Poliisi epäilee piispa Teemu Laajasaloa talousrikoksesta – liittyy valmennusyrityksen kirjanpitoon

Teemu Laajasalo pyöritti vuosikausia yhtiötä, joka tarjosi yliopistoihin pyrkiville nuorille pääsykoevalmennusta.
Kotimaa 11.10.2018 11:53

Helsingin piispa Teemu Laajasalo 20. tammikuuta 2018. © EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Helsingin poliisi epäilee Helsingin piispaa Teemu Laajasaloa talousrikoksesta.

Epäily liittyy Laajasalon TL Opetus -yhtiön kirjanpitoon. Poliisin esitutkinnan perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta.

Yhtiön tilinpäätökset kolmelta eri tilikaudelta on poliisin mukaan tehty aikanaan puutteellisella aineistolla: kirjanpitoon on lisätty puuttuvia tositteita loppuvuonna 2017, minkä jälkeen nämä tilinpäätökset on laadittu uudelleen.

”Emme halua vielä ottaa kantaa rikosnimikkeeseen”, kertoo rikostarkastaja Ismo Siltamäki Helsingin poliisista.

Rikosepäily on siirtymässä syyteharkintaan lokakuun aikana. Syyttäjänä toimii Mari Mikkola Helsingin syyttäjänvirastosta.

”Poliisi ei erittele tarkemmin asian yksityiskohtia. Nämä selviävät aikanaan julkiseksi tulevista asiakirjoista. Emme myöskään ota kantaa teon tahallisuuteen tai tuottamuksellisuuteen”, rikoskomisario Jenni Lehtilä toteaa.

 

Suomen Kuvalehti paljasti elokuussa 2017, että tuolloisen tulevan piispan yrityksellä oli jättivelat, laiminlyöntejä ja veroja ulosotossa.

Jutun jälkeen viranomaiset alkoivat selvittää asiaa.

Teemu Laajasalo pyöritti 1990-luvun lopulta asti yhtiötä, joka tarjosi yliopistoihin pyrkiville nuorille pääsykoevalmennusta.

Kursseja pidettiin Huippuvalmennus-nimellä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan kursseja veti jopa 120 asiantuntijaopettajaa.

Laajimmillaan liiketoiminta oli 2006–2007, jolloin yhtiön tilikauden liikevaihto nousi yli miljoonaan euroon. Yrityksen koulutusliiketoiminta myytiin pois vuonna 2013. Sen jälkeen Laajasalon yrityksen toiminta on hiipunut ja liikevaihto jäänyt muutamiin kymmeniintuhansiin euroihin tilikaudessa.

 

Helsingin poliisille tehtiin tammikuussa 2018 useita tutkintapyyntöjä myös Laajasalon luottokortin käyttöön ja matkalaskuihin liittyvistä epäselvyyksistä.

Luottokortti- ja matkalaskuihin liittyvissä asioissa ei ole syytä epäillä rikosta. Luottokortti- ja matkalaskuasiasta ei ole käynnistetty esitutkintaa, eikä asia siirry poliisilta syyttäjälle.

 

Helsingin hiippakunnan lähettämässä tiedotteessa Teemu Laajasalo myöntää kirjanpitorikkomuksen.

Hän selittää toimintaansa huolimattomuudella.

”Yrityksen kaikki velvoitteet on hoidettu, mutta myöhässä. Laiminlyönneillä ei ole saatu hyötyä. Se ei poista sitä, että olisi pitänyt olla huolellisempi. Myönnän laiminlyönnit ja olen niistä pahoillani”, Laajasalo kommentoi tiedotteessa.

Hiippakunta ei kommentoi asiaa enempää, sillä asia ei koske viranhoitoa vaan yritystoimintaa.

Juttua täydennetty klo 12.29 Helsingin hiippakunnan tiedotteesta saaduilla tiedoilla.