauemmin Alexander Stubb (kok) on ollut pääministeriä, sitä selvemmältä on alkanut näyttää, että vaalien jälkeen uusi hallitus muodostetaan keskustan johdolla.

Kun Stubb tuli kesäkuussa Jyrki Kataisen (kok) paikalle, kokoomus oli Taloustutkimuksen mittauksessa vielä niukasti edellä keskustaa. Syksyllä osat vaihtuivat, ja hallituksen sekoillessa ero repesi lähes kymmeneksi prosenttiyksiköksi.

Keskusta on vetänyt puoleensa aikaisemmin kokoomusta äänestäneitä yrittäjiä, jotka ovat pettyneet Kataisen ja Stubbin hallitusten tempoilevaan talouspolitiikkaan. Toinen kokoomukselle kriittinen ryhmä on varttuneemmat konservatiivit, jotka vierastavat Stubbin arvoliberaalia linjaa ja poliitikolle epätavallista käytöstä.