Poliisi Kauhajoen ammuskelusta: Uhreja on useita, ampujaa viedään sairaalaan

Kotimaa 23.9.2008 11:04

Poliisi epäilee, että kaikki ovat oppilaita. Viranomaiset vahvistavat, että Kauhajoen kouluammuskelussa on useita kuolonuhreja. Kauhajoen poliisi ei vielä vahvista kuolleiden tarkkaa määrää vaan sanoo uhreja olevan useita.

Myöskään loukkaantuneiden määrästä ei annettu poliisin tiedotustilaisuudessa arviota.

Viranomaistietojen mukaan ampujalla on ampumavamma päässään ja häntä viedään kuljetettavaksi Tampereen yliopistosairaalaan.

Koti- ja laitostalousoppilaitoksessa oli ampumahetkellä noin 150 oppilasta. Oppilaat ja henkilökunta on siirretty Kauhajoen kauppaoppilaitokselle, jossa on järjestetty kriisiapua.

Nettikeskusteluissa ampujaksi epäillyn miehen Youtube-tili on suljettu. 22-vuotiaaksi kauhajokelaiseksi itsensä esittelevä mies oli postittanut palveluun useita videoita, joissa hän ampuu pienikaliiberisella pistoolilla. Viimeinen video oli lähetetty viisi vuorokautta sitten, ja edellisen kerran miehen tilille oli kirjauduttu tänään aamulla.

Koulurakennuksessa syttyi ammuskelun aikaan myös tulipalo, joka oli poliisin mukaan sytytetty tahallaan. Palo saatiin hallintaan.

Monet tahot ovat valmistautuneet avun antamiseen Kauhajoella. Esimerkiksi Punaisen Ristin ryhmät, terveysviranomaiset ja seurakunta kokoavat kriisiapuryhmiä. Myös Tuusulassa kunnan johtoryhmä ja Jokelan jälkityöryhmä kokoontuvat ammuskelun takia.

Teksti
STT
SK netin toimitus

Keskustelu
Jokela, Kauhajoki: Miksi taas?

Kauhajoki-uutisointia SK netissä
Voiko pahuuden kitkeä pois ihmisestä? (SK netti 4.10.2008)
Miten ehkäistä uudet hirmuteot? (SK netti 3.10.2008)
Matti Saari halusi ”aina murhata mahdollisimman paljon ihmisiä” (SK netti 1.10.2008)
Miksi rattijuoppo Matti Saari sai aseluvan? (SK netti 29.9.2008)
Ilta-Sanomien mukaan Matti Saaren aseen takavarikoinnista oli jo annettu määräys (SK netti 27.9.2008)
Sisäministeri Holmlund saa kansan ja poliisien tuen (SK netti 26.9.2008)
Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari: käytös muuttui viikonloppuna (SK netti 25.9.2008)
Kriisipsykologi Soili Poijula: Aseen helppo saatavuus keskeinen tekijä (SK netti 25.9.2008)
Jokela-selvitys edennyt ennätysmäisen hitaasti (SK netti 25.9.2008)
Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat: KRP tehostaa netin valvontaa (SK netti 25.9.2008)
Olavi Sydänmaanlakka : ”Kyllä tämä oli nähtävissä” (SK netti 24.9.2008)
”Vaarallinen syrjäytymisen muoto syntynyt Suomeen” (SK netti 24.9.2008)
Vihjepuhelin avattu, uhrien omaisille ilmoitettu, käsiaseiden kiellossa ongelmia (SK netti 24.9.2008)
Miksi lapsesta kasvaa paha (SK netti 24.9.2008)
”Hengenheimolaiset löydetään yhä varmemmin netistä” (SK netti 24.9.2008)
Kauhajoen surmaaja: Matti Juhani Saari (SK netti 24.9.2008)
Jokelan jälkeen satoja nettiuhkauksia (SK netti 23.9.2008)
11 uhria (SK netti 23.9.2008)
”Videoista oli soitettu jopa ulkomailta asti” (SK netti 23.9.2008)
”Hyvinvointivaltion alasajolla on seurauksensa” (SK netti 23.9.2008)
Poliisi kuulusteli epäiltyä ennakolta (SK netti 23.9.2008)
9 kuollutta (SK netti 23.9.2008)
Poliis: Uhreja on useita, ampujaa viedään sairaalaan (SK netti 23.9.2008)
Surmasiko kouluampuja itsensä? (SK netti 23.9.2008)
Netin keskustelupalstoilla arvaillaan jo ampujaa (SK netti 23.9.2008)
Poliisi: Kauhajoella ehkä useita kuollut (SK netti 23.9.2008)

Nuoret ja väkivalta -teema SK netissä
Neurologi: Nostakaa jo viinaveroa! (SK netti 3.9.2008)
Psykologi: Tietokonepelien yleistyminen lisäsi aggressiivista käyttäytymistä (SK netti 2.9.2008)
Poliisi: Nuorten väkivalta ei ole kasvanut, vielä (SK netti 1.9.2008)
Stakes: Väkivalta yleistynyt peruskoulun yläluokkalaisten keskuudessa (SK netti 26.8.2008)
Taas teinisurma: Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 16.8.2008)
Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 24.7.2008)
Matka suomalaiseen väkivaltaan: Musta hetki (pdf; SK 31/2006)
Psykiatri Jari Sinkkonen: ”Lapset on hoidettava kotona” (SK netti 20.11.2007)
Jokela: Tappava ase (SK netti 7.11.2007)

Lisää aiheesta verkossa
Yle.fi
MTV3.fi
Pohjalainen.fi
Kaleva.fi
Ilkka.fi
HS.fi
Aamulehti.fi
Iltasanomat.fi
Iltalehti.fi