500 miljoonaa takataskussa

Karri Kokko
Politiikka 23.7.2008 07:58

Hallituksella on varaa keventää verotusta yhteensä yli puolellatoista miljardilla, uskoo kansanedustaja Mika Lintilä (kesk).mika lintilä

Teksti Tuomo Lappalainen

Hallituksen verolinja on elokuun budjettiriihen alla kovasti hakusessa. Kokoomuksessa vaaditaan, että koko hallitusohjelman mukainen 1,1 miljardin euron kevennysvara pitäisi käyttää jo ensi vuonna. Miksi keskusta ei ole siihen valmis, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Mika Lintilä (kesk)?

”Siihen on useampia syitä. Ratkaisuissa pitää huomioida sekä suhdannetilanne että tehdyt palkkaratkaisut. Työmarkkinoilla ei saa muodostua sellaista kuvaa, että hallitus palkitsisi suuret palkankorotukset suurilla veronkevennyksillä. Veroissa pitää jäädä pelivaraa myös vuoteen 2010, jotta verotus ei silloin tosiasiassa kiristy. Jos hallitus käyttää kaikki panokset jo nyt, se ajaa itsensä puun ja kuoren väliin.”

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) lupaili Turun Sanomien ja Väli-Suomen lehtien haastattelussa, että tuloveroihin voisi tulla suurempikin kevennys kuin hallitusohjelmaan on kirjoitettu. Paljonko liikkumavaraa oikeasti on?

”Kokonaisuus on varmaan jossain 1,6-1,7 miljardin euron tasolla. Tarkkaa arviota on vaikea antaa ennen kuin suhdanteista ja inflaatiosta on selvempi kuva.”

Kokoomus haluaisi keventää veroja kautta linjan kaikissa tuloluokissa, kun taas keskusta haluaisi korjata ennen kaikkea pieni- ja keskituloisten verotusta. Kuinka kaukana puolueiden näkemykset ovat oikeasti?

”En tarkalleen tiedä, mitä kokoomuksessa ajatellaan. Keskustalla on selkeä käsitys, että korjauksia pitää tehdä kaikissa tuloluokissa, mutta pieni- ja keskituloiset on perusteltua ottaa erityisesti huomioon, sillä inflaatio on syönyt eniten juuri heidän ostovoimaansa.”

”Yksi malli voisi olla, että kunnallisverotuksen perusvähennystä nostettaisiin jo vuoden 2009 alusta eikä vasta 2010, niin kuin kehysriihessä sovittiin. Siitä voisi hyvin syntyä kompromissi, kun tällainen korjaus on joka tapauksessa tulossa.”

Suurituloisten kireän verotuksen on väitetty johtavan siihen, että huippuosaajat eivät tule tai jää mielellään Suomeen. Eikö se taas puoltaisi korkeimpien marginaaliverojen laskemista?

”Korkeimmat marginaaliveroprosentit ovat kiistatta ongelma, jolle pitää tehdä jotain. En kuitenkaan sotkisi tätä asiaa yleiseen tuloveronkevennykseen. Jos suurimpien tulojen verotusta halutaan keventää reippaasti, siihen tarvitaan jostain rahaa. Käytännössä se kai tarkoittaisi, että pääomatulojen verotusta pitäisi kiristää. Lähinnä silloin tulee kysymykseen listaamattomien osakeyhtiöiden verotus.”

Eli ansiotuloja ei enää pystyisi kikkailemaan pääomatuloiksi entiseen tapaan?

”Aivan.”

Jos jollekin on syntynyt viime aikojen keskustelusta se käsitys, että veroihin on luvassa vain alennuksia, se on siis turha toive?

”Jostain ne alennukset pitää rahoittaakin. Tämä on myös oikeudenmukaisuuskysymys.”

Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas vaati äskettäin ruoan arvonlisäveron alentamista 17 prosentista 12:een jo ensi vuoden alussa eli melkein vuosi etuajassa. Onko tällä ajatuksella puolueessa enemmänkin kannatusta?

”Ei ainakaan puoluekokouksen perusteella. Sen kannanotossa ei puhuta aientamisesta mitään. Tämä keskustelu on käyty hallituksen piirissä jo niin moneen kertaan, että suurempaa liikettä tuskin syntyy enää.”

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) on väläyttänyt ruoan arvonlisäveron poistamista EU:ssa. Kuinka realistinen ajatus se on?

”Ei kovin realistinen ainakaan tässä tilanteessa. Meillä on selkeästi ongelmia ruoan hinnan kanssa, mutta en usko, että komissiosta löytyy kauheasti valmiutta ratkoa niitä arvonlisäverotuksen kautta.”

SK 29/2008 (ilm. 18.7.2008)

Kuva Martti Kainulainen / LK