Pohjoismaiden yhteinen puolustus etenee

Eero Heinäluoma
Teksti
Ville Pernaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pohjoismainen yhteistyö turvallisuuspolitiikassa on viime vuosina tiivistynyt, mutta hyvin käytännönläheisellä otteella, lähinnä sotilaiden voimin.
Nyt yhteistyön kehittämiselle haetaan myös entistä vahvempaa poliittista tukea.

Ruotsalaisia JAS-39 Gripen -hävittäjiä.Kuva AP / Lehtikuva.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kertoi valtiopäivien avajaispuheessaan, että Pohjoismaiden parlamentit valmistautuvat tänä keväänä käymään pohjoismaista puolustusyhteistyötä koskevan parlamenttikeskustelun samanaikaisesti. Islannin ja Norjan lähestyvät vaalit tosin ovat vaikeuttaneet sopivan päivämäärän löytämistä.

Pohjoismaiden neuvosto – eli yhteensä 87 kansanedustajaa eri Pohjoismaista – pitää Tukholmassa huhtikuussa vuotuisen teemaistunnon, johon osallistuu iso joukko kansanedustajia. Aiheena on tällä kertaa juuri turvallisuuspoliittinen yhteistyö.

Samalla valmistellaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa käsittelevää niin sanottua pyöreän pöydän keskustelua, jota kutsutaan komealla nimellä Pohjoismaiseksi puolustusyhteisöksi.

Ensimmäistä keskustelua kaavaillaan pidettäväksi syksyllä Helsingissä, ja mukana olisivat ministerit, puolustusvoimien komentajat ja puolustusvaliokuntien puheenjohtajat.

Näiden toimien tarkoituksena on saada aikaan aikaisempaa vankempaa poliittista selkänojaa pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittämiselle. Hyväksyntää taas tarvitaan, jotta yhteistyössä voidaan edetä nykyistä pidemmälle.