Pertti Salolainen: Eduskunnassa raha ajaa luonnon ohi

Erityisen huolestunut konkarikansanedustaja on koskiensuojelulain kohtalosta.
Tuomo Lappalainen
Kotimaa 20.9.2014 14:00

Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok) on huolissaan suunnitelmista, joiden mukaan ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeri yhdistetään uudeksi luonnonvaraministeriöksi.

Hän pelkää, että uudistus heikentäisi luonnonsuojelun ja muidenkin ympäristöasioiden asemaa hallituksen päätöksenteossa.

Tuoreeseen Kanava-lehteen kirjoittamassaan jutussa Salolainen arvelee, että seuraavien vaalien jälkeen muodostettava uusi hallitus rakentuu todennäköisesti puolueista, joille ympäristöarvot eivät ole päällimmäisinä:

”Koko kuluneen vaalikauden muun muassa keskusta, perussuomalaiset ja merkittävät voimat kokoomuksessa ovat esittäneet linjauksia, jotka toteutuessaan olisivat turmiollisia luonnolle.”

Viime ajoilta löytyy Salolaisen mukaan useita esimerkkejä tilanteista, joissa ympäristöarvot ja taloudelliset edut ovat törmänneet vastakkain. Yleensä talous on vienyt pitemmän korren.

Turpeen haittojen vähättely on yksi esimerkki.

”Turpeen polton puolustajat ovat jatkuvasti varoittaneet liian korkeasta verotuksesta ja liian suuren suomäärän suojelusta sekä vähätelleet soiden käytön haitallisia vaikutuksia”, Salolainen kertoo. ”Asiantuntijoiden mukaan puun ja turpeen haitalliset vaikutukset luontoon ovat kuitenkin jopa kivihiiltä pahempia.”

Turpeen käyttöä on perusteltu kotimaisuudella. ”Voidaan kuitenkin kysyä, kuinka puhtaasti kotimaista ja edullista tämä verotuksella tuettu ja ulkomaisella tuontienergialla kaivettu ja kuljetettu turve on loppujen lopuksi”, Salolainen huomauttaa.

 

Erityisen huolestunut Salolainen on koskiensuojelulain kohtalosta:

”Koskiensuojelulaki ei ole missään vaiheessa päässyt suojaan voimayhtiöiden rajulta lobbaukselta, joka on välillä saanut suorastaan huolestuttavia piirteitä. Erityisen aktiivisia ovat olleet Kollajan ja Vuotoksen altaiden ajajat.”

Nyt allashankkeet ovat jälleen esillä.

”Keskusta ja sen puheenjohtaja Juha Sipilä sekä eräät muiden puolueiden edustajat ovat ilmoittaneet olevansa rakentamisen kannalla. Tämän seurauksena koskiensuojelulaki olisi avattava, jolloin ainakin teoreettisesti aukeaisi myös tie mahdollisesti yli viidenkymmenen suojellun kosken rakentamiseen”, Salolainen kertoo.

EU:n jakamia tukia on hänen mukaansa suunnattu liikaa maatalouden yleiseen tukemiseen eikä maatalouden ympäristönsuojeluun. Seuraukset näkyvät karmeimpina vesistöissä.

”Olen seurannut Suomessa vuosikausia maatalouden ravinteiden huuhtoutumista vesistöön muun muassa Länsi-Uudenmaan viljelyksiltä. Täysin riittämättömät suojakaistat viljelmien reunoilla vuotavat kuin seula.”

”Pohjanmaalla ei puolestaan paikoin enää tiedetä, mihin kotieläinlantaa levitettäisiin, kun pellot ovat jo ylilannoitettuja.”

 

Salolainen kummastelee myös poliittiseen keskusteluun uutena ilmiönä tullutta kielteistä suhtautumista erilaisiin toimintaa sääteleviin lakeihin, normeihin ja lupiin. Lait ja sääntely on tarkoitettu ihmisten ja luonnon suojelemiseksi, hän muistuttaa.

”Erityisen välttämätöntä on seurata paljolti ulkomaalaisessa omistuksessa olevan kaivostoiminnan lupia ja toimintaa. Välillä tuntuu, että luonnonsuojelu- ja Natura-alueet ovat kaivosyhtiöiden erityisen mielenkiinnon kohteina.”

”Esimerkiksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten henkilöresurssien kova karsiminen on kostautunut Talvivaaran tapauksessa karmealla tavalla.”

Salolainen tuli eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1970, ja hän on istunut siellä yhteensä yli 30 vuotta.

”Vuosikymmenten kokemuksella joudun valitettavasti toteamaan, että raha ja kylmän markkinatalouden edut ajavat liian usein luonnon yli. Kun kuuntelee kansalaisia, syntyy kuva, että eduskunnan yleinen luonnonsuojeluilmapiiri on aika kaukana kansalaisten positiivisista luonnonsuojeluasenteista.”

 

Pertti Salolaisen kirjoitus on luettavissa kokonaan Kanavasta 6/2014.

Keskustelu

Luonnonsuojelu on hankalaa. Jos haluaa päästötöntä vesivoimaa, pitää olla vettä ja korkeuseroja. Riittävä säätövoima on tuulivoimalle elinehto, ja siten luonnonsuojelua hiilijalanjäljen näkövinkkelistä. Vesirakentamisen ympäristöongelmat ovat muualla. Miten arvotetaan kansallisesti arvokkaan alueen uhraaminen kansainvälistä hiiliongelmaa vastaan?

Ydinvoiman hiilipäästövähennyshyöty on maailmanlaajuinen ja toteutuu varmasti; enimmät haitat jäävät omaan maahan ja toteutuvat vain jos voimalaitoksen turvallisuuskulttuurin rakentaminen epäonnistuu.

Voisivatko poliittisten lehmänkauppojen arkadianmäkeläiset asiantuntijat jotenkin koplata toimivaksi todistetut kalaportaat lisäallaslupiin? Nythän portaat vähentävät voimalan tehoa, joten niiden kehittämiseen ei ole motiivia.

Turpeen haitallisuuskin on poliittinen kysymys. Suomen vesistöille Suomessa tapahtuva turpeennosto on varmaan ulkomaisia hiilikaivoksia turmiollisempaa; artikkelin siteeraus ei kertonut, mistä haitasta puhutaan. Hiilidioksidin osalta kysymys on poliittinen. Turve uusiutuu huomattavasti kivihiiltä nopeammin, mutta ei tarpeeksi nopeasti jotta vaikutus näkyisi vuoteen 2100 asetetuissa tavoitteissa. Jos rajavuosi olisi kauempana, kanto- ja turve-energian hiilijälki olisi pienempi. Se, että saasteraja on nykyisten äänioikeutettujen horisontissa eli 85 vuoden päässä, on poliittinen valinta.

Jokainen yhteiskunnan ja luonnon ristiriita pitää ratkaista erikseen, ja jotkut toimet voivat sekä suojella että tuhota luontoa samanaikaisesti. Luonnonsuojelusta liian yleisesti puhuminen hämärtää asiaa.